turisti

Ostin eilen joulukinkun.

Älkää kysykö. Se oli iso ja naurettavan halpa.

Koko yön ihana kinkun tuoksu hiipi uunista ja vähän väliä piti nousta ylös vuoteesta kyttäämään uunissa köllivää Possu-vainaata.

Yhtään ei kiinnostaisi mennä ruokkimaan ihmisiä töihin. Voisin linnottautua tänne kotiin Kinkun kanssa. Mieskin lähti töihin, eikä palaa ennen kuin ensi vuoden puolella. Voisin kölliä sängyssä ihan rauhassa, kölliä sohvalla ihan rauhassa ja nakuilla koko päivän.

Pfft… Pakko kai se on kuitenkin mennä.

Uuden vuoden kunniaksi pitäisi kai varmaan tehdä jälleen jotain typeriä ja tyhjänpäiväisiä lupauksia, jotka voisi samantien rikkoa, kun arki koittaa.

Kukkua.

En jaksa odotella uuteen vuoteen tehdäkseni parannuksia ja hienosäätöä elämääni. Aloitin jo eilen.

Ensiksikin lopetan reilut seitsemän kuukautta kestäneen kokeilun tolkuttomasta sokerin syömisestä. Virtaa on riittänyt vitutukseen saakka, mutta samalla minusta on tullut helvetillisen laiska ja jumalattoman lyhytpinnainen. Palaan takaisin siihen mistä lähdin, eli minimimäärä hiilihydraatteja ja paljon proteiinia. Ja tuoretavaraa niin että etuhampaat kasvaa takaisin.

Sitten lopetan tupakoinnin. Kolmas päivä Zyban-kuurilla menossa ja rööki alkaa maistumaan jo puulle. Vituttaa köhiä jatkuvasti ja vituttaa kun hapenottokyky on muisto vain menneiltä vuosilta. Aloitan aamuni jo neljän päivän kuluttua sauvakävelyllä tupakan sijaan. Se näyttää ihan yhtä typerältä, mutta on vähemmän riskialtis harrastus.

Säästän vielä vähän enemmän rahaa. Laskin, että vielä voin nipistää turhanpäiväisistä menoista parisataa kuukaudessa. Tupakka jää luonnollisesti pois, joten siitä irtoaa helposti satanen kuukaudessa. Golfkärry tiputtaa kuluja viidelläkympillä, kun Punainen Kostaja on poljettu lopullisesti nyt suohon. Ja sen viimeisen viisikymppisen nipistelen sieltä täältä. Vuoden lopulla pitäisi säästötilillä olla jälleen muhkea puskurirahasto.

Ehkäpä pääsen näillä hyvään alkuun.

Sitten jos vielä saisin sen siirron uuteen duuniin, niin arvostaisin.

Niin ja oikein hyvää uudempaa vuotta kaikille lukijoille, ystäville ja sukulaisille. Älkää ampuko itseänne raketilla silmään, älkääkä tulko Töölöön, sillä minä olen koko huomisen päivän siellä.

Enpä tiedä ketä syyttäisin massiivisesta vitutuksesta.

Syyttäisinkö sitä haisevaa, humalaista paskakasaa, joka väkisin tunki keskiviikkoillan pääteeksi ravintolaan ja päätti ryhtyä rikkomaan paikkoja, kun emme suostuneet myymään hänelle viinaa?

Syyttäisinkö Miehen paskantärkeilevää Isoäitiä, joka tähdensi minulle puhelimessa kihlausuutisia kerrottaessa, että Mies on hänelle kuin oma poika ja hän tahtoo Miehelle vain kaikkein parasta, äänensävyn kertoessa karua totuutta siitä, että minä en selkeästikään edusta kyseistä kategoriaa hänen pikkuhuopalahtelaisessa vitun todellisuudessaan?

Syyttäisinkö Miestä, joka päästelee suustaan sellaisia sammakoita, kuten “en mä voi tulla hakemaan sua duunista, kun pitää viedä Henkka Laajasaloon ja näyttää sille mun uutta autoa”. Siis mitä? Niin että kenen autoa? Ai niin, sitä meidän autoa! Sitä, joka maksettiin puoliksi! Häntäkö syyttäisin?

Syyttäisinkö Naapurin Akkaa ja hänen Räkänokkiaan, kun heillä on tapana jättää taloyhtiön tavaroita levälleen pitkin pihoja niin, että niihin varmasti pimeässä kotiin tullessaan ihminen kompastuu?

Syyttäisinkö Keittiömestaria, kun unohti ihan vallan sellaisen mitättömän sivuseikan, kuin kuormien tilaamisen joulun jälkeistä arkea varten, kun keittiö ja varastot on ennen joulua ajettu nollille ja alas?

Syytäisinkö Ravintolapäällikköä, kun sain huudot päälleni siitä, etten käynyt aamuvuoroon tullessani hakemassa kaupasta kahtasataa kiloa tuoretavaraa, jotta varastot olisi jälleen saatu pystyyn?

Vai syyttäisinkö itseäni, että olen hankkinut ympärilleni vähäpäisen saatanan lauman idiootteja, joiden kanssa pitäisi ärsyyntymättä kyetä elämään ja työskentelemään, kun en selkeästikään ole varustettu kyseiseen koettelemukseen?

Vaikka uudessa paistinpannussa, joka on näemmä nimetty hispaanialaisen härkätappelijan mukaan, ei olekaan mitään vikaa ja noilla Marimekon Unikko-kuvioiduilla kävelykepeilläkin sai ihan oivat vauhdit aamulenkillä, niin se varsinainen joululahja löytyi aamutuimaan Vantaan Stockmann Autolta.

Saksalainen ja uusi. Upee, vaikkei coupé, mutta silti tosi nopee.

Punainen Kostaja siirtyy perintönä Miehen pikkuveljelle ja meidän parkkipaikkaamme koristaa jo iltapäivällä Vaaleansininen Vonkale.

Rakastamme heräteostoksia alennusmyyntien aikaan.

On raahauduttu takaisin tänne, missä ei ole pakkasesta ja hangesta tietoakaan. Sukulaisia on itketetty kihlausuutisilla, kinkkua syöty ylenmäärin, glögiä juotu terästeellä ja ilman pahoinvoinnin partaalle saakka ja kaikki lahjat avattu.

Sain paistinpannun ja kävelysauvat ja porakoneen.

Nähtävästi minua pidetään aikuisena.

Voi isäkissan vittu.

No niin.

Vielä tämä ilta tiukkaa vääntöä, sekä huominen aamuvuoro ja sitten sinkautamme Punaisella Kostajalla puolen Suomen halki joulun viettoon. Palajan asiaan joskus ensi viikolla varmaankin.

Jotta hyvää joulua itse kullekin.

Heippa.

Saisimmeko tänä vuonna joululahjaksi sananvapauden ja oikeuslaitoksen, joka jakaisi myös oikeutta, eikä vain rangaistuksia niille, jotka kritisoivat paskantärkeilijöitä ja väärintekijöitä?

Ai emmekö?

Olet epi jätkä, eikä me suhun uskota kyllä muutenkaan!

…joululahjaostoksilla.

Mutta onpa nyt sekin saatanan risti hoidettu.

Jotta eilinen päivä ei olisi mennyt ihan harakoille ja sohvapotaattina makoillessa, kävin illan suussa Minyan kanssa kävelylenkillä. Kerrankin aikataulut sopivat yhteen. Oli loisteliaan kivaa! Sääli vain, että krapulainen olotilani nakersi vauhtia huomattavan paljon ja kotiin tullessa olin varma että elämä päättyy vielä ennen aamua. Nähtävästi krapula ja minkäänlainen evän liikauttaminen ei allekirjoittaneen kohdalla toimi.

Joululahjoista on muodostumassa minulle melkoinen peikko. Mies ja minä vaihdamme vain sormuksia ja siinä onkin lahjaa ihan kerrakseen, mutta kaikki muut lahjat onkin sitten hankkimatta. Kummipojalle on kyllä syntymäpäivälahja, se epatto kun meni muutama vuosi takaperin syntymään heti tapaninpäiväksi. Mutta ne joululahjat! Mistä minä nyt niitä tähän hätään? Appivanhempia voisin tietenkin paiskata vaikkapa paahtopaistilla, kun ne sitä rakastavat, mutta mitä omille vanhemmille? Papalle konjakkipullo ja mammalle hamekangas? Ne kai pitäisi perinteiden mukaan viedä kuitenkin. Ja mitä kummitytölle? Se on teinix ja sen elämä on niiqu ihan sikavaikee, vaikk kaikki tsydeemit onki niiqu tosi ihqui?

Ja missä välissä minä ne kaikki hankin? Olen perjantaihin asti töissä joka-päivä-koko-päivä, enhän minä mihinkään kauppaan ehdi. Ja Mies ei yksin kuitenkaan halua mennä, vaikka asian hallitseekin.

Ahdistaa. Joka vuosi sama juttu.

Hei.

Tahtoisin kiittää.

Prinsessa, Blogstar, Marinadi, Mila, Jude, Just Sopivasti, Misu, Sekamediasoppa, Marjut, Leena, Heidi, Santeri, Visukinttu, Pni, PA, Oopa, Perso, Raparperi-Raisa, Pörrö, Veloena, Veera, Mitvit, Soopa, Sun Äitis, Kari, Janne ja Tira, sekä ne monet muut, jotka reikäpäisyyttäni olen nyt unohtanut.

Marjutille erityiskiitos päänsärkylääkkeestä ja Jarkolle hieronnasta. Kunniamaininta ilmoille myös siitä, että sain ihanan karheaa parransänkeä ja suukkosia… just sopivasti. Ja ruokaa hyvässä seurassa. Ja Niinistölle kiitos, ettei varastanut koko showta, vaan osasi poistua ajoissa.

Jään aina hieman hämilleni ja sanattomaksi näiden tapaamisten jälkeen. On ihanaa tavata uusia tuttavuuksia ja ihanaa nähdä ne tutut kasvot, jotka tavallaan ovat läsnä joka päivä täällä verkossa, mutteivät kuitenkaan. Soisin tapaavani teitä kaikkia useamminkin.

Lähden tästä nyt metsästämään krapulasyötävää. Limonaadia pitää saada eilisiltaista bensiiniä tasoittamaan. Ja perunalastuja voisin pussillisen ottaa. Ja ehkäpä myös pihviä.

Kolme tuntia kekkereihin, eikä minulla ole mitään päällepantavaa.

Enää en ehdi shoppailemaankaan.

Miksi tässä aina käy näin?

Hiukset sojottavat minne sattuu, kulmat on nyppimättä, sääret siloittamatta, silmät verestävät. Apua!

Viime vuonna tulin pikkujouluihin suoraan töistä ja tulos oli sen näköinenkin. Tänä vuonna on ollut aikaa valmistautua eilisestä saakka ja edelleenkin näytän pyryharakalta!

Voi tuska!

Illalla kuitenkin nähdään. Blogistanin käheimmät kekkerit Ravintola Manalassa tänään alkaen kello 19 ja jatkot Bottalla kunhan paikka aukeaa. Kaikki ovat tervetulleita, etenkin uudet naamat!

Nähdään pian!

Aamureippailu Piskin kanssa huipentui kohtaamiseen Hevosen kanssa.

Loppusuoralla kantautui korviini kulkusten helinä. Tuli mieleen lapsuus ja Tapaninajelut pohjoissavolaisella maaseudulla ja katso! Mutkan takaa vastaan asteli kaunis, talvikarvainen suomenhevonen vetäen kärryjä, joissa istui liuta vakavia lapsia. Kaulassa hevosella oli länget ja niissä isoja kulkusia.

Piski sai riemuhalvauksen. Alkoi tavaton tempominen, pomppiminen ja huuto. Kieltävä komento kaikui kuuroille korville ja oli pakko pysähtyä tien reunaan odottamaan että valjakko menee ohi. Hokit napsahtelivat jäiseen katuun ja Piski oli ratketa liitoksistaan, kun ei ollut koskaan aikaisemmin hevosta nähnyt. Voin vain kuvitella mitä rusinan kokoisissa aivoissa pyöri.

“Iso! Karvainen! Kaveri! Mun lemppari! Wooooowww!”

Vaan Hevonenpa ei ollut Piskistä moksiskaan. Se katseli jo tullessaan Piskiä korvat höröllään ja pärskähti hillitysti. Ja sitten se pysähtyi kohdallamme. Ohjastaja maiskutteli ja läpsäytti Hevosta ohjilla lautasille, mutta Hevonen vähät välitti. Se laski suuren päänsä alas ja puhalsi lämpimän höyrypilven Piskin kuonolle. Piski istahti nätisti paikalleen ja kommentoi.

“Wa-huuu-uu-u.”

Sitten Hevonen kohotti jälleen päänsä ja nykäisi kärryt liikkeelle. Ohjastaja heilautti meille kättään ja hymyili.

Minä jäin hämmentyneenä katselemaan valjakon perään.

Tahtoisin tietää mitä tuo kahden toisilleen tuntemattoman elukan enimmäkseen sanaton keskustelu piti sisällään. Mitä Hevonen Piskille sanoi, kun sai Piskin rauhoittumaan ja istumaan nätisti? Mitä Piski Hevoselle vastasi?

Mitä koiruuksia ne suunnittelivat?

Olen huono, paha ja inhottava.

Menestyksekkään työhaastattelun jälkimainingeissa jäin kaupungille hortoilemaan siinä toivossa, että löytäisin mukavia joululahjoja lähipiirilleni. Kiertelin kaikki mahdottomat ja mahdolliset paikat, mietin ja puntaroin. Oli kivaa Kummipojalle, kivaa Appivanhemmille, kivaa Vanhemmille ja kivaa Mummille. Piskillekin oli kivaa.

Kunnes sitten tajusin seisovani Sokoksen kenkäosastolla allekirjoittamassa luottokorttislippiä.

Hävettää.

Tämä nukkumattomuus alkaa venyä jo absurdeihin mittoihin.

Kolme tuntia yöunta takana ja töihin pitäisi vääntäytyä näin heti aamutuimaan. Huoh. Eihän siinä mitään, mutta enemmän jännittää työpäivän jälkeinen työhaastattelu.

Paremman paikan keittiöpäällikkö kyllä vakuutti, etteivät he missiä ole kyökkiinsä palkkaamassa, joten ei haittaa vaikka tulen naamaani näyttämään heti työvuoron jälkeen.

Eri asia sitten on, tahtovatko he palkata kummituseläimen.

Olisi jo viikonloppu.

Sain kinuttua itselleni vapaata kerrankin koko viikonlopuksi. Sain lääkäriltä varovaisen luvan pikkujouluilla.

Blogistanin pikkujoulut Manalassa (Botta) lauantaina 17. kuluvaa kuuta kello 19.00 alkaen.

Sinnepä siis.

Haistakaa te munattomat paskiaiset siellä Arkadianmäellä pitkä vittu.

Olette jo tehneet itsestänne kansan silmissä täysiä ääliöitä sortumalla ison rahan masinoimaan kampanjaan uudesta tekijänoikeuslaista, joka todistettavasti oli susi jo syntyessään.

Ja nyt te saatanan aivottomat kusipäät aiotte viedä Suomen kansan ja lainsäädännön takaisin keskiajalle. Vitun hienoa. Niin vitun hienoa.

Saanko kysyä, mihin tällainen häpeärangaistus perustuu, kun se langetetaan yhteiskunnallisesti niinkin yhdentekevästä rikkeestä kuin tekijänoikeuden loukkaaminen? Antakaa nyt saatana olla ihan perusteellinen selvitys!

Asia kiinnostaa minua ihan jo senkin takia, näin henkilökohtaisella tasolla, koska esimerkiksi seksuaalirikollisille, jollaisen uhri minäkin olen ollut, ei vastaavanlaisia rangaistuksia jaeta. Jos annan julkisesti ilmi sen vittupään nimen, joka minuun ilman suostumustani väkivalloin kajosi, rapsahtaa syyte kunnianloukkauksesta ja julkisesta mustamaalaamisesta. Jos sen sijaan kopioin rehellisillä työllä ansaitsemillani rahoilla ostamani levyn omaan käyttööni, niin te koette että on oikein ja kohtuullista antaa minun nimeni julkisesti ilmi. Millä tapaa nämä rikokset ovat teidän silmissänne eriarvoisia niin sanotun tekijänoikeusloukkauksen hyväksi?

Kenen persesilmässä teidän kielenne ovat jumissa? Ketä te nuolette? Mitä vittua teille siitä maksetaan?

Saatanan paskiaiset. Ainakin neljä teistä käy säännöllisesti syömässä ravintolassa, jossa pääasiallisesti työskentelen.

Nahkurin orsilla tavataan, mulkut.

Sain viimein unen päästä kiinni aamulla kuuden jälkeen.

Olo on hiukkasen hutera. En ole koskaan kännännyt viikkoa putkeen, mutta voisin kuvitella, että putken jälkeinen skitsokrapula tuntuu kutakuinkin tältä. Miljoona kupariseppää kilkutaa kallon sisäpintaa ja muuten on olo kuin olisi saanut oikein urakalla isän kädestä. Ruumis huutaa armoa.

Ja töihin pitäisi taas lähteä.

Törmäsin naapurin akkaan taas postilaatikoilla. Se sanoi, että näytän siltä kuin olisin noussut kuolleista. Totesin, että kuolemaa kannattaa kokeilla.

Ja taisin oikeasti sitä hänen kohdallaan tarkoittaakin.

edit: Älkää ikinä syökö kahta purkillista tonnikalaa aamupalaksi.

Dändändädändädändändädändädändändädändädändändä…

Insomnia on iloinen asia.

Koko maanantaipäivä surisi ohi tuplanopeudella. Käytiin juomassa kahvit Pankinjohtajan kanssa, mutta päätettiin sitten kuitenkin olla huoraamatta Hänen Rahakirstulleen seuraavat kolme vuosikymmentä. Käytiin asuntovälittäjän kanssa keskustelua koirankoppimme myyntihinnasta. Käytiin kuolaamassa luksustaloa Vantaalla, mutta päätettiin sittenkin jäädä asuttamaan näitä vähä(pää)neliöitä. Käytiin kinaamassa Appivanhempilassa. Käytiin hakemassa sormukset. Käytiin hakemassa pizzatarpeita.

Kävin miltei kiinni naapurin akan jugulaariin postilaatikoilla. Kävin suihkussa.

Käyn nyt makaamaan pehmeään vuoteeseen ja odotan unettomana että kello käy kohti aamua.

Tulisi edes joku käymään kylässä.

Mikä helvetin aika se on aamuviisi terveen ihmisen nousta ylös? Vapaapäivänä? Kolmen tunnin yöunien jälkeen?

Ei vaan pysty nukkumaan. Hermot ovat niin kireällä, että korvissa soi.

Ravintolapäällikkö eväsi siirtoni neljännen kerran tänä vuonna. Ei kuulemma onnistu hommat ilman minua. No, kohta ei onnistu myöskään minun kanssani ne samaiset hommat, sillä motivaatio on pahasti pakkasen puolella.

Helsinki vituttaa. Että voikin pieni kaupunki olla paskaa täynnä.

Naapurin akka vituttaa. Kaiken sen haistapaska-vedätyksen jälkeenkin sillä on otsaa soittaa ja pyytää minua lakaisemaan hänen portaansa hänen ulkomaanmatkansa aikana, jotta talo näyttäisi asutulta. Ja vitut. Minulla on parempaakin tekemistä ja henkilökohtaisella tasolla paskat nakkaan vaikka talo käännettäisiin heti tänään.

Mies vituttaa. Tuolla se vetää hirsiä tyytyväisenä ja minä olen kade.

Tekisi mieleni sanoa nyt rumasti joistakin miehistä ja eräistä naisistakin, mutta en viitsi lukea kommenttilootastani kaikenmaailman vainoharhaisten kuvitelmia siitä, että olen kirjoituksessani viitannut heihin.

Tyydyn tällä kertaa vain haistattamaan tasapuolisesti molemmille tahoille.

Kihlasormukset on nyt sitten tilattu kaiverruksineen kaikkineen.

Virallinen käyttöönottopäivämäärä on 24. kuluvaa kuuta.

Ei enää ahdista, eikä arveluta.

No vähän ahdisti tosin, kun kultaseppä alkoi esitellä henkilöauton hintaisia vihkisormuksia ja Mies ei suostunut vilkaisemaankaan muita kuin liikkeen kalleimpia ja suurimpia timangeja. Sanoi, että näissä asioissa ei sitten säästellä yhtään.

Kun kerran päästi suustaan tuollaisen sammakon, niin Turistin häät tulevat olemaan sitten ensimmäiset, johon kutsutaan puoli Blogistaniaa. Rokkia, shampanjaa ja minimimäärä vanhuksia. Ja sitten polkataan aamuun asti.

Jee. Maailmanloppu!

Kas niin se vaan nuljahti työpäivä juhlapyhän puolelle.

Kiitoksia vaan niille pallopäille, jotka kävelivät sisään kolme minuuttia ennen keittiön sulkemista.

Seuraavan kerran saatte puukosta.

Fantsua itsenäisyyspäivää vaan kaikille. Huomenna kannattaa pysytellä taas poissa Töölöstä.

Olen elänyt siinä kuvitelmassa, että Piskillä olisi parempi kunto kuin emännällä. Kolmen tunnin reipas kävelylenkki Paloheinään todisti toisin. Puolimatkassa Karvapallo löi servot pohjaan ja viimeiset kilometrit Kakkelson tuli hihna tiukalla nelipyörälukko päällä.

Kantaa olisi pitänyt. Tyyppi katseli otsatupsun alta kärsivin ilmein Emäntää suklaanruskeilla silmillään ja pyrki syliin. Sadistipaska Emäntä ei kuitenkaan kantanut. Itse oli käveltävä. Kotiovelta raahustettiin huokaillen suoraan omaan häkkiin, jossa yleensä ei viihdytä ollenkaan.

Elukka on nukkunut nyt kaksi tuntia, eikä ollut vielä äsken yhtään innostunut lähtemään pihalle, vaikka yleensä on ensimmäisenä ovella päivystämässä, jos vain vilkaisenkin ulko-ovelle päin. Ei eväänsä heilauttanut, kun otin hihnan esille ja kiskoin nuttua ylleni. Haukotteli vain ja otti paremman asennon. Olkoot sitten.

Minun on jokatapauksessa pakko lähteä töihin.

“Miehet”, tuhahti nainen ja käänsi kylkeään.

Joskus asiat pitäisi ilmeisesti joko piirtää paperille tai vääntää rautalangasta.

Jos nainen vetää ylleen tavallista hotimmat, pienen pienen vaatteet, valmistaa juuri sitä ruokaa mitä haluat, tarjoilee aperitiivit, viinit ja herkulliset jälkkärit ja hieroo jumiutuneita hartioitasi kiltisti samalla kun katselet testosteroniurheilua tyhmälaatikosta, eikä edes nalkuta, niin mistä on kyse?

Entä mistä silloin on kyse, jos nainen odottelee silkkilakanoilla yllään henkäyksenohuet pikkupikkupöksyt ja rintsikat ja kujertelee sinulle, jotta tulisit makuuhuoneen puolelle hellitäväksi? Tarkoittaako se sitä, että voit könytä peiton alle ja nukahtaa samantein? Mitä?!

Seuraavan kerran pukeudun nakkikastikkeeseen ja pottumuusiin ja menen keittiön pyödälle makaamaan avatun kaljapullon kanssa.

Prkl.

Talvi se on aina yhtä syvältä, vaikka olen yrittänyt kohta kolme vuosikymmentä asennoitua siihen positiivisesti.

Sisäinen kello heittää pimeydessä häränpyllyä, eikä järjellisestä vuorokausirymistä ole tietoakaan. Heräsin aamulla puoli viisi. Ei vaan enää nukuttanut. Ehdinhän tuota neljä tuntia zetaa kiskoakin.

Lauantain aamuvuoro on yhtälailla hanurista. Työviikon typerin vuoro. Ei minkäänsortin äksöniä, paitsi saatanallinen misavuori hoidettavana. Plääh…

Olen aivan varma, että tästä päivästä ei tule mitään muuta, kuin sanomista.

Olen yrittänyt saada aikaiseksi edes yhden järkevän postauksen tälle päivälle, tuloksetta.

Mielessä olisi kyllä aihe jos toinenkin, mutta mitään en saa puserrettua ulos ilman, että ajatus katkeaisi, tai että tekstistä ei syntyisi epämääräistä puuroa ilman järjen hiventä. Ei vain onnistu.

Mieleni olisi tehnyt kirjoittaa miesten kykenemättömyydestä lukea naista, sillä asia huvittaa minua määrättömästi. Olisi myöskin ollut hauskaa pohdiskella vinoutuneita perhesuhteita lähipiirissäni tai kertoa edes Piskin tämänpäiväisistä edesottamuksista, mutta ei. Ajatukset ja mielikuvat sirpaloituvat sillä siunaamalla, kun yritän kirjata ne tietokoneen näytölle.

Ei ole mitään sanottavaa, sillä kaikki tuntuu niin autuaan yhdentekevältä.

Marinadi lateli tavallisen päivän kaavan.

Jotkut ovat epäilleet minunkin elämäni olevan jännitävää ja täynnä vauhtia ja glamouria.

Väärin.

Tässä esimerkki viime viikolta. Tällä viikolla olen vain sairastanut, joten ei ole mitään kerrottavaa.

Herään aamulla ennen seitsemää. Kiskaisen olohuoneen sohvan selkänojalle illalla jättämäni vaatteet päälleni ja lähden lenkille koiran kanssa. Kierrän perinteisen pikalenkin Maavallintie-Kirjokalliontie-Lavettitie-Kaarelantie-Maavallintie. Kaksitoista minuuttia ripeää koiran kusettamista.

Aamutoimet hoituvat lenkin jälkeen. Piilolinssit päähän, hiusten harjaaminen, hampaiden pesu. Työpäivänä en meikkaa. Aamupalaksi lasillinen mehua, kolme vitamiinipilleriä ja kipulääke sekä kaurakeksi. Nopea siivouskierros huushollissa. Katsaus uutisiin netissä ja pikainen kierros Blogistaniin.

Kauppaan. Kannelmäen Prismasta mukaan lähtee litra maitoa, kauraleipä, keittokinkkua, perunoita, munakoiso, omenoita, capriksia, maustekurkkuja, majoneesia, kahden kilon paahtopaisti ja salaattitarpeita friseestä miniluumutomaatteihin ja säkillinen kissanhiekkaa ja aski tupakkaa, jonka maksan eri kortilla kuin ruokaostokset. Ruokatili on minun ja Miehen yhteinen ja Mies ei polta.

Kotiin tultua tyhjennän ostoskassit ja ruokin koiran ja vien lenkille. Tällä kertaa kipitämme sen pidemmän lenkin, joka menee Venäläisen koulun ohi juoksuhaudoille ja sitten puskia pitkin kotiin. Kotona heitän paahtopaistin uuniin. Keitän perunat ja teen perunasalaattia. Valmiit ruuat jääkaappiin, Miehelle viesti mistä ruokaa löytyy. Ruokin kissan ja vaihdan vedet vesikuppeihin.

Työt alkavat neljältä iltapäivällä. Olen paikalla reilusti etuajassa. Keittiö on kuitenkin kaaoksen vallassa, joten unohdan iltapäiväkahvin ja aloitan hommat saman tien. Työvuoron aikana ehdin polttaa kolme tupakkaa. On varsin hiljaista. Loput ajasta nostan annoksia, hoidan esivalmisteet, pyöritän tiskiä ja siivoan paikkoja ja otan vastaan pöytävarauksia. Seitsemän korvilla nautin nopean paahtopaisti/salaatti -lounaan/illallisen. Keittiö sulkeutuu kymmenen jälkeen. Nopea loppusiivous, tiskikoneen tyhjentäminen vedestä. Lämpölaitteet kiinni ja virta pois lämpökentästä. Tarkastan, että kylmälaitteet ovat toiminassa ja että kylmiöiden ovet ovat kiinni. Pukuhuoneen suihkusta ei edelleenkään tule vettä, joten vaihdan vaatteet ja kävelen ulos.

Bussipysäkillä laitapuolen kulkija pummaa minulta tupakkaa. Tarjoan yhden ja tulta samaan hintaan. Kotimatka hoituu tällä kertaa bussilla numero 453. Käytän ensin koiran ulkona ja raahaudun sitten viruttamaan itseäni kuumaan suihkuun. Hiljaa mielessäni toivon, että meillä olisi sauna.

Juttelen hetkisen Miehen kanssa, ennen kuin nukahdan. Hetkeä ennen nukahtamista kiroan mielessäni, että olen unohtanut ottaa iltalääkkeet, mutta on liian myöhäistä tehdä asialle enää mitään.

Jännittävää, eikö totta?

Gnääh…

Pää täynnä räkää, vatsa sekaisin ja kuumetta miljoona.

Koko päivän olen istunut sohvalla tuijottaen puolitajuttomana teinihömppäelokuvia kaapelista.

Aamulla tulille viritelty lihasoppa valmistui juuri. Lorautin lautasen pohjalle vähän konjakkia, lapoin päälle soppaa ja vetäisin käkättimeen. Soppa oli loistavaa, mutta idea paska, silllä nyt tekee keskivartalon etupuoliskolla todella pahaa.

Mies on töissä, Piski ei ymmärrä ja minulla on kurjaa. Kuolisin.