turisti

Siinä, että menee töihin kun ravintolat tarjoilevat asiakkailleen valomerkkiä, on mielestäni runsaasti hyvää.

Päivän työt ovat varsinaisesti ohi jo aamiaisaikaan ja kotiin pääsee jo, kun valtaväestö alkaa kaipaamaan lounasta kupunsa täytteeksi. Ei ole kiire. Saa rauhassa leikkiä leipuria.

Ja meidän firmamme ollessa kyseessä, saa kuunnella puolella korvalla mestareiden jupinoita ja parhaimmillaan osallistua tuotekehitykseen. Tänään ne kehittelivät apetta keliaakikoille.

Olkoonkin, että harvoin näkee niin paljon ammattitaitoa ahdettuna pieneen leipomoon, kun neljä mestaria tuunaa ja viilaa, niin silti ei käy kateeksi niitä ravintorajoitteisia piruparkoja, jotka eivät normaaleja viljatuotteita pääse nautiskelemaan. Riisijauholla ei Leipuri Hiivakaan pitkälle pötki.

Mutta olihan se piiraspohja tietenkin ihan maittavaa.

Aaltopahviksi.

Se, että kerroin mielipiteeni ääneen, silminnähden kuitenkin latisti tunnelmaa.

No, koskapa Justin ja Suurvisiiri Jäppinen ovat haistatelleet allekirjoittaneelle, niin kaipa se pitää osallistua.

Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista, ottamalla virke kustakin vähintään ja yksi haastajan blogista ja haasta jokainen lainaamasi blogaaja, paitsi haastajasi

Minä ymmärrän tämän. Muah hah hah haaa. Mutta mitäs tähän pitäisi kommentoida? Miten kuuluu reagoida ihmiseen, joka syö tai paastoaa itseään hengiltä? -Arvata voitte. Jos nyt jotain myönteistä pitäisi sanoa, “Da, da”.

Ai että!

Ihana tulla kotiin, kun olohuone on täynnä kissan RIPULIPASKAA!!!

Sunnuntaipäivästä huomattavasti siedettävämpää tekee kelvollinen eväs kelposeurassa.

Vaikka ylikypsänä pöytään tuotu pihvi ja sitä seurannut uuden pihvin odotus ja asian huomiotta jättäminen laskussa hieman jäivätkin närästämään, niin lounasklubi täytti jälleen allekirjoittaneen sosiaalista vakuumia hetkeksi eteenpäin. Jarkolle suurkiitos. Jäin velkaa vähintäänkin sen “parsaa sen seitsemää sorttia”-brunssin. Ja Marille vielä kerran myöhästyneet onnittelut.

Justinia on myöskin pakko jälleen kiittää. Arkipäivien pienet vastoinkäymiset ja omat perskohtaiset hölmöydet tuntuvat jälleen hieman mitättömämmiltä. Horisontissa siintää zen. Kuka väitti, ettei karvamattoterapiasta mukamas olisi mitään iloa?

Kun vielä autossa vittuilevaa ykköstä silmään runnoessa radiosta tulee osuva biisi, voinee rauhassa todeta, ettei tämäkään päivä valunut hukkaan.

(Vaikka minusta alkaakin tuntua, että autoni hifijärjestelmällä on kamalan kliseinen musiikkimaku.)

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset,
kyllä sen ymmärrät.
Kovin paljon on myös itsestäs kiinni,
miten tämänkin kuvan värität.

Tunne kuinka tuuli.
Maalaa värin uuden.
Ääni jonka kuulet
on aamun kuiskaus.
Hiljaa se sut herättää.

Stella - Aamun kuiskaus

Kennelpojalla ei ole helppoa.

-pyykkivuoren lajittelu ja pesu
-ikkunoiden pesu
-imurointi ja luuttuaminen
-pölyjen pyyhkiminen
-kylpyhuoneen peseminen
-keittiön verhojen ompelu
-makuuhuoneen verhojen lyhentäminen
-merikarttojen suojapussien kaavoitus ja ompelu
-iltapuvun kaavoittaminen
-petivaatteiden tuuletus
-suihkulähteen puhdistaminen
-täytekakun leipominen
-lahjan hankkiminen sukulaiselle jolla on jo kaikkea ja vähän päälle
-tarjouksen laatiminen 200 hengen catering-tilaukseen
-veneen kesävarustuksen kokoaminen ja roudaaminen Puotilaan
-veneen rekisterinumerotarrojen vaihtaminen
-veneen siivoaminen
-ruokakaupassa käyminen
-talouden muonitus

Ai miten niin kiire?

Ja miksi helvetissä en aloittanut jo eilen?

(edit: En perkele tiedä mitään vittumaisempaa hommaa, kuin ikkunoiden pesu.)

Siitä on aikaa varmaankin pari vuotta, kun olen viimeksi keekooillut aamutakissa likipitäen koko päivän.

Ensiksi tuli maattua kuola poskella puolillepäivin, vaikkei oikeasti olisi nukuttanut juuri seitsemää pidemmälle. Sitten kävin toteamassa aamutakissa tilanteen ulkona ja hetkellisesti rohkaistuneena puin vaatteet ylleni ja lähdin Kakkelsonin kanssa ulos, kunnes parinsataa metriä käveltyämme koira päätti, ettei huvita ja käännyimme takaisin.

Pukeuduin jälleen aamutakkiin ja köllötin koiran kanssa vielä lisää.

Nyt olen harkinnut vakavasti, että pukeutuisin jälleen siviileihin ja menisin kauppaan hakemaan hieman jotain suffelia terveellisempää illallistarvetta, mutta taidanpa sittenkin ottaa nokoset.

Kamalaa kun on vapaata tälläviisiin.

Ihan mielenkiinnosta tahtoisin tiedustella 7 Päivää -lehden toimitukselta ja Aller-Julkaisulta, että miltä nyt tuntuu?

Olette ansiokkaasti haukanneet hatullisen paskaa ja santsikierros ei ole vielä edes alkanut.

Jos pitäisi ihan välttämättä syödä jotain joka päivä, niin söisin Suffeleita.

Tänään huushollin ainoa ravinnoksi kelpaava ruoka-artikkeli oli sellainen.

Olen tehnyt tänään viisitoista tuntia rankkaa fyysistä työtä.

Nyt kuolen.

Kun ajaa koko päivän autoa ja vetää perässään vielä ylikuormattua peräkärryä, niin sitä ennenpitkää tietenkin joutuu poliisin mielenkiinnon kohteeksi.

Itkettäisi, jos ei naurattaisi. Vielä ei lähtenyt kortti.

Se on edessä sitten varmaankin seuraavalla kerralla.

Edessä on pitkä parivuotinen hitaita nopeuksia ja tarkkaa ajoa.

Hard Rock Hallelujah!

En uskonut näkeväni tätä päivää.

Laevat huuteloo lahella, olovi on kylymee, aarinko paestaa vesj’satteen välestä.

Terveisiä Kuopiosta.

Tulen maanantaiksi takaisin.

Jumalauta millaista porukkaa.

Ensin hankitaan uusi vuokraluukku Kalliosta. Muuttopäivän aamuna isäntäväki ei ole saanut aikaiseksi sitäkään vähää, että olisi pakannut kamansa. Ei, sen sijaan nukkuvat, kun talkooväki tulee paikalle pakettiautolla, jota isäntäväki on nurkunut lainaksi, vaikkei kummallakaan ole edes ajokorttia. Talkooväki pakkaa ja sillävälin isäntäväki suorittaa aamutoimiaan saatanallisen hitaasti. Pitäähän meikki olla siisti ja hiukset laitettu muuttopäivänäkin.

Mitään työkalujahan ei isäntäväellä luonnollisestikaan ole, vaan kalusteiden purkaminen suoritetaan niin ikään talkooväeltä lainatuilla työkaluilla, kuten myös kalusteiden kasaaminen ja kaikki saatanan asennukset ja viritykset uudessa vuokraluukussa. Talkooväki käy välillä nälissään pizzalla, koska isäntäväellä ei ole rahaa talkoomuonitukseen edellisviikon baarikeikan jäljiltä.

Muutaman viikon kuluttua muutosta isäntäväki kerjää kyytiä huonekaluliikkeeseen talkooväeltä. Uusi sohvapöytä pitäisi saada. Kierretään joka helvetin mööbeleitä myyvä pulju pääkaupunkiseudulla, kunnes päädytään takaisin liikkeeseen, josta ralli alkoi. Bensarahaa ei ole antaa, sillä sohvapöytä maksaa 60 monikansallista ja on näin ollen “kamalan kallis”. Ei puhettakaan, että isäntäväki osaisi kasata pöytäänsä itse. Tarvitaan apua ja tietenkin niitä työkaluja.

Parin kuukauden päästä pitäisi saada kirjahylly, kun entinen otti ja muuttui rumaksi. Taas kerjätään kyytiä. Tällä kertaa talkooväen naisosapuoli kieltäytyy ajamasta ympäri kaupunkia. Hyllyn löytymiselle on aikaa tasan kaksi tuntia ja jos ei löydy siinä ajassa, niin voi-voi. Hylly löytyy ja isäntäväki mööbeleineen saa kyydin Kallioon.

Muutama viikko hyllyn hankinnan jälkeen ruinataan taas työkaluja ja apua. Talkooväen naisosapuoli pelastautuu ottamalla itselleen saatanalliset määrät ylitöitä talkoopäivälle, mutta miesosapuoli lupautuu auttamaan.

Oliko vanhaa, “rumaa” hyllyä purettu uuden alta? Oliko uuden hyllyn palaset otettu ulos paketista? Oliko hyllyn sijoituspaikkaa raivattu vapaaksi ja puhdistettu? Oliko isäntäväki ylipäätään edes hereillä?

Haistakaa kilin vittu.

Nuorehko naishenkilö menee Osuusliikkeen Puutarhamyymälään edelliskesänä hankkimansa ruohonleikkurin kanssa aikeissaan palauttaa kelvoton rakkine.

“Hei, minulla olisi tässä tämä ruotsalaisvalmisteinen turhake. Se ei toimi. Sitä on käytetty takuuhuollossa kolmesti, eikä se edelleenkään toimi, eikä minua enää kiinnosta raijata tuota painavaa rakkinetta muualle, kuin korkeintaan Ämmässuolle. Saisinko rahani takaisin?”
“Ei toimi?”
“Niin, ei toimi. Ei starttaa, eikä näin ollen toimi.”
“No jos minä näytän miten sen saa starttaamaan.”
“Kiitoksia vain, mutta minä tiedän miten ruohonleikkuri saadaan starttaamaan. Tämä vaan ei starttaa.”
“No jos kokeillaan kuitenkin.”

(Kokeilee.)

“No katsoppas. Eihän se starttaakaan.”
“Niinhän minä juuri sanoin.”
“Jos minä soitan sinne takuuhuoltoon.”

(Vastalauseista huolimatta miesmyyjä soittaa.)

“No se on Ripa täältä Osuusliikkeen Puutarhamyymälästä moi. Kuule, tämmönen ruotsalaisvalmisteinen ruohonleikkuri ei starttaa. Osaatko sanoa miten tämmöinen käynnistetään?”

(Keskustelevat hetken.)

“No niin, se tuo Pena tuolta huollosta sanoi, että kyllä pitäisi startata.”
“No, Ripa, pistäpä se sitten käyntiin ja näytä minullekin.”

(Ripa yrittää, ei onnistu.)

“No näin sen kuitenkin pitäisi käynnistyä.”

(Hermot alkavat pettää.)

“Ripa, vittuako minä teen tuolla leikkurilla, kun sinäkään et sitä käyntiin saa?”
“No mutta näin sen pitäisi käynnistyä.”
“Niin PITÄISI, vaan kun se EI KÄYNNISTY.”
“No mitä sinun mielestäsi tälle asialle sitten pitäisi tehdä?”
“Kuten jo äsken pyysin, saisinko rahani takaisin?”
“No jos kuitenkin vaikkapa uutta samanlaista leikkuria?”
“Kiitos ei, en tahdo samanlaista turhaketta tilalle. Jos tämä ei toimi, miksi samalta tuotantolinjalta tullut toinen leikkuri olisi yhtään se parempi?”
“No mutta nämä on uudempia, kyllä varmasti toimivat.”
“Ripa, minä olen ajellut tämän ruohonleikkurin takia ympäri tätä kaupunkia viime kesänä kahdesti ja tänä keväänä jo kerran. Minulla on huomattavasti parempaakin tekemistä. Kuten esimerkiksi ruohon leikkaamista. Tahdon purkaa kaupan, koska tuote ei toimi ja on kelvoton.”
“No mutta kannattaahan silti kokeilla, jos uusi vaikka toimisi.”

Vitun einstein.

Kymmenen minuutin kinaamisen jälkeen sain rahani takaisin.

Maununewitz-Puotinaun leiriltä iltaa.

Taloutemme kaksilahkeinen Pikkuhitler ja hänen kauhistuttava verikoiransa Goekkels repivät julmasti Turistin ylös punkastaan heti kukonlaulun aikaan.

Temmillä ja Sikaflexpistoolilla uhkaillen Turisti pakotettiin auton rattiin ja suoritettiin siirtyminen pakkotyöleirille kaupungin itäisiin osiin, jossa tuota jumalan hylkäämää naista piinattiin muun muassa epäkeskohiomakoneella ja vesivaseliinilla. Kaikessa kaksimielisyydessään tuo yhdistelmä ei sillä hetkellä Turistia juuri naurattanut.

Kuuden tunnin näännyttävän puurtamisen jälkeen appeeksi tarjottiin vettyneitä margariininäkkäreitä ja lämmintä appelsiinimehua. Tämän jälkeen palattiin takaisin töihin tuurnan ja vasaran kanssa.

Turistin kyyniset kommentit Pikkuhitlerin huvijahdin nimeämisestä uudestaan Das Bootiksi aiheuttivat ankaria kurinpidollisia toimenpiteitä veneen keulakajuutassa. Ich ko… äh.

Myöhään iltapäivällä suoritettiin siirtyminen takaisin Maununewitzin pääkallopaikalle, jossa Turistille ojennettiin lapio ja käskettiin kaivamaan. Nainen epäili jo kaivavansa omaa hautaansa ja sai vahvistusta epäilyilleen, kun Pikkuhitler ilmoitti, että pian pääsisi Turistikin suihkuun.

Vaan ei. Ei kuulunut zyklon-been vapauttavaa pihinää suihkusta, vaan kuuman, puhtaan veden solinaa.

Huomenna koittaa vapaus.

Huomenna pääsee palkallisiin töihin heti aamusta.

Arbeit macht frei.

Veera, Raisa, Pörrö, Cybbis, Oopa, Marinadi, Justin, Tiina ja Ihmissuhde, Sun Äitis, Mila, Helen sekä Jude.

Kiitos. Linkitän sitten, kun olen vähemmän käkkärässä.

Mies ja Kakkelson on nyt esitelty suurelle yleisölle.

(Toivottavasti ette pahastu, vaikka molemmat blogihahmot olivat palkattuja näyttelijöitä.)

(Eläinporno.)

(Ei saa suuttua, jos unohdin jonkun. Emmä tarkotuksella.)

Huomenna.

Huomenna on työpäivä. Aikainen aamu(yö)herätys, taksimatka kotiovelta työpaikan ovelle. Seitsemän tuntia hillitöntä menoa ja aikataulun kiinnikuromista.

Ja sitten. Sitten on vapaata. Kokonainen perjantai-ilta ja kokonainen lauantaipäivä. Ei töitä ennen sunnuntaita.

Mitä vapaalla tapahtuu, sitä en tiedä. Kutsuja olisi kissanristiäisiin jos jonkinmoisiin. Voisi olla sosiaalinen. Voisi juhlia. Voisi käydä hankkimassa liuskekiveä pihamaalle. Voisi laskea Le Soufflen vesille.

Tai sitten voisi olla tekemättä mitään. Maata vain selällään ja antaa vapaiden tuntien marssia ohi.

Keljuttaa, kun eräät kärttävät tietoja suunnitelmistani.

Ei minulla sellaisia ole.

Teen mitä huvittaa. Tai sitten en tee.

Jos minun pitäisi shoppailla työkseni, niin en suostuisi tekemään sitä nykyisellä palkallani.

Raskasta, niin raskasta. Mutta vinyyli vinkui sievästi kuitenkin, niin sisustusliikkeissä, kuin puutarhamyymälöissäkin. Pinnallisen sieluni onttoutta kumisevat kohdat on jälleen täytetty kansantaloutta tukemalla.

Anopille kiitos seurasta.

Tavattoman noloa näin aikuisiällä lukita itsensä pihalle omasta kodistaan.

Ja ehkä vieläkin nolompaa joutua hakemaan vajasta auton talvirenkaat, kasata ne päällekäin ja kiivetä kylpyhuoneen tuuletusikkunasta sisään.

Kaikki tämä pelkässä aamutakissa.

Ajattelin vaan tulla kertomaan, että Pirkan Tomaatti(pussi)keitto on varmaankin kauheinta kakkaa mitä olen ikinä joutunut syömään. En katsonut tuoteselostetta, mutta vuosia hoonatut makunystyräni kertoivat keiton koostuvan pääasiallisesti jostain epämääräisestä tärkkelyksestä ja reilusta satsista natriumglutamaattia. Ja ehkä pussin ohitse on kuljetettu myös tomaatti, mutten ole ihan varma. Hyi helevetti.

Vaan kun en kertakaikkisesti jaksa tässä taudissa laittaa mitään oikeaa ruokaa.

Kiitos. Palaan nyt arabialaisen ystäväni kanssa norjanopintojeni pariin.

Väittävät, että ravintola-alan ammattilaiset kärsivät ruokamyrkytyksistä kolme kertaa useammin uransa aikana, kuin muut duunarit.

Ihan sama mulle, mutta ihan perseestä tämä on.

Ja hauskinta asiassa lienee se, etten ole edes mitään syönyt.

No nyt on taasen viisi päivää ruokittu nälkäisiä. Huomenna on vapaa ja maanantaina sitten taas mennään sopimusten mukaisesti hymyssä suin ruokkimaan lisää ihmisiä.

Mitäs tässä.

Bileet puuttuu.

Turisti avasi silmänsä maailmaan eräänä viimaisena päivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli kadehdittu ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä hänelle oltiin kateellisia pitkistä kynsistä.

Sen pituinen se.

Ihmisgeneraattorista

[via]

Siinähän se päivä komeasti menikin.

Syöksyillessä terminaalista toiseen, lapioidessa mämmiä turisteille ja jonottaessa Mäkelänkadun iltapäiväruuhkassa.

Terveisiä sille torspolle, joka rikkoi kalliin bemarinsa kalliin muovipuskurin uuteen peräkoukkuuni. Vittuakos roikuit perseessäni kiinni. Vittuakos länkytit puhelimeen.

Vappua juhlittiin ennakkotiedoista poiketen täällä Turistilassa harvinaisen rauhallisesti, eikä vähiten siitä syystä, että allekirjoittanut nuukahti aattona parin skumppalasillisen jälkeen olohuoneen sohvalle. Aamuherätys 04.00 ei ole paras mahdollinen tapa alustaa itseään kekkeröintiin, näemmä.

Vappupäivä alkoi lupaavasti shampanja- ja silliaamiaisella, jonka jälkeen iski hillitön tarve “tehdä jotain” ja loppupäivä vierähtikin puutarhakalusteita kootessa ja hiekoitusalueita tasaillessa. Illalla avattiin grillikausi.

Tänään täytyykin palata sorvin ääreen.

Pohdiskelin tuossa kuitenkin, että kun viime kesänä jäi ne puutarhajuhlat pitämättä, niin pidettäisiinkö tänä vuonna. Vaikkapa kesäkuun 30. päivä? Siis viikko juhannuksen jälkeen? Tai sitten heinäkuun 14? Pienellä kolehdilla voitaisiin näpertää jotain hyvää nokittavaa, ettei nälkä vaivaa ja laittaa kunnon satsi boolia, ettei janokaan yllätä.

Mitäpäs olette mielipuolta, rakkaat nettiraadion kuuntelijat?