turisti

Olen yrittänyt koko päivän motivoida itseäni huomiseen työpaikkaristeilyyn. Tulokset ovat olleet jokseenkin laihoja.

Keittiömestari ja vuoromestari eivät lähde mukaan ja minut on ainoana risteilylle osallistuvana kyökkipiikana dumpattu samaan hyttiin itse Saatanan, Rouva Ravintolapäällikön kanssa. Olen asiasta yhtä innostunut kuin palleatyrästä.

Mihinkähän säälittävään tekosyyhyn sitä vetoaisi, ettei tarvitsisikaan lähteä mukaan?

Voin vain kuvitella illan kulkua. Ravintolapäällikkö vetää käkkärät jo terminaalissa, mutta minä en voi paskan munuaiseni takia juoda itseäni tajuttomaksi. Kun pääsemme matkalaukkuinemme laivaan, alkaa Suuri Intiaanipäällikkö känisemään siitä, ettei Keittiömestari lähtenyt mukaan ja hän on ainoa esimies risteilyllä, vaikkei kukaan häntä oikeasti sinne olisi mukaan halunnutkaan ja siinä hän on aivan oikeassa.

Sitten se juo lisää. Jossain vaiheessa se alkaa itkemään ja pyytelemään anteeksi, se tekee niin joka kerta. En edelleenkään voi juoda itseäni tajuttomaksi. Muu salihenkilökunta on jo kauan kyntänyt baarin kokolattiamattoa turvallaan. Vittuunnun ja lähden hyttiin, jonne Ravintolapäällikkö todennäköisesti raahautuu myös hyvin pian. Yritän nukkua, mutten onnistu, sillä Päällikkö oksentaa ja itkee vessassa.

Aamulla iloinen joukkiomme ulostautuu laivasta Tallinnaan ja ryntää tasoittaville. Minä jään laivaan, koska tajuan sen olevan ainoa rauhallinen paikka levätä. Muutaman tunnin päästä remuava jengi tulee takaisin tuliaisten kera. Päällikkö on tässä vaiheessa jälleen umpitunnelissa, itkee ja halailee vuoronperään.

Kun laiva saapuu takaisin Helsinkiin, kerään tavarani, kävelen ulos väsyneenä, pettyneenä ja ilman tuliaisia. Kierrän sataman Kauppatorin puolelle ja astelen tyynesti Kolera-altaaseen. Vilkutan Suomenlinnan lauttaan nouseville harvoille matkustajille, painan pääni veden alle ja hengitän syvään.

Olipa saatanan hauska reissu.

Mitä pimeämmäksi päivät muuttuvat näin syksyisin, sitä vähemmän tuntuu olevan järjen valoa jäljellä.

Erästä vierailijaa oli Turisti ottanut päähän oikein kunnolla. Lähetti sähköpostia.

“Sä oot halpa vittupäähuora! Mä haluun et sä lopetat ton vitunpaska blogaamisen! Sul ei oo mitää oikeautta haukkuu ja olla ylimielinen, ku oot ite halpa vittupäähuora!”

Rakas Skitsoilija, eihän minulla olekaan varmaan oikeutta, mutta minulla on varaa.

Kannattaisi ehkä tarkastaa lääkityksen tila, jos pelihousut repeävät, kun lukee jotain netistä. Ihan oikeasti. On parempi mennä lääkäriin hakemaan vaikka sitten se pamiresepti, jos virtuaalitodellisuuskin saa laikan tuollaviisiin lämpenemään.

Sen minä tahtoisin kyllä tietää miten nämä todellisuudentajunsa kadottaneet pikkuskitsot selviävät sellaisista asioista kuten “arkipäivä” ja “elämä”, tulematta ennenpitkää teilatuksi, jos, ja ennenpitkää, kun skitsahtavat kaltaiselleen? Voin kuvitella höyryävän verilammikon jalkakäytävällä ja jos ollaan loppuun asti rehellisiä, niin tuo kuvitelma tuottaa minulle pientä mielihyvää.

Minua henkilökohtaisella tasolla kiinnostaa kuin kilo turvetta, jos joku vähäpää tulee kertomaan mielipiteensä blogistani tai esittämään olettamuksia siitä mitä minä todellisuudessa olen. Minä olen teflonia, eikä paska minuun tartu. Se kyllä rekisteröidään, mutta sen prosessointiin ei turhaan kuluteta kallista aikaa.

Jotta siitä vaan.

Kun kerran myynnissä on muutakin turhuutta, niin myydään sitten Turistikin. Hyvin varusteltu ja tunnetusti vittumainen.

(edit: Tässä on jotain hyvin tuttua.)

Lämpenihän se huusholli.

Olohuoneen varaavassa kakluunissa on räiskynyt valkea aamusta asti ja lämpömittari on kohonnut miellyttävään pariinkymmenneen plusasteeseen. Lattia on edelleen jäätävän kylmä, mutta kun nostaa villasukkien verhoamat kävelimet sohvalle viltin alle, niin olo muuttuu nopeasti mukavan lämpöiseksi.

Talvi on ihan perseestä. Vaikka pihalla ei olekaan lunta, niin kylmempää viimaa saa etsiä siperialaisen jääkarhun hanurista. Kävin Kakkelsonin kanssa lenkillä ja jo alkumetreillä sielu jäätyi siniseksi. Grrrh.

Voi kun olisi puoli vuotta aikaa, niin lähtisin jonnekin missä kuuma tuuli puhaltaa ja palmut suhisevat. Makaisin palmun alla ja pakoilisin malariaa.

Epäreilua on herätä aamulla puoli viisi ja lähteä hinkkaamaan Tuusulantietä edestakaisin, kun on juuri nähnyt unta siivekkäästä Taika-Ponista.

Sen silkkinen karva oli helmiäishohtoinen ja se tuoksui pähkinöille. Se söi vain parhaita kauroja ja porkkanoita, jotka piti leikellä ruusuiksi ja sen vaaleanpunaiset kaviot piti kiillottaa joka päivä, mutta se oli reilu. Se teki minusta maailman taitavimman kokin ja oikean prinsessan. Sain maailman hienoimpia mekkoja ja tuhat paria kenkiä. Se taikoi minulle Bugatin ja helikopterin. Se taikoi Miehelle hienot vatsalihakset ja minulle pienemmät tissit ja Ravintolapäällikön se taikoi vieraalle planeetalle. Laskut se taikoi pois niin, että firmat maksoivat aina minulle ja Maununnevasta se taikoi itsenäisen ruhtinaskunnan ja meidän talosta Taika-Linnan.

Todellisuus on vittumainen seuralainen aamuyöllä. Se vaatii pukeutumaan toppatakkiin olohuoneessa ja muistuttaa, että takan pellit unohtuivat lämmityksen jälkeen auki ja taas on perkeleen kylmä.

Kylläpä kannatti tulla takaisin.

Unohdettiin laittaa lähtiessä patterit päälle. Talossa lämmintä vajaat viisitoista astetta ja ulkona sataa räntää.

Paska kaupunki.

Nosta autovanhus trailerille, aja Kuopioon. Lataa autovanhus talvisäilöön, aja Helsinkiin palauttamaan traileri. Aja takaisin Kuopioon.

Huh. Hillitön, eilen iltapäivällä alkanut valtatiemaraton on nyt ohi. Kupla on säilötty parempia aikoja odottelemaan ja pääsemme itse Äidin lihapatojen ääreen. Ei tarvitse tehdä muuta kuin katsella perintötalon valmistumista ja naukkailla viiniä. Ehkä saunoa.

Ja pyöriä lumessa!

Luksus.

Santeri, Marinadi, Kirja-Addikti, Sedis, Pni, Jude ja Timo.

Oli hauska tavata!

Sisäpiiri on puhunut ja kuten sovittiin, niin nähdään sitten Siellä, tehdään Niin ja omistetaan tämä kaupunki.

(Salainen Käsimerkki)

Käsi ylös kuka tulee kolmen tunnin päästä drinksulle?

Mitä helvettiä? Blogoslavia on hiljainen kuin huopatossutehdas tänäaamuna.

Mitään ei tapahdu.

Höh. Minä oli innokkaana hereillä jo kahdeksalta. Ja täällä vaan koisitaan!!! Pyhäpäivänä!

Rienaajat.

Blogistanin Sisäpiiri kokoontuu huomenna sunnuntaina, 23. kuluvaa kuuta, Ravintola Vltavan 2. kerroksessa, Milá-baarissa alkaen kello 17.00.

Sisäpiiri toivottaa kaikki Tasavallan asukkaat sydämellisesti tervetulleiksi.

Suukki-suukki.

(Ja Santerille kiitos loistavasta ehdotuksesta.)

Lähdetäänkö kaikki huomenna sunnuntaicocktaileille ja ollaan kauniita ja rohkeita ja sisäänpäinlämpeneviä?

Nähdäänkö jossain ihqussa baarissa iltapäivällä?

En nähtävästikään ole kiireiltäni ollut ihan ajantasalla (taaskaan) siitä, mistä Blogoslaviassa väännetään (taas) peistä.

Se on taviksen suussa sana, jolla on kitkerä maku. Se kiukuttaa ja tuntuu kiehtovan kuukaudesta toiseen.

Se on Sisäpiiri. Se on Blogilistan Top-listan kärki, kaikkien salaliittojen äiti, kapula bloggaajan rattaisssa, herrakerho, Hyvä-Veli ja Vapaamuurareitakin voimakkaampi maailmanmahti, johon ei tavallinen kuolevainen hakemalla mukaan pääse. Ei, eikä tavallista kuolevaista mukaan edes haluta, joten kutsua on turha odottaa. Täytyy olla jotain suurempaa, täytyy suukkia Sisäpiiriläisten kultaisia kermapeppuja. Täytyy… Täytyy…

Saanen sanoa sanasen? Kaivakaapa, lapsoset, nyt sieltä Alepasta haetusta herne-maissi-paprika-pakasteesta sellainen vihreä pikku kuula ja asettakaa sieraimeenne! Ja nyt vetäkää syvään henkeä!

Noin. Nyt olette valmiita, eikä tarvitse lukea yhtään pidemmälle.

Uskokaa nyt saatana vieköön, että mitään Sisäpiiriä ei ole. Ei ole mitään salaseuraa, joka kokoontuu taputtelemaan toisiaan veljellisesti tai sisarellisesti selkään ja supisemaan korvaan rohkaistuksen sanoja. Ei ole.

Se ei ollut mikään Sisäpiiri, jonka kaljatuopitteluiltamiin minä reilu vuosi sitten ensimmäistä kertaa osallistuin. Se oli “Kallion Blogimiitti” ja minä epatto kävelin rinta rottingilla sisään, tilasin tuopin ja kysyin saisinko liittyä seuraan, vaikka olenkin (tai silloin vielä olin) Herttoniemestä. Kaikki ottivat minut ilolla vastaan, vaikka sijoitukseni silloisella listalla oli jossain sadankahdenkymmenen paikkeilla. Ei karsastavia katseita, ei nenän nyrpistelyä, ei supattelua. Kaljaa, menoa ja meininkiä. Hauskoja, joskin tuntemattomia ihmisiä.

Se ei ollut mikään Sisäpiiri, joka jakoi pieniä pystejä viime keväänä. Se oli kaljatuopitteluiltama, jossa oli menoa ja meininkiä. Hauskoja, kutakuinkin tuntemattomia ihmisiä. Suurin osa uppo-outoja.

Se ei takuulla ollut mikään Sisäpiiri, joka jokunen viikko takaperin halaili Ympyrätalon edustalla. Se oli kaljatuopitteluiltama, jossa mukana oli Tuntemattomia Ihmisiä ja Menoa ja Meininkiä.

Se Top-listan kärki, puhutaan nyt vaikkapa sitten Top-100sta, kun tuolla listalla kiikkuu yli kaksituhatta blogia, ei ole mikään perkeleen saavuttamaton Sisäpiiri. Todistetusti sinne pääse ilman pyristelyä, ilman kontakteja, ilman lahjuksia, ilman glorifioitujen näppismyyrien perseen lipomista.

Vituttaa katsella tuollaista munatonta parkumista, että “äiti-ne-ei-tahdo-leikkii-mun-kanssa”. Täällä perkeleen hiekkalaatikolla on tilaa! Täällä perkeleen hiekkalaatikolla on valtaosa aikuisia ihmisiä, tai niin tahtoisin kuvitella! On se nyt saatana ettei osata muuta kuin paiskoa kiviä sieltä puskasta ja huudella “sisäpiiri! sisäpiiri!”. Sopii tulla mukaan! Sopii osallistua, oli se sitten miitti tai keskustelu tai naapurin hirttäjäiset! Ihan tyhjänpäivästä vinkua, että ei pääse Sisäpiiriin, kun ei asu Helsingissä. Väittäisin että valtaosa tämän maan asukkaista asuu Kehäkolmosen ulkopuolella, joten on sitä lääniä sielläkin miittiä järjestää. Mikäli ilmoitatte minulle hyvissä ajoin, tulen ilomielin piiskaamaan teistä ripulit tatamille ihan henkilökohtaisesti.

Melkein tekisi mieleni seurata “muiden Sisäpiiriläisten” esimerkkiä ja näyttää persettä Top-listalle, mutta minä olen tämän kansantasavallan vittumaisin akka, enkä suo teille vinkuleluille sitä iloa. Niin kauan kuin minun peukaloni heiluu, Top-lista on Minun, sillä Sisäpiiri olen Minä. Minä olen Uuden Top-Listan Kirkkaimmassa Kärjessä, heti Isä Aurinkoisen jälkeen.

Minä omistan nyt teidätkin.

Haistakaa luomua.

Repesin, kun luin ensin tuoreen iltapäivälehden ja sitten tänään ilmestyneen uuden Tieteen Kuvalehden.

“Nykyään tiedetään, miten hasis ja marihuana vaikuttavat aivoihin. Tiedetään myös, että aivot tuottavat itse samankaltaisia aineita, kannabinoideja. Kannabista ja kannabinoideja tutkitaan eri puolilla maailmaa, muun muassa Kuopiossa.” (Tieteen Kuvalehti 16/2005)

Tutkitaanpa hyvinkin. Reps.

Kannatti nostaa ne kaksi tyhjää maitolaatikkoa pois sieltä kylmiöstä.

Kannatti kantaa niitä vegepakkeja sitten sinne samaan kylmiöön ja kompastua niihin samoihin saatanan maitolaatikoihin.

Sinne meni parikymmentä kiloa renssattuja vihanneksia. Kylmiön lattialle sikinsokin.

Ja voisiko joku ystävällinen sielu ohimennen käydä sanomassa sille koipeni teipanneelle, elämäänsä kyllästyneelle lääkintävaksille, että se liimaside on jumankekka liian tiukalla jos varpaat muuttuvat sinisiksi. Itse en nyt jaksaisi.

1. Mikä oli tavoitteesi kun aloitit blogisi?

Ööö… En nyt oikein muista. Alunperinhän aloin pitämään blogia, koska olin vetänyt herneet nekkuun Turun Cosmic Comicissä keskusteltuani umpituubassa tämän henkilön kanssa. Enkä edes muista tarkalleen mistä ne palkokasvit sieraimiini ilmestyivät.

2. Onko tavoitteesi muuttunut tähän päivään mennessä?

Jossain vaiheessa kirjoittelin ihan muuten vaan ja myöhemmin kimmahtaakseni listojen kärkeen ja nykyään en vaan osaa olla kirjoittamatta. Minulla ei varsinaisesti ole mitään erityisiä ambitioita blogini suhteen.

3. Jos joku haluaisi lukea vain viisi juttua/lastua/aurinkolaivaa/entryä/postausta/merkintää blogistasi, mitä suosittelisit?

Kategoriasta Leipätyö löytyy omasta mielestäni kaikki ne kirjoitukset, jotka kertovat minusta eniten.

4. Onko ketään bloggaajaa jonka blogi mielestäsi onnistunut erikoisen hyvin?

Montakin. Sivupalkissani löytyvät linkit niihin, joiden sisältö miellyttää minua eniten.

[via]

Ylitöiksihän se sitten tietenkin meni. Kotiin olisi pitänyt päästä jo ennen yhtätoista, mutta kukapa se kukkui keittiössä vielä puoliltaöin? No Turistipa hyvinkin.

Mutta siis virallinen totuus by Ravintolapäällikkö on se, ettei arkisin tarvita lopetuksessa kuin yksi liemenlämmittäjä, koska arkisin ei ole rysää ennen sulkemista.

Ei niin.

Mutta olipahan myyntiä viimeisellä tunnilla liki tonni.

Laskutaidoton horatsu.

Vit

Näin pahasta motivaation puutteesta en ole tainnut kärsiä ainakaan vuoteen. Ei vain huvita mikään, etenkään työnteko.

Eilinen vapaapäivä kului perinteiden mukaan taas sinkoillessa paikasta toiseen. Piti tehdä yhtä sun toista, mutta kun lähipiiri harrastaa helsinkiläisille niin tyypillistä vatulointia, niin eihän hommista tullut toteutettua kuin puolet ja minä sain itselleni kaikesta vain massiivisen päänsäryn ja kolossaalisen ärsärin.

Ihan sama olisi ollut maata sängyssä koko päivä ja veikkaan että siten olisin ainakin säästynyt pahimmalta vitutukselta, mutta ei. Yrittää piti.

Nyt pitäisi sitten kehdata tehdä kuusi päivää koiran hommia, jotta voisi lähteä ensi viikolla sinkoilemaan Kuopioon.

Thaimaassa syödään keskiviikkoisin koiraa. Meillä syötiin juuri hernekeittoa ja pannaria, koska huominen torstai kuluu töissä.

Olen aina vähän kummastellut ihmisiä, jotka ovat rajoittuneita ruokansa suhteen pelkkien ennakkoasenteiden ja -luulojen perusteella. Ei suostuta edes maistamaan, kun kuullaan että ruoka sisältää vaikkapa sieniä tai kurpitsaa tai naapurin Mustin.

Minä syön kaikkea paitsi maksalaatikkoa ja sitäkin olen aina aika ajoin testannut, josko vaikka olisi alkanut maistumaan hyvälle. Jauhettu sisäelin, riisipuuro ja rusinat ovat kuitenkin paistoksena minulle ylitsepääsemätön yhdistelmä. Ei vaan maistu. Kaikkea uutta olen kyllä aina valmis maistamaan. Kiinalaiset tuhannen vuoden munat tahtoisin kokeilla ja irlantilaista hapanhaita voisin kyllä hajusta huolimata taas syödä uudelleen. Olisi ihan superhauskaa syödä joka päivä jotain uutta ja erikoista.

Savolainen varispaisti olisi ainakin hyvää, joskin kunnon variksia on nykyään vaikea löytää.

Joku kyseli minulta jokin aika sitten mielipidettä Sara LaFountainin “kokkiohjelmasta” Avec Sara.

Katsoin tänään kyseisen sarjan osan ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan. Tiivistäisin sen seuraavasti:

“Wannabekokkipissis ja musiikkivideoleikkaus.”

Teki mieleni työntää käsikranaatti suuhun ja vetää sokka irti.

Olipas perseestä koko työpäivä.

Poikittain.

Päässä soi hurjana luuppina Frederikin Tsingis Khan ja jostain helvetin syystä tahtoisin juuri nyt itselleni vaaleansiniset balettitossut.

Ampukaa minut. Jooko.

Kun tekee oikein paljon töitä ja pitää vapaapäiviä vain yhden kerrallaan ja käyttää nekin työntekoon, niin jatkuva stressi tonkii alitajunnasta todella skitsoa materiaalia yöaikaan.

Viimeyönä katseltiin makaaberia näytöstä, jonka kulissina toimi Mummin autotalli ja pääosissa olivat allekirjoittanut, kolmekymmentä kiloa sipuleita, pesäpalloräpylä, Salarakastelija ja Merten paperikasseineen.

Taustamuzakista vastasi tällä kertaa Rammstein featuring Arja Koriseva.

Ja näillä eväillä pitäisi sitten lähteä töihin.

Jippikaijei.

Vapaapäivä on kulunut iloisesti asunto-osakeyhtiölakiviidakossa samoillessa, puhelimessa roikkuessa ja hiuksia repiessä. Yhteenvetoa kiistakapulastamme yhtiöjärjestyksestä, isännöinnistä ja lain soveltamisesta taloyhtiön seuraavaa kokousta varten on tullut kasattua liki viisikymmentä sivua. Siinähän saatanan pallopäät tavaavat lakitekstiä ja faktaa, kun läpsäytän pöytään maailman kuivimman nivaskan paperia ja totean että “puhutte paskaa ja tuossa on perustelut väitteelleni”. Voin kertoa että tuo puolensataa aanelosta on vasta alkua, koska olen aina ollut hiukkasen pedantti mitä tulee omiin oikeuksiini ja lain kanssa puljaamiseen.

Sähköpostiini oli ilmestynyt kirjelmä eräästä tuotantoyhtiöstä. Hakevat uutta ruutukasvoa suunnitteilla olevaan ruokaohjelmaan.

Luitte oikein.

Jonkinsortin projektisihteerikön tapainen on kuulemma lueskellut blogiani jo jonkin aikaa ja koska (siteeraan) “tahtoisimme tuoreen mediapersoonan uuden trendikkään makasiiniohjelman keulakuvaksi” ja nyt minun kai sitten pitäisi kiljua riemusta, vai?

Väärin.

Minä olen sanonut sen kai joskus ennenkin täällä blogissani ja ihan yksityiselämässänikin useampaan otteeseen, että minun pärstäkertoimeni tullaan näkemään televisiossa vasta sinä päivänä kun helvetissä tuiskuttaa.

Miksikö?

En ole kiinnostunut julkisuudesta. Voin kyllä kirjoitella blogia ja arvostan kyllä jos joku tykkää, mutta en tahdo valtamediaan. En tahdo nähdä itseäni televisiosta, koska paikkani on ravintolakeittiössä. En tahdo lukea itsestäni iltapäivälehdistä. En tahdo että toimittajat joutuvat keksimään minusta juttuja, kun elämäni on varsin tylsää muuten reposteltavaksi. En edusta ulkomuodoltani sitä naiskuvaa, jota media tuputtaa, koska olen lyhyt, normaalivartaloinen ja normaalinaamainen, eikä minulla ole silikoneja, julkkispoikaystävää tai liiemmälti salarakkaita, joten en tahdo pilata pullamössösukupolven tv-nautintoa. Lisäksi kuulostan avaruusolennolta ja tienaan päivätyössäni varmastikin enemmän.

Joten kiitos, mutta ei kiitos.

Eiköhän se riitä että olen ollut Kymppiuutisten loppukevennyksenä kerran. Olen saanut naamani valtakunnanverkkoon melkein minuutiksi, eikä minulla ole sen enempää sanomista Suomen kansalaisille vielä tänäkään päivänä.

Mikähän vika minussa on, kun tunnun aina joutuvan kahden tulen väliin siellä, missä ihmiset tukistelevat toisiaan? Ja varsinkin kun tunnun joutuvan niihin tukistelutilanteisiin mukaan päivittäin?

Missä vika, kun läskipäitä parveilee kotikulmilla ja leipätöissä?

Minä tykkään sanasta konsensus. Se maistuu hyvältä minun suussani. Tykkään myös sanoista rauha ja laki. Ne ovat suorastaan herkullisia!

MIKSI VITUSSA NE SANAT TUOVAT LÄSKIPÄILLE SUUHUN MAUN, JOKA MUISTUTTAA PASKAA?

Millainen vitun putkiaivo tuudittautuu tapaan, jolla asiat on aina hoidettu, jos tapa on selvästikin huono, kaikki kärsivät ja kaikilla on epiä? Miksi läskipäät piiloutuvat “meillä on aina tehty näin”-fraasin taakse, jos se aiheuttaa vain mielipahaa ja taloudellista harmia heille itselleenkin ja on vielä pahimmassa tapauksessa lainvastaista?

Olen täydellisen vakuuttunut tällä hetkellä siitä, että ihmiset joiden kanssa asun ja ihmiset joiden kanssa teen töitä ovat kaikki läskipäitä. Ollaan eri mieltä, ei suostuta kuuntelemaan edes järkeviä argumentteja ja kiukutellaan kuin viisivuotiaat hiekkalaatikolla kun “tuo-on-tuommonen-mälsä-tyyppi-ja-mua-ei-huvita-ja-äiti-tää-on-tyhmää”.

Saatana. Putkiaivot. Kakarat. Vähäpäät.

Vittuun työpaikka ja vittuun taloyhtiö.

Vittuun kaikki, joilla on “periaatteita.”

Periaatteenne ovat paskalla silattuja.

Olen innostunut tämänpäiväisestä kahdentoista tunnin työrupeamasta vähän samaan tapaan kuin naudat ovat innostuneita teurasautosta.

Hubaa. Hauskaa on kuin nivustyräpotilaalla.

Olen tässä pitkään mietiskellyt Hellapoliisin kohtaloa. Taidan ensiksikin siirtää sen monipuolisemmalle alustalle. Taidan ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivittääkin joskus…

Mutta kaikkein hauskinta olisi tehdä Hellapoliisista ryhmäblogi!

Miksikö haluan päästää muita kokkeja hämmentämään liemiäni? No kun se voisi olla hauskempaa. Eikä tarvitse kaikkien olla edes ammattilaisia, vaan harrastelijoille on yhtä lailla tilaa.

Kiinnostaako?

edit: Hellapoliisin arkisto on siirretty vanhasta osoitteesta uuteen.

Huomenna on taloyhtiössämme yhtiökokous. Kaksi paritaloa, neljä osaketta, neljä ääntä.

Yhtiömme uusin osakas, näsäviisasteleva ja mukatietävä yksinhuoltajaäiti, on käynyt viimeisen kahden kuukauden aikana hankalaksi vaatimuksillaan ja huomenna pidetään virallinen tukistamistilaisuus. Äänet tulevat varmuudella jakautumaan 1-3, näsäviisastelijaa vastaan.

Pääsen purkamaan heinäkuusta asti patoutunutta kiukkuani, vihdoin ja viimein.

Koiramme Kaistapää Kakkelson ei ole enää vähään aikaan napostellut omia tuotoksiaan ansiokkaan koulutuksen johdosta. Olen jo useampaan otteeseen ehtinyt taputtaa itseäni selkään asian johdosta.

MrJonesin hiekkalaatikosta sen sijaan herkkuja löytyy ja niitä herkkuja kannetaan koiramme toimesta sunnuntaiaamun kunniaksi emännällekin ihan sänkyyn asti.

Fy.

Palatessani kaupungista kotiin puhelin soi. Soittaja oli tuttava, ihminen joka on kärsinyt jonkinsortin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä viimeisen kymmenen vuotta, hakeutumatta lukuisista kehoituksista huolimatta hoitoon.

Virsi oli taas sama vanha “mä en jaksa enää, säkään et välitä, kaikki vihaa mua, mä tapan itteni”. En saanut sanaa väliin ja lopulta en vain enää jaksanut kuunnella laulua, jonka olen kuullut kymmeniä kertoja aikaisemminkin, vaan suljin puhelimen.

Maailma seis! Henkilö on maniavaiheensa vipinöissä pistänyt taas haisemaan ja kun pudotus tulee niin pitäähän ihmistä auttaa!!!

Ja paskat.

On yritetty. Useammin kuin kerran.

Vapaapäivä. Eikkös se ole sellainen päivä, kun on vapaata esimerkiksi palkkatöistä?

No, näinhän asia ei tietenkään ole ainakaan meikäläisen kohdalla. Lähdenpä tästä siis sängyssä köllimisen sijaan palaveeraamaan työpaikalle.

Perkkele.

Kun minua nukuttaa, tapaan sanoa “nuu!”.

NUU!

Mieheni Maximus Mälsimys lähti yötöihin. Miten hiiskatissa minä nyt nukun? Silmät kiinni, vaaka-asennossa? Mutta kun uni ei tule ilman Miestä. Tai tulee, mutta vasta pikkutunneilla.

Jotta minä saisin unta, minun pitää päästä lusikkaan ja vielä silläviisiin, että miehen toinen koipi on lantioni päällä ja toinen käsi pitää kiinni. Tissistä yleensä. Ja Miehen nenän pitää olla niskavilloissani ja Miehen pitää tuhista, niin kuin se tuhisee. Ja tyynyn pitää olla hyvin ja huoneen sopivan viileä ja kissa ei saa kiivetä kasan päällimmäiseksi ja jos kiipeää, niin ei saa kehrätä.

Ei tule nukkumisesta kyllä yhtään mitään taaskaan.

Otan kossunapsun.

(Sanoiko joku “tissi”?)

1. Etunimi? Kati-Vilhelmina
2. Nimettiinkö sinut jonkun mukaan? En usko.
3. Luettele lempinimesi! Turisti, Kuopio, Nuuskis
4. Syntymäpäiväsi? Tammikuussa, joskus 70-luvun loppupuoliskolla. Yritän unohtaa.
5. Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla! Äidin serkun vaimo, Ritva.
6. Asumismuotosi? Paritalo
7. Kengänkokosi? 36-37
8. Vasen- vai oikeakätinen? Oikea.
9. Hiusten väri? Vaaleat, luonnollisesti.
10. Silmien väri? Siniharmaa. Sellainen siniharmaa tiskivesi, jos tarkkoja ollaan.
11. Pidätkö piilolinssejä? Kyllä, olen puolisokea ilman.
12. Onko sinulla tatuointia? On.
13. Lävistyksiä? On.
14. Poltatko? Valitettavasti vieläkin.
15. Juotko? On pakko. Mutta alkoholia harvoin ja harkiten.
16. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään? En ole.
17. Lempijuomasi? Raparperimehu ja ginitonic.
18. Lempiruokasi? Mahdotonta sanoa. Olen kokki.
19. Lempijälkiruokasi? Mehujäät.
20. Lempijäätelömakusi? Suklaa.
21. Lempivärisi? Musta ja pinkki.
22. Lempiurheilulajisi? Jalkapallo ja han moo do.
23. Lempikuukautesi? Kesäkuu.
24. Lempituoksusi? Juuri avatun kahvipaketin aromi.
25. Lempiäänesi? Miehen tuhina, kun se nukkuu.
26. Vuoden lempipäiväsi? Jouluaatto.
27. Uskotko jumalaan? En kristittyjen jumalaan ainakaan.
28. Pidätkö presidentti Bushista? En ole tavannut henkilökohtaisesti.
29. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia? Onhan noita.
30. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta? En.
31. Montako tyynyä käytät nukkuessasi? Tarvitseeko ihminen yhtä enempää?
32. Esitätkö tähdille toiveita? En. Esitän niitä ihmisille.
33. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia? Katson.
34. Oletko sarkastinen? No en tietenkään.
35. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista? Joskus yläasteella muistutin kuulemma jotain popparityttöä, jonka nimi on unohtunut. Joku yhden hitin ihme se taisi olla.
36. Jos olisit värikynä, mikä olisit? Vaaleanpunainen liitu.
37. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta? Rakastan sitä. Bisnesluokassa varsinkin.
38. Kokeilisitko/oletko kokeillut benji-hyppyä? Olen kokeillut. Jännää oli.
39. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä? Olen. Anteeksi.
40. Monellako keikalla olet ollut? En ole laskenut. Mutta monella.
41. Onko sinulla iPodia? Ei.
42. Imuroitko musiikkia (Internetistä)? Kyllä, se johtuu rikollistaustastani.
43. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut? En ainuttakaan mistä tulisi linnaa.
44. Oletko koskaan ampunut aseella? Olen.
45. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta? En.
46. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä? Olen lyönyt takaisin.
47. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi? Olen.
48. Suurin virheesi? Yllämainittu.
49. Mikä on kotoa katsottuna kauimmainen piste, jossa olet ollut? Dominikaaninen tasavalta.
50. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit? Pois tältä planeetalta.
51. Millainen on unelma-autosi? Bugatti Veyron.
52. Oletko sinut pituutesi kanssa? Pakko olla, näin kasvupyrähdyksen jälkeen.
53. Pidätkö käsialastasi? Kyllä, se on siisti.
54. Pidätkö itseäsi vahvana? Kyllä. Sekä fyysisesti kokooni nähden että henkisesti.
55. Mistä pidät itsessäsi vähiten? Ylimitoitetuista tisseistä. Vähemmälläkin pärjäisin.
56. Nimeä jotain fyysistä, mistä itsessäsi pidät? Nenä, silmät ja varpaat.
57. Nimeä jotain ei-fyysistä, mistä itsessäsi pidät? Suoruus.
58. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä? En varmaankaan.
59. Ketä ikävöit eniten? Ystävääni Eiraa, joka nukkui pois kolme vuotta sitten.
60. Homoavioliittojen puolesta vai vastaan? Puolesta, kun ei ole mitään niitä vastaankaan.
61. Oletko homofobinen? En.
62. Oletko biseksuaali? Olen seurustellut myös naisen kanssa, mutta enimmäkseen kai hetero.
63. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa? Ääni.
64. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi? On.
65. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä? Kustaanmiekkaan katsomaan laivoja.
66. Kuvaile täydellisiä treffejä! Kustaanmiekassa katselemassa laivoja.
67. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti? On.
68. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana? On.
69. Milloin sait ensisuudelmasi? Pusikossa kakarana. Naapurin Jussi ei antanut sitä minulle ikinä anteeksi.
70. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut? On.
71. Mikä sytyttää sinua (”turns you on”)? En kerro, mutta se on nyt makuuhuoneessa peiton alla.
72. Mikä tappaa kiinnostuksesi? Valojen sammuttaminen.
73. Oletko ujo? En oikeastaan.
74. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään (tyttöä) ulos? En.
75. Oletko varattu vai sinkku? Avoliitossa Miehen kanssa, naimisissa pankin kanssa.
76. Oletko koskaan rakastanut ketään? Olen. Kahdesti.
77. Kelle sanoit viimeksi rakastavasi tätä? Miehelle hetki sitten.
78. Milloin itkit viimeksi? Toissayönä, näin painajaista.
79. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä? En.
80. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt? Olen. Olen kiinnostunut useammastakin henkilöstä, mutten romanttisessa mielessä.
81. Koti poislukien, missä kävit viimeksi? Anoppilassa.
82. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä? Tällä hetkellä en mitään.
83. Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi? Ikuinen lempikappaleeni on Hurriganesin I Will Stay. Ja U2:sen One.
84. Mitä hiirimatollasi on? Hiiri?
85. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä? Big Brotherin, uutisia ja jonkun dokkarin.
86. Kenet haluaisit tavata juuri nyt? Miehen tuolla peiton alla.
87. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen? Katso yllä.
88. Minkäväriset housut ja kengät sinulla on jalassasi? Olen paljain jaloin. Kommandona. Mutta minulla on punainen kylpytakki.
89. Millainen sää on nyt ulkona? Viileä ja kostea.
90. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa? Miehelle.
91. Mitä kuuntelet tällä hetkellä? Dido: Life for Rent.
92. Mitä söit viimeksi? Täysjyväriisiä ja naudan ulkkista “kastikkeessa”.
93. Viimeisin katsomasi elokuva? Aviator
94. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput? Molemmat.
95. Kesä vai talvi? Kesä.
96. Halit vai suudelmat? Molemmat.
97. Rolling Stones vai Beatles? Ei kumpikaan.
98. Kissat vai koirat? Molemmat.
99. Sano jotain-ihan-mitä-vaan itsestäsi! Panettaa.

[via]

Iski jonkinsortin turhautuminen.

Suomessa tohtoreiksi väitelleiden keskimääräinen älykkyysosamäärä on 125, kuulemma.

Periaatteessa minulla olisi kai loistavat edellytykset vastaavaan suoritukseen, mutta miten selviytyä vuosista akateemista hinkkaamista? Kokeilin neljä vuotta sitä hauskuutta ja suurimman osan ajasta olin, arvasitte oikein! -Turhautunut.

Minun on vaikea keskittyä, ellen ole aivan äärimmäisen kiinnostunut aiheesta. Ja jos en osaa keskittyä, niin en opi mitään, sillä aikani kuluu tyhjänpäiväisiin sijaistoimintoihin. Jos en opi, turhaudun. Hilpeä noidankehä, etenkin tähtää korkealle akateemisessa elämässä, niinkuin minä joskus tein.

Ne harvat asiat jotka minua oppimismielessä kiinnostavat ovat kuitenkin valitettavasti aivan järkyttävän kaukana siitä, mitä yliopistoissa meillä ja maailmalla opetetaan. Niinkuin esimerkiksi ranskalainen keittiö, puusepän työt ja autoilu. Ylipäätään kaikenlainen konkreettinen tekeminen puuttuu yliopistojen opinto-ohjelmista. Ainostaan psykologia ja psykiatria kiinnostavat, mutta jälkimmäiseen pitäisi suorittaa kyllä ensin ne lisensiaatin opinnot lääketieteellisessä ja ihan rehellisesti sanoen ei kyllä kiinnosta paskaakaan. En minä halua tietää miten nefronit toimivat, pääasia että toimivat. Ei minua kiinnostaa somaattiset sairaudet ja diagnostiikka. Juuei. Enkä kyllä tykkää sairaista ihmisistä ja sairaaloistakaan. Enkä hulluista.

Haaskaanko siis kallista aikaani tekemällä ruokaa? Mitä iloa älykkyydestäni on, jos lämmittelen liemiä? Pitäisikö tässä kolmenkympin korvilla vielä raahautua kouluun? Opiskelin 20 vuotta, eikö se riitä?

Ahdistaa. Kapasiteetissa ilmeisesti löytyisi, mutta miten sen käyttäisi?

Vaari tapasi sanoa, ettei hyvän tavaran päälle saa kusta.

Piipahdin taannoin älykkyystestissä (Stanford-Binet V).

Tänään sain postissa analyysin ja tulokset. Olen parempi kuin 99% väestöstä. Vahvuutena naisille tyypillisesti kielellinen älykkyys, mutta meikäläisen kohdalla myös ilmiömäinen muisti; asia jota en oikein ymmärrä, kun unohtelen jatkuvasti yhtä sun toista. Matemaattinen älykkyys liikkuu Gaussin käyrällä siellä kukkulan laella, kun en ole matemaattisesti mitenkään erityisen lahjakas.

Oikeasti vähän pelotti avata kirjekuori ja lukea tulokset.

Mutta vähänkö nyt nousee kusi taas hattuun.

Ällöä.

Masuun koskee. Se kurluttaa ja möyrii. Ja kipristää.

En keksi mitä pilaantunutta olisin voinut syödä saadakseni ruokamyrkytyksen, sillä en ole viime päivinä syönyt juuri nimeksikään kiireen takia. Kuivat voileipäkeksit eivät käsittääkseni ole mitään hazardiruokaa, mikäli mitään mikrobiologian tunneilta muistan.

On aika heikko meininki. Ja tietysti juuri ennen kaivattua vapaapäivää. Huomenna olisi kuitenkin tarkoitus lenkkeillä koiran kanssa, törmätä toivottavasti Minyaan ja istutella loput kukkasipulit ja syystaimet, sekä siivota koko huusholli, jotta voisi sitten taas mennä hyvillä mielin raatamaan työpaikalle.

Ne muuten aikovat ihan todella tehdä minusta luottamusmiehen, kun menin heikkona hetkenä lupautumaan ehdokkaaksi. Ketään muuta kun ei ehdolla tällä kertaa sitten olekaan. Voih… Meninkin lupaamaan. Joudun lapioimaan kakkaa joka päivä ja toimimaan erotuomarina siinä loputtomassa tukistelussa puolin ja toisin. Huoh.

Minulta kysyttiin taannoin onko tällaisessa raatamisessa mitään helvetin järkeä. Se taisi olla Hinkstoona siellä miitissä. No eipä kai tässä mitään järkeä olekaan, mutta kun en muutakaan tekemistä keksi.

Yksi niistä asioista jotka minua ärsyttävät aivan perkeleesti, on se, etten saa hetken rauhaa äänisaasteelta.

Töissä on jatkuvasti joku rikkomassa keskittymistäni milloin milläkin määkimisellä tai ruinaamassa tupakalle juuri silloin kun on tarpeeksi tekemistä. Vituttaa, kun ei voi huutaa päin naamaa, että turpa umpeen ja haista luomua.

Kotona joutuu kuuntelemaan Miehen taukoamatonta puheripulia. Mitä tulee telkkarista, mitä lehdessä tänään luki ja mitä itse kukakin on jostain triviaalista vitun pikkuasiasta milloinkin sanonut. Olisi edes hetken hiljaa, minua ei kiinnosta.

Jumankekka. Ovatko ihmiset nykyään täysin kykenemättömiä pitämään päätään ummessa? Pitääkö joka saatanan siunaama hetki olla suunapäänä? Eikö voi olla hiljaakin välillä? Miksi pitää olla taustamusiikkia joka paikassa? Miksimiksimiksimiksimiksi?

Tahtoisin että saisin olla viikon jossain, missä ei ole puhetta eikä keinotekoista helvetin taustakohinaa. Että voisi ihan kaikessa rauhassa antaa korvien levätä ja keskittyä omiin ajatuksiinsa.

Tai edes päivän. Tuntikin olisi kiva.

Pftt.