June 30, 2005

PERINTÖÄ ODOTELLESSA

Huoh.

Päivä rakennustyömaalla kuolemankrapulaisena tekee vitutukselle hyvää.

Vanhempani rakentavat uutta taloa, kun velipoika sai vanhan ennakkoperintönä. Tai siis vanhempani pikemminkin laajentavat Mummilaa. Rakasta Mummilaa, jossa minäkin kesäni vietin mukulana. Mummilaa, jossa Mummi vielä asuu ja johon se jääkin asumaan, kunnes aika jättää. Mummilaa, jonne vanhempani muuttavat jouluksi. Mummilaa, jonka minä aikanani perin kokonaisuudessaan.

En olisi ikinä uskonut, että vanhasta hirsihuvilasta voi tulla supermoderni hirsilinnoitus. Paskakaivokin (savolainen nimitys sakokaivolle) on tietokoneohjattu. Pinta-ala on kolminkertaistunut, tai kolminkertaistuu, kunhan kaikki seinät ovat pystyssä ja uudet kerrokset valmistuvat.

En ole aikaisemmin ollut juurikaan kiinnostunut uudisrakentamisesta ja vanhan saneeraamisesta, mutta nyt olen. Tänään asennettin lattialämmitystä saunaosastolle ja vilpolaan (sellainen lasitettu terassi, niinkuin vanhoissa maalaistaloissa ruukkaa olemaan). Oikeasti mielenkiintoista hommaa, etenkin kun näkee kivijalasta lähtien mitä kaikkea lattian alle kätkeytyy. Huomenna homma jatkuu ja sen lisäksi pääsemme vielä saneeraamaan vanhaa välipohjaa, josta pitäisi poistaa 60-luvulla eristeenä käytetty sahanpuru ja sanomalehdet ja korvata kaikki puhallusvillalla.

Lisäksi opin teroittamaan moottorisahan terän. Taito, jolla pääsen kyllä ennemmin tai myöhemmin pätemään Helsingissäkin. Ihmetelkööt sitten kaupunkilaiset miksi prinsessa osaa teroittaa Partnerin teräketjun ja mitä se sillä taidolla tekee?

Mummila… Minun Mummila.

Paitsi tietenkin minun tuurillani Äiti elää 120-vuotiaaksi ja pääsen nauttimaan kesähuvilastani vasta 90 vuoden varttuneessa iässä.

Ihan vittuillessaan se varmaan sen tekee.

6 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://turisti.blogsome.com/2005/06/30/perintoa-odotellessa/trackback/

  1. Katsokaa nyt perkele, ettette puhalla sinne mitään lasivillaa tai muuta luonnotonta, vaan jotain puutaloystävällistä mujua.

    Comment by oo|oo — June 30, 2005 @ 5:44 pm

  2. En muuten oikeasti tiedä mitä sinne puhalletaan. Mutta todennäköisesti jotain puutaloystävällistä, mikäli yhtään vanhempiani tunnen.

    Comment by turisti — June 30, 2005 @ 6:24 pm

  3. Käy todella luonnolle tämä Turistin rahoillapröystäily. Todella surullista. Ja väsynyttä. Ja ei, en ole kateellinen.

    Comment by huh huh — July 1, 2005 @ 8:59 am

  4. Siis minullahan ei ole penniäkään kyseisessä talossa kiinni. Ja kun sen sitten joskus, ehkä kolmenkymmenen vuoden päästä perin, niin sittenhän se on kaikkea muuta kuin ultramoderni.

    Ikävää, jos ottaa luonnolle. Totean kuitenkin, että työtä tekemällä saa kaikkea kivaa ja otan häpeilemättä kaiken ilon irti siitä mitä olen saavuttanut.

    Penniäkään en ole vanhemmiltani saanut. Joka saakelin penni on ansaittu rankkaa ruumiillista työtä tekemällä ja säästämällä mitä elämisestä yli jää. Turha olla kateellinen tai loukkaantua. Se mitä minulla on ei ole keneltääkään muulta pois.

    Ja tämän blogin seuraaminen/lukeminen perustuu edelleenkin vapaaehtoisuuteen, kuten aina ennenkin.

    Comment by turisti — July 1, 2005 @ 10:26 am

  5. Noh, noh. Eihän lastenpsykiatriäidit vittuile lapsilleen.

    Comment by Lastenpsykiatri — July 1, 2005 @ 11:53 am

  6. Eivätkö?!? Minua on kusetettu kohta kolmekymmentä vuotta! Rahat takaisin tai uusi yritys. :)

    Comment by turisti — July 1, 2005 @ 12:19 pm

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>