turisti

Tämä lähtisi Miehen kanssa merelle muutamaksi päiväksi. He menisivät Halsholmenin kautta Porvooseen ja tulisivat ehkä takaisin perjantaina tai lauantaiaamuna.

Tämä vilkuttaisi niille kaikille ja sanoisi ciao.

Jostain kumman syystä Turistin pakeille eksytään Googlesta yhä useammin haulla “kokkien palkat”.

Täältä ei löydy kokkien palkkatietoja, mutta mielestäni pääkaupunkiseudulla jo alkupalkan pitää ammattitaitoiselle liemenlämmittäjälle olla vähintään 1500 monikansallista.

Se on pohja ja sieltä pohjalta olen itsekin joskus aikoinani aloittanut. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon se, että tällä hetkellä ammattilaisista on huutava pula ja työnantajat ovat siitä tietoisia. Kannattaa käyttää työvoimapulaa aseena ja vaatia enemmän. Niin minä tein.

Ja nyt olen sikaporvari.

Työputki päättyi hetki sitten. Kolme päivää vapaata tosin tuntuu varsin heppoiselle korvaukselle kahdeksastakymmenestä tunnista jumppaa viimeisen viikon aikana.

Lähtiessään lomalle keittiömestari totesi minulle että “vedät vaan, Turisti, hyvällä sykkeellä.”

No vedin sitten sellaisella sykkeellä, että minulla ei taida olla enää pulssia ollenkaan.

Kollega, joka tuli puoliltapäivin töihin kysyi minulta ensimmäisenä että “nukutko sinä”, kun istuin jakkaralla ja yritin lukea lehteä. Yritin, koska en enää saanut mitään tolkkua painetusta sanasta. Kirjainpuuro ei mennyt ikinä perille.

Taidan nukkua pari päivää.

Which Extremity of the World Are You?
From the towering colossi at Rum and Monkey.

You are the driest area on Earth. Your annual rainfall is roughly the depth of a dollar bill. In fact, often you can go for several years without any precipitation whatsoever. If you wanted to fill a pint glass by rainfall alone, you would have to have started in 1704, five years before the invention of the piano; to get enough water to drown a man of average height would take 3600 years, or the time between us and the Hittites. You really put Canadian “dry” ginger ale into perspective.

I am the Atacama Desert!

[via]

Syksy syöksyy päin näköä kuin varisparvi.

Tänään se taas alkoi. Alakulo. Väsymys.

Jokaikinen syksy tuntuu siltä kuin elämä valuisi hukkaan. Tuntuu kuin kaikki pienetkin asiat joihin rohkenen ryhtyä laukeaisivat käsille. Elämä tuntuu harmaalta, vaikealta ja jonkun muun omalta. Laimealta.

Koira kusee lattialle ja syö paskaansa. Työpaikka pitäisi polttaa maan tasalle. Mies on välinpitämätön ja aina töissä, niinkuin minäkin. Kuopiosta ei kuulu mitään. Posti tuo vain laskuja ja joka saatanan päivä sataa.

Yritän keksiä syitä miksi en laittaisi koko asetelmaa paskaksi. Miksen ottaisi lopputiliä ja ryhtyisi syljeskelemään kattoon? Miksen lähtisi jonnekin helvetin kauas ja jäisi sinne?

Miksen vain lakkaisi jumalauta hengittämästä?

Nukuttaa, nukuttaa, nuu!

En ehtinyt eilen edes kotiin asti, kun työpaikalta soitettiin paniikissa että hommat ovat karanneet käsistä. Haluaisin tietää miksi. Miksi NELJÄ ihmistä saa homman kusemaan lauantai-iltana ravintolakeittiössä, jos edellisellä viikolla KAKSI ihmistä sai kaiken sujumaan kuin tanssi?

Olen sanaton.

Tekisi mieleni jättää menemättä kokonaan aamuvuoroon, kun vastassa on kuitenkin giganttinen paskavuori ja minulla ei ole edes lapiota.

Hohhoijaa…

On pakko jatkaa edelleenkin ihmettelyä siitä, miksi itseään niin jumalattoman pätevänä jätkänä pitävä alentuu tekemään jotain tällaista.

On eri asia valitaa ja vaikertaa ja antaa itsestään kuva traagisena, maailman kolhimana oikeusmurhan uhrina, kuin syödä tragikoominen hatullinen paskaa.

Jos on Blogistanissa ärhennelty uusille trolleille, niin vanha se tuntuu olevan vielä voimissaan.

Terveillä aikuisilla ihmisillä ei ole pätemisen tarvetta.

Eihän?

Ne puuhailevat minusta luottamushenkilöä työpaikalle.

Nykyinen on kyllä omasta mielestänikin laiska ja saamaton alkkis, mutten ole vielä oikein varma haluanko lähteä heiluttamaan ruoskaa työtoverieni puolesta. Olisi nimittäin enemmän kuin vähän tuota paskaa lapioitavana ennenkuin paikan saisi ruotuun. Toisaalta minua ehdokkaaksi kyselleen tarjoilijan mukaan voittaisin vaalit 10-1. On kuulemma kysellyt ja lobbaillut jo jonkin aikaa.

Eihän se minulle mitään kuitenkaan maksa. Palkkaa muutama prossa lisää ja muuten tuo tappelu onkin sitten ihan tuttua puuhaa ja työehtosopimuksenkin osaan ulkoa.

Mutta sopiiko tällaiselle kapitalistipaskalle kommarin hommat?

You are Audrey Horne. You’re spoiled and
manipulative, but you’re also whip-smart and
indomitable. You always get your way, even if
you first have to get into deep trouble. You
are so feisty and independent that you like to
think you need no one — unless, of course, you
WANT them — but in fact, what you really need
is a good friend.

Which Twin Peaks character are you?
brought to you by Quizilla

[via]

Ihan ensimmäiseksi tahtoisin kertoa teille arvon rahvas, että minä olen Blogistanin Pääministeri.

(Että suhtautukaa seuraavaan asiaankuuluvalla vakavuudella.)

Tänään oli kiukkupäivä. Kiukuttelin aamulla koiralle, joka söi kakkaa. Sitten kiukuttelin eläinlääkärille, jonka vastaanotto oli myöhässä. Sitten kiukuttelin toimistovirkailijalle raivotautirokotuksen korkeasta hinnasta, vaikka sen saikin koira, enkä minä. Sitten kiukuttelin Miehelle olohuoneemme vitun kalliista, mutta törkeän mauttomasta perintötaulusta.

Ja sitten lähdinkin Anopin kanssa shoppailemaan. Pelkään pahoin että muutama pankkitili napsahti miinukselle ja Suomen kansantaloutta tuettiin vähän liiankin kanssa. Jos makuuhuoneemme oli aikaisemmin kevyen eroottinen, niin nyt se on aika hardcore.

Luulen lykänneeni seuraavaa talouden laskukautta ainakin vuosikymmenellä.

Vuorokauden kestäneelle saatanalliselle päänsärylle löytyi yllättäen seliys, kun työkaveri huomautti kahvitauolla että puhun “jotenkin oudosti hampaiden välistä” ja toten totta! Tajusin että leukani ovat aika pahasti jumissa. Liekö stressi? No lie.

No kai sitä vähemmästäkin stressaantuu, kun joutuu työpaikalla toimimaan kokin lisäksi mikrotukihenkilönä, sähkömiehenä, ilmastointiasentajana ja jonain vitun psykoterapeuttina, jolle kaikki vuodattavat surkeaa elämäänsä. Olen nähtävästi purrut jo päiväkausia hampaita yhteen, sen sijaan että kävisin sutena jugulaareihinn kiinni.

Perkele.

Seuraava lomakin on vasta vuoden päästä.

Päähän koskee.

Helvetti.

Mies lähti aamutuimaan Virtasalmelle moottoripyöräilemäään ja minä reippaana tyttönä painelin töihin pari tuntia etuajassa keittelemään sata litraa sooseja.

Töihin meno aamulla on aina hauskempaa kuin iltapäivällä, vaikken pidäkään aikaisista herätyksistä. Kun menee etuajassa, saa rauhassa lukea päivän lehdet ja lipittää häpeilemättä muutaman litran limua, eikä kukaan ole taatusti paheksumassa tai avautumassa ylipäätään mistään asiasta.

Tämä aamu ei ollut poikkeus, joskin misattavaa oli kaksinkertaisesti normaaliin sunnuntaihin verrattuna. Mutta siinähän se meni sivussa. Muuten päivä olikin sitten ihan hanurista.

Lähdin pari tuntia etuajassa kotiin. Totesin etten tee konkurssia vaikka sunnuntailisiä jäisikin saamatta parilta ylimääräiseltä tunnilta. Minunkin vitutuksella on hintansa.

Koko perkeleen alkuiltapäivä meni tarjoilijoiden tyräyksiä paikkaillessa ja loppuajasta ei sitten enää vaan yksinkertaisesti viitsinyt painaa suurimmalla mahdollisella vaihteella, kun oli vääntänyt annoksia uusiksi jo muutaman tusinan. Totesin vain että nyt sitten alkaa annosten nouseminen kestää ja tiputin vauhdin puoleen normaalista. Oppivathan saatanat kiikuttamaan niitä eväitä oikeisiin pöytiin ennen kuin jäähtyvät.

Kotona on vain kissa. Kakkelson on Anopilla ja Mies on vielä reissussa.

Taidanpa ottaa oluen ja painua suihkun kautta nukkumaan.

Ystävyys on herkullinen.
Se suojelee minua
kun Kakkelson kasvaa.

Runobotista.

Keskustelu extrakokin ja tarjoilijan välillä työpaikallani tänään.

“Hei tyyppi! Tää annoshan on ihan palanut. Huomasitsä että tää annos on palanut?”
“Huomasin mä.”

Pitkä hiljaisuus, jonka päätteeksi tiedustelin extralta:

“Ajattelitko tehdä asialle jotain?”
“Ai niinku mitä?”

Vittu millaisten saatanan vähäpäiden kanssa sitä joutuu töitä tekemään.

Vuosi sitten nypin kulmakarvojani Herttoniemen kolmiossani ja avauduin Alivuokralaiselle siitä, miten ankeaa paskaa on lähteä ex-poikaystävän kanssa katsomaan ilotulitusta, vain koska olin sattunut jotain niinkin typerää hänelle joskus lupaamaan.

Tänään odotan ex-poikaystävääni, Miestä, saapuvaksi töistä, jotta voisimme lähteä taas yhdessä katselemaan värikkäitä pommeja yötaivaalla.

Niin se vaan aika kuluu.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin vuosi sitten lähdin liikenteeseen sillä mentaliteetilla, että vedän jätkää lättyyn koska se oli niin typerä. Tänään voisin vetää sitä melkein lättyyn siitä hyvästä että se onnistui saamaan minut kuitenkin satimeen. Mutta en taida sittenkään…

Juuh… Viime päivät ovat olleet hieman kiireisiä. Töissä on taas kädettömiä koulutettavana, Mesukka on jollain kurssilla ja keittiön vuoropäällikkö kesälomalla. Eli siis teen siis taas vaihteeksi viiden ihmisen työt. Perseestä, sanoisinko. Uuteen työvuorolistaan oli merkitty muutama tasoitusvapaa, mutta arvatkaapa ehdinkö niitä pitää? Tuskinpa. Aina löytyy joku kurssi tai saikku tai vitun lorvikatarri, jonka varjolla minut töihin hälytetään. Ja kun en oikein osaa kieltäytyäkään.

Voi-voi… Nukuttaa.

(Edit 01.26)

Mua itketti kun olin vauva
lapsena keljutti
sitten musta tuli nuori
ja alkoi vituttaa

Mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
Älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Älä loihe mulle lausumaan
kauniita sanoja
Älä saatana tule antamaan
mitään vitun tukea

Anna olla kun poikaa vituttaa
anna olla aamusta iltaan
vitutus on otettava kokonaan
silloin kun vituttaa

Tyonnä positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
Älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
Älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Ismo Alanko Säätiö - Vittu kun vituttaa

(Tsori, Turistin Managerina oli pakko puuttua edelliseen kännipostaukseen ja valita tilalle imagoystävällisempi lyriikka.)

Täällä kuulemma lymyää kukkahattuja viihtymässä!

Herramunjee! Ymmärrättekö mitä tämä tällainen viihtymislymyily tekee minun imagolleni? Se menee pilalle! Ne alkavat nauraa minun selkäni takana ja lopulta päin naamaa!

Kuulkaas nyt kukkahatut, tämä tämmöinen peli ei vetele. Minä tiedän missä te asutte ja jos en tiedä, niin otan selvää ja sitten ei enää hyvä heilu! Ei heilu! Tulen teille asumaan ja teen elämästänne epiä. Sitten teitä vaan keljuttaa ja ryhdytte kaikki näyttämään alahampaitanne naapureillenne ja lopulta näytätte alahampaitanne bussipysäkilläkin.

Ryhdytte hevirokkia kuuntelemaan ja kaljaa juomaan ja kiroilemaan rupeatte myös. Kiroilette sitten kotona ja töissä ja blogissannekin kiroilette. Tana! Kele! Ttu! Joka päivä kiroilette, kunnes teillekin vain nauretaan ja sitten teistä tulee nöyriä.

Ja kun kamomillateen äärellä mietitte elämäänne, niin mielessä pyörii vain että kylläpä se Turisti meistä nöyriä teki.

Oli se vaan melkoinen epeli, se Turisti.

Syötin muksuille nakkikeittoa.

Kelpasi hyvin, santsasivatkin kahteen kertaan.

Vai ettei muka perusmättö kelpaa.

Viime päivinä on väännetty Blogoslaviassa kättä siitä miten blogeja tulisi lukea ja miten kirjoittaa.

Lukusääntöjähän voi aina antaa ja omalle blogilleen kannattaa ehkä ainakin jonkinlaiset lukuohjeet laatia, mikäli mielii välttyä mahdollisilta väärinkäsityksiltä, mutta kirjoittamista on mielestäni naurettavaa lähteä säännöillä rajoittamaan. Naiivia oikeastaan edes yrittää.

Olen viimeisen vuoden aikana korostanut useampaan otteeseen oman blogini lukijoille, että mikäli jokin asia ei miellytä tai jos jostakin tuli vedettyä taasen palkokasvi käkättimeen, niin ei varmaan kannata palata astialle jatkossa. Tästä blogista löytyy takuuvarmasti provosoivaa aineistoa ajoittain. Otan kantaa asioihin jotka herättävät minussa mielipiteitä, enkä jumalauta kumarra mitään kuvia. Mikään ei ole minulle niin pyhää, etteikö siitä voisi mielipiteensä ilmaista.

Mediat ovat niin täynnä informaatiota -hyödyllistä ja hyödytöntä-, että mielestäni vastuu informaation suodattamiseen on median kuluttajalla. On täysin absurdi ajatus rajoittaa tai edes yrittää rajoittaa ilmaisua medioissa siten, ettei joku herkkähipiäinen siitä kuitenkin keksisi jotain loukkaantumisen aihetta. On suorastaan koomista pyrkiä rajoittamaan blogeja, joista valtaosa perustuu kirjoittajan omaan kokemusmaailmaan, elämään ja mielipiteisiin. Ja miksi niistä ylipäätään pitäisi saada eettisesti homogeeninen massa, joka välittäisi vain asiallista ja faktuaalista informaatiota. Miksi julkisen päiväkirjan ylläpito pitäisi tehdä eettisesti arveluttavaksi tai kriminalisoida vain jos se sisältää mielipiteitä tai (herra paratkoon!) negatiivisia kokemuksia elämästä? Miksi pitäisi palata kivikaudelle?

No siksi kun joku voi olla herkkä ja ottaa itseensä. Muka.

Suosittelen näille henkilöille menemistä itseensä. Mikä on, jos henkilökohtainen scheissesuodin ei toimi? Miksi täytyy närkästyä toisen ihmisen henkilökohtaisesta helvetistä ja imeä paha olo virtuaalimaailmasta omaan todellisuuteen? Miksi täytyy pyrkiä hallitsemaan maailmaa oman navan ulkopuolella, yrittää epätoivoisesti holhota ja surra sitten kun rahvas ei muka ymmärrä omaa parastaan? Löytyisihän sille ihan diagnoosi ja ICD-koodikin, mutta antaa olla.

Maailma on pullollaan paskaa, se ei suinkaan ole vain internetin ja Blogoslavian ongelma. Netin ja blogimaailman suurimmat ongelmat löytyvät yleensä eivät vain monitorin ja tuolin välistä vaan ihan sieltä korvien välistä. Ja lähinnä siitä mitä sieltä mahdollisesti puuttuu, oli se sitten oma henkilökohtainen suodatinjärjestelmä, elämä tai ihan vain se harmahtava tökötti. On ihan oma valinta mitä linkkiä klikkaa ja ihan omaa typeryyttä jos mielipahaa aiheuttavaa linkkiä klikkaa useammin kuin kerran. Valittettavan usein kun mielipaha on ihan itse aiheutettua ja obsessiivinen mielipahan ja agitaation lähteen hakeminen on jo sairautta.

Onneksi jaksan näin aikuisena enää vain huvittua kukkahattujen holhoamishapatuksesta. Olen todennut että pipon kireyttä voi ihan itse säätää, oli kyse sitten ihan mistä tahansa. Se ainoa asia mitä en kuitenkaan tule koskaan purematta nielemään on sensuuri siellä, missä mielipiteensä ja pahan olonsa voi vielä vapaasti paskantaa. Se paikka on minulle tämä.

Ja miksi toisten pahasta olosta ja kokemuksista ei jokainen voisi hiljaa mielessään ottaa opiksi ja pyrkiä itse parempaan? Pyrkiä välttämään vastaavanlaisia tilanteita tai suhtautumaan niihin neutraalimmin, aikuisemmin tai järkevämmin. Kysehän ei ole siitä mitä luet vaan miten sen koet. Jos reaktio luettuun on aina ahdistus ja paha mieli, niin löytyykö se vika todellakin sen näppäimistön käyttäjästä, vai kenties siitä joka monitoria tuijottaa? Miettikääpä oikeasti tätä pieni hetkinen ja miettikää sitten vaikka tilannetta jossa kuulette virallisen uutisen, joka ei teitä miellytä. Onko vika uutistoimiston, jos rupesi harmittamaan?

Johdonmukaisuutta toivoisin. Niin kirjoittajilta kuin lukijoiltakin. Hyvänkin kirjoittajan arvovaltaa syö rotan lailla, jos ensin kirjoittaa asiaa ja vielä taidolla, paasaa ja moralisoi ja sitten rikkoo kuitenkin itse omia teesejään joko omalla kommenttipalstallaan tai sitten seuraavassa kirjoituksessaan. Tekee itsestään pellen. Niin valitettavaa kuin se onkin, niin ne kaikkein kiihkomielisimmät sortuvat kuitenkin päivän päätteeksi aivan liian usein vanhaan “älä tee kuten minä teen, vaan tee kuten minä sanon”-sudenkuoppaan. Itse en henkilökohtaisesti voi sellaista kirjoittajaa enää kunnioittaa, vaikka tekstejä vielä lukisinkin. Lukijoidenkin soisin ymmärtävän, että jos on kerran itkenyt kommenttiosastolla että “en kyllä ikinä enää lue juttujasi kun olet tuollainen”, niin arvatkaa otanko kirjoittajana seuraavaa samalta lukijalta millään muotoa tosissani? Enpä ota, juu.

Tosin mitäpä sillä on muutenkaan väliä. Minähän olen tunnetusti inhottava, epi ja paha suustani. Korkeasti koulutettu nuori blondi, jolla on oma elämä, paljon leluja ja mielipide, mutta siltikin ihan vain maailmaa pilkatakseni teen raskasta fyysistä työtä ja kiroilen kuin metsuri.

Ihan vain jotta teillä kaikilla olisi kurjaa.

Mikä autuus! Ne kirotut kisat päättyivät!

Viimeinen kisapäivä aiheutti ravintolaamme jälleen epäinhimillisen ryntäyksen ja siinähän sitten lapioitiin mämmiä pihalle, Mesukka ja minä. Päästiin tosin, ihme kyllä, ajoissa kotiin. Tällä kertaa vain kymmenen tunnin piinan jälkeen. Aika siistiä, sanoisin.

Huomenna olisikin sitten ansaittu vapaapäivä, joskin ehdin jo järjestää itselleni ohjelmaa, kun naapurin muija pyysi minua ruokkimaan räkänokkansa puoliltapäivin. Yritin kysellä mitä niille mukuloille pitäisi tarjota, johon emäntä vastasi että jos vaikka pizzaa tilaisi. Tiedustelin voisinko laittaa jotain tavallista kotiruokaa, niin ei tulisi niin kalliiksi, johon emäntä totesi etteivät lapset oikein välitä mistään tavallisesta kotiruuasta.

Voi vittu, sanon minä.

Mikä perkeleen yhteiskunta tekee vanhemmista niin hampaattomia, että he antavat kakaroiden päättää mitä syödään?

Kun minä olin vielä alle markkaviisikymmentä pitkä, niin vaihtoehtoja oli ruokapöydässä tasan kaksi. Joko söit, tai sitten olit ilman ruokaa. Homma perustui täydellisesti vapaaehtoisuuteen, mutta mitään muuta ei tarjolla ollut, jos tilliliha ei maistunut. Sitä söi vaikka väkisin, koska Siperia opetti hyvin nopeasti että vuorokausi ilman evästä on saatanan pitkä aika, etenkin kun samaa ruokaa syötiin hyvin usein kahtena päivänä peräkkäin.

Sitäpaitsi 80-luvulla ei Kuopiossa oltu vielä pizzasta kuultukaan! Mitään Mäkkäreitä ja Hesburgereita ei ollut ja snagariltakin sai vain lihapiirakoita ja makkaraperunoita kaikilla mausteilla taikka ilman. Söin ensimmäisen kerran pizzaa Tampereella kesällä 1990, enkä edes erityisemmin tykännyt. Ensimmäinen hampurilainen nautittiin samana kesänä samassa kaupungissa, enkä siitäkään välittänyt.

Pitäisiköhän vääntää kersoille kolmen tähden illallinen, kun ei tavallinen kotiruoka kelpaa.

Eihän nyt pizzaa, saatana.

Eilen kello 20.30 jäi Blogistanin rääväsuisin ja provosoivin kokki pikajunan alle työpaikallaan Helsingin Töölössä.

Junan kuljettaja, keski-ikäinen espajalainen mieshenkilö ja hänen vajaa kaksisataa matkustajaansa pahoittelivat tapahtunutta jättämällä kolmesataa monikansallista tippiä.

Turistin viimeinen toive oli, että rahat säätiöitäisiin ja käyttettäisiin tulevaisuuden junauhrien hoitoon ja kuntoutukseen, mutta vittupää ravintolapäällikkö oli mennyt ja kuitannut rahalla kassan yhteisbalanssin jättäen Turistin kaltaiset uhrit kitumaan ja kuolemaan.

Maailma on paha, paha paikka.

Hiljentykäämme nyt minuutiksi Turistin muistolle.

…

No niin, menkääs nyt siitä.

Se että ilmaisee eriävän mielipiteensä, ei ole “vihakommentointia”, vaikka asian ilmaisisikin käyttäen voimasanaa.

Olenkin aina ihaillut eräiden ihmistyyppien kykyä vetää jättimäinen palkokasvi nekkuun.

En tiedä kannattaako tyhjiä aukkoja täytellä, mutta tyhjät päät kannattaisi ainakin tarkistuttaa.

Terkkuja vaan sinne Utopiaan.

(Sori vaan, kun en osaa ottaa ketään tai mitään vakavasti paiskittuani kuusitoista tuntia töitä helvetissä.)

En voisi olla yhtään enempää eri mieltä.

Tekopyhää ja holhoavaa kuvitella että lukija on täysin kädetön ja aivoton tollo, jonka sielu menee rikki jos sattuu negatiivissävytteistä blogia lukemaan.

Maailma on paska ja inhottava paikka perustuivatpa blogit sitten todellisuuteen, mielikuvitukseen tai johonkin toiseen saatanan pinkinimelään ulottuvuuteen.

Muuta sanottavaa minulla ei sitten tästä asiasta olekaan.

Mies lähti töihin, kun soittelivat sieltä ja lupasivat ison rahan hälytysvuorosta. Minä jäin kököttämään hölmistyneenä kotiin kynttilänvaloon ginitonicini kanssa.

Höh.

Vapaapäivä meni huonekaluliikkeissä juoksennellessa. Veneen verhoilut pitää uusia jossain vaiheessa talvea ja ajattelin hoitaa ompeluosaston reippaana tyttönä ihan itse, mutta verhoilukankaiden hintoja piti käydä tiedustelemassa. Rättejä hypisteltiin, asiaa vatvottiin ja vatvottiin. Otetaanko alcantaraa vai jotakin edullisempaa? Mitään ei vielä päätetty, mutta koko päivä saatiin loisteliaasti kulumaan, kun vielä eksyttiin puutarhaliikkeeseen, josta mukaan lähti valurautalyhty kokoluokkaa jumalattoman iso ja painava.

Hmm… Tylsää kun ei nukuta. Huomenna on taas töitä, mutta nekin alkavat vasta myöhään iltapäivällä.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ärsyttää nuo tämän listan työvuorot. Yhteisiä vapaapäiviä ei Miehen kanssa juurikaan ole. Itseasiassa ainoa yhteinen vapaapäivä on ensiviikon torstai ja sitten ei taas nähdäkään kuin aamuneljältä ja puoliltaöin päivittäin. Ei ihme että meillä menee hyvin. Eihän tässä jouda paljon toisen naamaan kyllästymään, kun sitä tuskin koskaan näkee ja jos näkee, niin valaistus on romanttisen hämärä.

Ehkäpä siinä on toimivan suhteen salaisuus.

Piirrä sinäkin oma possusi.

Tämä on minun.

[via Elina]

Pyrkiessämme Sipoonselän yli kolmen metrin sivuaallokossa, oli pakko todeta että elämä on sittenkin ihmisen parasta aikaa ja kääntyä takaisin kohti Helsinkiä. Koira oksensi kopassaan, kun isäntäväki väisteli isoja kuoppia. Kun aalto pyrkii syliin, niin ei veneily ole enää isollakaan paatilla kivaa, eikä minulta henkilökohtaisesti löydy vielä tarpeeksi tahtoa hukkumiskuolemaan.

Eikä varsinkaan yhtään enää siinä vaiheessa, kun anoppi soittaa ja kertoo suomalaisen helikopterin sukeltaneen Tallinnan edustalla. Paska sää ja huonot liito-ominaisuudet.

Kesän viimeinen reissu Halsholmenille jäi haaveeksi.

Sinä arjen sankari, joka googletit “kissa+oksentaa kakkaa” ja päädyit tänne, tahtoisin informoida sinua hieman kissan fysiologiasta.

Kissa ei oksenna kakkaa.

Kissa oksentaa vatsansa sisällön yleensä varsin kiinteinä pökäleinä. Se näyttää kakalta hieman kissan nauttimasta ravinnosta riippuen, mutta kakkaa se ei ole.

Ihan vaan jotta lakkaisit ihmettelemästä.

PINE
You are angelic and dreamy. You are the kind of
tree that likes to dream big and live your life
openly, no matter of the criticism. You love
things that a magnificent and quiet. The cold
is your favorite thing because you never change
when faced with a difficult situation or
inquiry. A quick thinker, and a philosopher,
you spend your afternoons trying to solve world
hunger. You love testing yourself to new limits
and being faced with new challenges to
overcome. You aren’t much of a risk-taker, and
you always try to do what’s right. You fear
being helpless and faced with a situation you
have no control over. You value endurance of
the body and the mind. When you leave this
world, you hope that you can inspire those
after you to do something better for the world,
and be remembered for something great.

What’s Your Inner Tree?
brought to you by Quizilla

Paitsi että “pine” on kylläskin mänty eli petäjä.

Miksi, voi miksi, minun täytyy sietää idiootteja työpaikalla?

Miksi minun vastuulleni on sälytetty yhden kädettömän ja laiskan retardin kouluttaminen aaceen saloihin?

Miksi ravintolapäällikkö ei ymmärrä että jos keittiö menee kiinni kymmeneltä, niin se tarkoittaa sitä, että ruuan myynti täytyy lopettaa puoli tuntia aikaisemmin?

Miksi joka toinen tampio stadionilta päättää tulla meille syömään?

Miksi vitussa ihmiset eivät ymmärrä että majoneesissa ei saatana ole laktoosia?

Miksi ihmiset eivät tiedä mitä sininen pihvi tarkoittaa?

Miksi pukuhuoneen lattialla on kymmenen senttiä vettä?

Miksi en pysynyt rahoitusalalla?

Marjut tykkää kuulemma automaattikahvista(kin).

Minä en.

Automaattikahvi kuuluu samaan kategoriaan kevytlimsan kanssa. Ne ovat molemmat silkkaa kusetusta. Pahinta on katsella miten automaattikahvi lirisee kurluttavasta vempaimesta kuppiin. Ensin tulee mustaa tököttiä, joka sitten muuttuu kuravedenväriseksi liemeksi ja lopuksi kuppiin lurahtaa vielä muutama lusikallinen höyryävää vettä. Ällöä.

Sen sijaan vanhanajan purukahvi, sellainen kuparipannussa keitelty, on aivan törkeän hyvää. Vaarivainaa osasi keittää maailman parhaat purukahvit. Kahvi oli vahvaa ja sameaa ja kupin pohjalle jäi aina muutama yksinäinen kahvinporo nököttämään. Mummin leipoman pullan kanssa kahvihetki oli aina kuninkaallinen elämys, paitsi etten erityisemmin välittänyt pullapitkon uumeniin ujutetuista rusinoista. Rusinoissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mikäli ne natustellaan suoraan rasiasta tai jos ne uiskentelevat vappusiman aalloissa, mutta pullaan niitä ei mielestäni kyllä pitäisi mennä laittamaan. Koko pulla maistuu ärsyttävästi kuivahtaneelta rypäleeltä, mutta ne rusinat ovat kuitenkin niljakkaita ja jotenkin inhottavia.

Meillä kokeilla on ruma tapa ryystää loputtomasti kahvia. Se kuuluu jotenkin vain asiaan. Kokki ilman omaa nimikkokuppia ei ole kokki, vaikkakin oma nimikkokuppini on jo jonkin aikaa toiminut kynätelineenä, sillä munuaiseni eivät kahvia enää arvosta. Eikä vatsakatarrini. Sinänsä sääli, ottaen huomioon että äiti tuli ostaneeksi minulle ja Miehelle joululahjaksi Moccamasterin. Sääli etenkin siksi, ettei Mies edes pidä kahvista. Ja minä joudun auttamattomasti jättämään sen nykyään väliin.

Ei sillä etteikö tekisi mieli.

Hohhoijaa. Yhtään ei huvittaisi mennä töihin.

Henkilökohtaisesti arvostan viikonloppuvapaita suunnilleen yhtä paljon kuin nivustyrää. Jostain käsittämättömästä syystä en osaa ottaa viikonloppuna rennosti, kuten enemmistö tekee. En voi kuvitellakaan lähteväni baariin, elokuviin tai ulos syömään. En vaan osaa enää.

Lisäksi viikonloppuvapaa tekee minusta ärtyneen. Maanantaina kaikki on pahemmin.

Aamun ensimmäinen kiukkukohtaus oli Kakkelsonin aikaansaannosta. On se jumalauta kumma, että kun elukan käyttää ulkona ja se tekee tarpeensa kiltisti, niin sitten heti sisälle päästyään se vääntää vielä toisen kierroksen ja syö suihinsa. Missä perkeleen kolossa se sitä paskaa jemmaa? Kuinka paljon kakkaa noin pieneen eläimeen ylipäätään mahtuu?

Turhauttaa.

Sitten turhauttaa vielä nämä kaikenmaailman perskärpäset, jotka väkisin kalastelevat huomiota. Ihan oikeasti, minua ei kiinnosta. Mikseivät ne voi jättää minua rauhaan?

Tekisi mieleni vain ryömiä takaisin peiton alle ja nukkua vielä pari päivää. Keskiviikko olisi paljon parempi päivä aloittaa viikko.

Iltapäivän ensimmäiset viisi tuntia vierähtivät anopin kanssa ostoksilla.

Uskokaa tai älkää, mutta se oli oikeasti aika hauskaa. Rahaa paloi banaanivaltion budjetin verran, mutta väittäisin että se oli sen arvoista. Kotiin päästyäni väkersin sitten ostamiani kristalleja pihapuuhun ja virittelin valurautaisia pihalyhtyjä paikoilleen. Mies ja appiukko rakentelivat patiota, joka alkaa pikkuhiljaa näyttää valmiilta. Ehkä ne puutarhajuhlat saadaan vielä kuitenkin tämän vuoden puolella järjestettyä.

Niin että odotelkaa vaan ihan rauhassa.

Mutta päivän tärkein uutinen on kuitenkin se, että olen saanut jälleen neljä pyörää alleni. Kun Riemukupla poksahti, niin sijaiseksi valittiin Volvo (hävettää…). Amazonin olisin halunnut, mutta nyt oli pakko tyytyä hieman uudempaan.

Ravintolapäällikkö väitti kivenkovaa tiistaina että kisat alkavat vasta lauantaina ja että sitä ennen ei tapahtuisi mitään, joten on turha natista ettei listanmukaisella miehityksellä pärjätä.

Olen tässä muutaman päivän katsellut miten se piruparka jää junan alle aina puoliltapäivin. Niin, kisat alkavat vasta lauantaina, mutta ne tuhannet turistit ovat täällä jo nyt. Olivat jo tiistaina. Minullahan ei ole keittiön puolella mitään hätää. Bongi laulaa tauotta, mutta ruokaa saa askarrella ihan omaan tahtiin, kun Intiaanipäällikkö ei kuitenkaan saa sitä kiikutettua lämpimänä pöytiin.

Olen lohduttanut häntä jo moneen otteeseen sillä että kisat alkavat vasta lauantaina ja että jos ravintolasalissa on sataviisikymmentä ulkomaalaista, niin ei heillä varmastikaan ole mitään tekemistä kisojen kanssa. Nehän alkavat vasta lauantaina.

Huomenna on lauantai. Minä olen harvinaislaatuisella viikonloppuvapaalla. Sanoin kyllä keittiömestarille, että jos hätä tulee, niin sunnuntaina voin tulla tekemään vuoron. Mutta en lauantaina.

Herrajumala, silloinhan alkavat ne kisatkin.

Eilinen vapaapäivä meni superkiukkuisena tuhoja arvioidessa ja korjatessa.

Kuplalle ei tällä hetkellä voi tehdä mitään. Se täytyy rahdata trailerilla Kuopioon, purkaa atomeiksi ja korjata. Takaripustukset ja akselisto ovat mennyttä kalua. Korissa on myös repeämä. Se siitä autoilusta tänä kesänä.

Suurempi mielipahan aihe oli kuitenkin se, mitä takapihalla oli minun selkäni takana puuhailtu. Vaivalla ja rahalla hankkimiani taimia oli revitty irti ja tilalle oli istutettu uusia. Puiden oksia oli leikelty.

Hyvä on, anoppini on ammatiltaan puutarhuri, mutta tämä talo piha mukaan lukien on yhtälailla minun kuin miehenkin reviiriä. Oletan että minulle ainakin ilmoitetaan etukäteen, jos jotain mennään muuttamaan. Kohteliasta olisi kysyä lupa. Sen kun saa loppujen lopuksi aika helpolla.

Koti on minulle se ainoa paikka maailmassa, missä voin olla täydellisen turvassa. Kotona saa olla miten tahtoo ja kotona ovat asiat juuri niinkuin koen hyväksi. Myös piha on minulle osa kotia. Myönnän ettei pihani ole maailman kaunein ja istutuksissakin on varmasti ammattilaisen silmissä toivomisen varaa, mutta ne ovat kuitenkin minun istutuksiani, ihan kirjaimellisestikin, ja osa minun turvapaikkaani ja reviiriäni. Jos joku tulee luvatta sorkkimaan, tai mikä pahempaa, käy luvatta minun selkäni takana sorkkimassa, niin koen oloni uhatuksi, ahdistun ja lopulta raivostun.

Vaikeaa kai se on ihmisen ymmärtää, kun on tarkoittanut vain hyvää ja yrittänyt järjestää yllätyksen. Minulle tuollaiset yllätykset valitettavasti nostavat pintaan vanhoja paniikkihäiriön oireita. Tuntuu etten hallitse ympäristöäni ja että reviirini ei ole enää turvallinen. Ahdistuskohtaukset ja hyperventilaatio ovat vain vuosien myötä muuttuneet raivareiksi. En mene lukkoon vaan puollustaudun.

Kiukuspäissäni revin anopin istutukset irti ja paiskoin pitkin pihaa. Kirosin, huusin ja ättäröin. Ja kun sitten rauhoituin, istuttelin taimia takaisin. En tiedä mihin omat taimeni olivat joutuneet, olisin istuttanut nekin.

Koko päivä meni kuitenkin pilalle, yö oli täynnä painajaisia kaaoksesta ja nyt olen rättiväsynyt. Töihin pitäisi mennä ja siellä on kuulemma ihan kamalaa. Turisteja talo täynnä.

Onneksi viikonloppu on vapaata. En tiedä mitä keittiömestari oli listaa tehdessään ajatellut, kun oli laittanut minut vapaalle kisojen avajaisviikonloppuna. Ei varmaan mitään. Mutta en kyllä aio töihin mennä vaikka pyytäisivät.

Aloita aamusi tappelemalla pomosi kanssa. Tee ruokaa bussilastilliselle ranskalaisia turisteja. Odota että myöhästelevä miehesi hakee sinut töistä. Katso vierestä kun mies ajaa autosi paskaksi. Odota hinausautoa Itäväylällä kolme tuntia. Kotiin saavuttuasi totea että anoppisi on käynyt tuhoamassa kukkapenkkisi.

Toivon kuolemaa.

Huomisen kun vielä viitsisi, niin sitten olisi päivä vapaata.

Ajattelimme lähteä jo huomenna merelle. Eväät on tehty, tavarat pakattu. Riittää että Mies hakee minut töistä ja sitten läks.

Vuorokausi on lyhyt aika ladata akut MM-kisahulinoita varten. Kaikki pöydät on jo nyt buukattu täyteen, joten ei kannata tulla ainakaan meidän ovelle notkumaan. Pelottaa. Varauksista päätellen koko kisaviikko tulee olemaan kuin ikuinen lauantai-ilta; kaksi metriä bongia, pannut täynnä, luukku täynnä ja koko ajan lisää nousee. Joka päivä, koko päivä.

Minkä perkeleen takia sen stadionin pitää olla Töölössä? Eikö sen voisi siirtää kisoineen päivineen vaikka Herttoniemeen? Tai Kauniaisiin? Ahdistaa. Ainoa positiivinen asia kisoissa on se, että suurin osa pöydistämme on varattu ulkomaalaisille asiakkaille ja ulkomaalaiset, eli toisin sanoen turistit jättävät aina hyvin tippiä. Satasen laskusta tipahtaa ainakin kymppi, ellei enemmänkin. Ja kun vedetään rääkki läpi minimimiehityksellä, niin kaikki saavat takuulla rahaa kossupulloon jos toiseenkin.

Että sitä odotellessa keittelen sitten huomenna jokusensataa litraa sooseja jemmaan.

Työpaikalla yksi henkilö tietää kuka Turisti on. Ensin se erehtyi luulemaan minua Mitvitksi. Kerroin etten minä ihan niin hauska ole.

K, pidetään tämä sitten ihan meidän välisenä salaisuutena. Koittaa Turistille ankeat ja leivättömät ajat, jos Suuri Intiaanipäällikkö saa tietää.

Että sellaista. Kävipähän tuossä kotimatkalla mielessä, että jos tulisi ravintolapiireihin tieto siitä kuka on Turistin takana, niin Helsingistä ei ainakaan varmaan enää töitä löytyisi. Vai luuletteko että joku ravintoloitsija uskaltaisi minut palkata, kun en kuitenkaan kehu, vaan pilkkaan?

Ja muutenkin. Minähän olen ihan mälsä tyyppi.