turisti

Kello on puoli kuusi illalla ja minä olen menossa nukkumaan.

Aamulla herätyskello soi jälleen tuttuun tapaan 03.30.

Töiden jälkeen tikkana pankin kautta kiinteistövälittäjälle, rahat pöytään, nimi alle, avaimet taskuun.

Sitten viivana kehätien kautta Nelostielle ja nokka kohti Kuopiota ja sen jälkeen Siilinjärveä.

Siilinjärvellä salamana saunaan ja uimaan. Mahdollisesti nautin yhden oluen.

Lauantaiaamuna papiljotit päähän. Lausun loitsun, tanssin rituaalitanssin ja hokkuspokkus! Olen prinsessa!

Neljältä kirkkoon todistamaan seremoniaa. Sitten juhlimaan.

Keskiyöllä muutun kurpitsaksi.

Sunnuntaina kotiin autolla, jos kunto sallii.

Muutoin varmaan lentämällä.

Soitin tänään ystävälleni ja tiedustelin leveällä savonmurteella, mitä mahtoi tarttua kaupasta mukaan viikonlopun hääparille.

Väärä ystävä. Asuu Helsingissä, ei Kuopiossa. Eikä ole menossa viikonlopun kekkereihin. Mutta oli ostanut jollekulle lahjaksi pullon Bollingeria.

Jälkeenpäin totesin, että numerot ovat identtiset operaattoritunnusta lukuunottamatta.

Mikäköhän on tuollaisenkin yhtäläisyyden todennäköisyys, varsinkin kun ystävät asuvat eripuolilla maata, eivätkä ole koskaan tavanneet. Toinen on pelottavan näköinen hevimies ja toinen überhotti komistus. Molemmilla on tosin samanlainen ääni, eikä kumpikaan yleensä vastaa puhelimeen omalla nimellään.

Enkä minä muista koskaan ohjelmoida numeromuistiin maatunnuksia, joten muualla kuin puhelimen muistissa numerot tulevat esiin ilman nimiä. Ja tykkään poimia numerot viimeksi soitettujen listalta, joissa nimiä ei siis näy, jos maatunnuksia ei ole ohjelmoitu. Ja luettelon nimetkin ovat mitä sattuvat. Hevimiehen kohdalla lukee “AntiChrist” ja komistuksen kohdalla “an”.

Koko episodi unohtui kuitenkin pikaisella vierailulla kenkäkauppaan.

Bless me! New shoes!

Maununnevan residenssi on myyty.

Parasta kesässä on, kun saa mennä putiikkiin ja hankkia ihkauuden prinsessaleningin.

Ja prinsessakengät, joissa on huikaisevan korkeat korot.

Ja prinsessaveskan, jossa on strassikoristeet.

Puuttuu enää poni.

Olen kamalan passiivis-aggressiivinen, tiedän.

Tänään olisi mieleni tehnyt sanoa kerran jos toisenkin tarkalleen mitä mielessäni liikku, mutten tietenkään sitä tehnyt. En tietentahtoen viitsi aiheuttaa kenellekään mielipahaa potentiaalisen terävällä kielelläni.

Kirjaan ne sen sijaan ylös mahdollista myöhempää käyttöä varten.

“Tietääkö nuori nainen kuka minä olen?”
“Tietää. Aikoja sitten rupsahtanut, tyhjäpää lööppikuningatar umpikännissä. Vaan tietääkö rouva kuka minä olen?”

“Heitätkö mulle sen veitsen?”
“Mielelläni. Tähtäänkö silmien väliin vai rintaan?”

“Me tilattais lisää sitä salaattia tänne vippiin. Mä kompastuin ja toi edellinen satsi tippui lattialle.”
“Opettele kävelemään niillä pornohokkareillasi, horatsu.”

“Voisitsä misata mulle nämä tomaatit?”
“Voisitsä misata itse, sen sijaan että käyt röökillä vartin välein.”

“Voisitsä viedä nämä kotimaan terminaaliin?”
“Voisitko itse kävellä kentän toiseen päähän? Niin, mut ethän sä varmaan ikinä tuon massan kanssa sinne ehtisi vaappua ennen iltaa.”

“Saanko ottaa yhden mansikan tästä?”
“Tottakai. Otatko turpaan myös?”

Olen kaikesta huolimatta varma, että vaikka tänään vain hymyilin ja nyökkäilin, kamelin selkä katkeaa, ennen kuin minusta kuoriutuu ulos kaikkivoipa Zen-mestari.

Harvemmin on perjantai-iltapäivän ruuhkassa niin paljon tilaa, kuin näin juhannuksen aattona.

Sisemmällä kehätiellä länteen päin junnasi yksinäinen saksalaisrekka ja vastaan tuli parhaat päivänsä 80-luvulla nähnyt Datsun.

Minä vietän tämän juhannuksen huopatossutehtaalla, joka myös Helsinki-Vantaana tunnetaan, enkä ole moksiskaan. Onhan tuossa pari Jussia vapaalla vietettykin.

Mutta te, jotka juhlitte keskikesän valoisaa yötä siellä jossakin, muistakaa olla nätisti.

Ei saa torspoilla, eikä hukkua, jookos?

Oikein hupaisaa juhannusta kaikille tasapuolisesti.

No nih.

Jussit on juhlittu etukäteen aidan toisella puolella.

Joskus toisinaan on kerrassaan loistavaa, että on naapureita, joiden kanssa viihtyy.

Huomenna palataan sorvin ääreen ja jatketaan tiukkaan tahtiin seuraavat kuusi päivää.

Miten kahdesta kilosta salaattia saadaan seitsemäntoista kiloa? Entä miten pelkästä porkkanasta ja kaalista saadaan kolme erilaista salaattia, muuten kuin tarjoamalla molempia erikseen ja vielä yhteen sekoitettuna? Miten paljon muffinimassaa minnekin menee, kun orderia ei ole printattu? Mitä voileipätuoteita pisteet myyvät, kun alihankkija ei saa palettiaan kasaan ja toimituksia perille? Missä on satakaksikymmentä litraa maitoa? Kuka on pöllinyt Turistin työkengät?

Mestarit vapaalla.

Paska valuu alaspäin.

Kun reilut kaksi vuotta sitten muutin Helsinkiin, vannoin ystävilleni, jotka jätin taakseni vanhaan kotikaupunkiini Kuopioon, etten asu Helsingissä kahta ja puolta vuotta pidempään.

On tullut aika lunastaa lupaus.

Kaupat Nurmijärven omakotitalosta ovat vihdoin varmistuneet.

Lunastan siis lupaukseni, mutta vain osittain, sillä takaisin Kuopioon en nyt kuitenkaan ole palaamassa. Mutta pääsen pois Helsingistä ja suunta on vakaasti pohjoisemmaksi.

Ehkäpä jonain päivänä hivuttaudumme jälleen hieman lähemmäksi Puijoa.

Hiljaa hyvä tulee.

Niin ja Maununnevan residenssi on edelleen myynnissä.

Joskus virtuaaliviidakossa samoilevien kukkahattujen näppäimistöiltä hypähtelevät sammakot vetävät kaikessa idiotismin kirkkaudessaan sanattomaksi niinkin sanavalmiin ihmisen kuin allekirjoittanut on.

Viimeksi tänään.

Kas, vaikka olenkin joskus hetkellisesti kironnut sitä, että ryhdyin kirjoittamaan Turistia ihan omalla nimelläni, niin olen siltikin kaikin puolin tyytyväinen, että minulta löytyy riittävästi sukurauhasia kertoa mielipiteeni avoimesti, sen sijaan, että heittelisin kiviä raukkamaisesti sieltä anonyymipensaasta, jossa monet kivien heittelijät tapaavat vielä nykypäivänäkin piileskellä. Minua ei henkilökohtaisella tasolla häiritse, vaikka joku on jostain asiasta toista mieltä kanssani. Tai vaikka kaikista asioista. Eikä minua paskaakaan liikuta se, jos joku itseopiskellut kahvikuppiterapistin planttu päättää huikeassa persoonallisuusanalyysissään lyödä minulle kusipään leiman otsaan tai heristää anonyymiä etusormeaan ja torua itsekeskeisyydestä, ylimielisyydestä, pinnallisuudesta, kokoomuslaisuudesta tai ylipäätään mistään muustakaan kukkahattujen kauhistuksesta.

Siitä vaan.

Enemmän minua ärsyttävät ne, jotka ovat kaikesta kanssani samaa mieltä. Kehitä siinä nyt mielenkiintoa ylläpitävää keskustelua, jos keskustelukumppani vaan nyökyttää päätään pärstäkerroin messingillä. Joojoo-ihmiset ovat pahinta mitä tiedän.

Tai ehkei sittenkään.

Pahinta ovat kuitenkin ne, jotka lähettelevät anonyymejä sähköposteja tai kommentteja; innokkaimmat molempia. Järjen valo ei allekirjoittanutta häikäise, kun asiasta huomattaessa anonyymi argumentoi, että “kyl mä niiku kirjotin sen meiliosotteen niiku siihe kommenttiin ja mun nikki siin oli kans.”

Voi saatanaolla, näistä tyypeistä tulee varmaan vielä todella merkittäviä tekijöitä maailmanhistoriassa, niin teräviä ovat ajatuksensa, niin vankoilla perustuksilla logiikkansa lepäävät!

Minun nimeni on Kati Vilhelmina Kinnunen.

Mitä vittua on tapahtunut, jos validi nimi ihmiselle on tätä nykyä myös Kirvesvarsi vittumitäänmeiliäoo@sposti.fu?

sannasaatanalla on ihan omakin blogi?

Mun lempparia!

Kas kun sattuikin sopivasti pari vapaapäivää kesän ensihelteille.

Lähden merelle.

Pitäkää hauskaa sillä välin.

Moi.

Miten selittää koirista mitään ymmärtämättömälle kiinteistövälittäjälle, ettei se ole jees, että asuntoa tullaan esittelemään mahdollisille ostajille kesken päivän, kun isäntäväki ei ole paikalla ja taloa hallinnoi reviiristään tarkka terrieri?

Toivotonta jankkaamista siitä, miten “koira on niin söpökin” ja vasta-argumentointia siitä, että “sillä on saatanallinen purukalusto ja terrierin temperamentti”.

Minua ei kiinnosta ottaa vastuuta siitä, jos poissaollessani paikalle pamahtaa höperö kiinteistövälittäjä ja pari-kolme pahaa-aavistamatonta asunnonetsijää ja söpö pikku hauvelimme päättää napata solunäytteen jostakusta reviirilleen tunkeutuneesta hölmöläisestä.

En usko sen edistävän asuntomme myyntiä.

Eihän siinä mitään, jos isäntäväki on paikalla. Silloin Kakkelson on niin siivosti, kuin vuosikas terrieri vain osaa. Silloin se ei määrää. Mutta kun isäntäväki on poissa, niin olen vakuuttunut siitä, että taloa ei suinkaan hallinnoi kissa vaan se kakkaa syövä nelijalkainen.

Vartin jankkaamisen jälkeen sain tahtoni läpi ja näyttökin siirtyi kokonaisen vartin.

Vittu että asiat voivat olla pienestä kiinni.

Olkoonkin, että olen kansainvälisellä lentokentällä töissä ja että Ilmailulaitoksen vaatimuksesta hiihtelen terminaaleissa kuvallinen ID-kortti kaulassa. Se ei silti käsittääkseni tarkoita sitä, että tiedän kaiken Helsinki-Vantaan bussiliikenteestä, lentojen lähtöaikatauluista, eikä etenkään sitä, että minulta voisi ostaa mitään erityispalveluja.

Jouduin viiden intialaisen liikemiehen saartamaksi matkallani non-Schengeniin. Kyselivät bussia Helsingin keskustaan, mukavaa hotellia, tasokasta ravintolaa ja kiinnostustani heidän seuralaisekseen ensi viikon loppuun saakka. Lupasivat maksaa “kuninkaallisesti”.

Lievästi ilmaistuna loukkaantuneena annoin Olympiastadionin hostellin ja kehnon intialaisravintolan koordinaatit, sekä kehoitin kääntymään seuranhaussa vaikkapa jonkun venäläisen kanssasisaren taikka minkä tahansa halpalentoyhtiön lentoemon puoleen.

En siis onnistunut olemaan kiltti edes vuorokautta.

Voi minua.

tai Joulupukki,

(kumpi nyt sattuu päivystämään tänään.)

tiedän, että olen ollut tänä vuonna taas tuhma. Olen taas torspoillut ja tehnyt elämästä, mukaanlukien omastani, kamalan hankalaa ja epiä. Anteeks.

Pyytäisin silti kovasti, että soisitte minulle sen kivan omakotitalon Nurmijärveltä. Sen juuri, jota tänäänkin kävin taas kuolaamassa. Sen, jossa on se iso autotalli ja se ihastuttava kasvihuone. Suokaa, että Herra Entinen Jääkiekkoilija Nykyinen Pankinjohtaja ottaa minut jälleen neljännesvuosisadaksi huorakseen, neljännesmiljoonaa monikansallista ja korkoja vastaan.

Lupaan olla jatkossa kivampi tyttö ja torspoilla huomattavasti vähempi.

Kiitos.

Suukkoja.

PS. Jos olen oikein tosi kiltti, enkä ollenkaan torspoile, niin saisinko toisen vähänkäytetyn saksalaisen henkilöauton myös? Hätätilassa käy myös uusi Skoda.

Kun kiinteistövälittäjämme aamuyhdeksältä soitti ja tiedusteli, sopiiko meille, että hän tuo mukanaan pari kolleegaansa asuntoamme katsomaan ja kuvia ottamaan myynti-ilmoitusta varten, niin oletin luonnollisesti, että kyseessä olisi todellakin pari kolleegaa.

Tulivat kuudella kirkuvanoranssilla autolla ja heitä oli kuusitoista. Ja perkkeleen ooppeleillaan tukkivat koko kadun puoleksi tunniksi.

Jos ei sana ole naapurustossa liikkunut jo aikaisemmin, niin nyt ainakin joka saatanan sielu Maununnevalla tietää, että täällä on asunto myynnissä.

Mikäpäs sen mukavampaa, kuin sijoiltaan mennyt leuka.

Ei kylläkään minulla, mutta Miehellä.

Illalla sänkyyn kömpiessäni en odottanut joutuvani ajamaan hetkeä myöhemmin kaupungin keskustaan yksityislääkärille ja sieltä lähetteen kera edelleen Töölön päivystykseen, kun tohtorit eivät ensiksi mainitussa paikassa kahden tunnin puurtamisen jälkeen onnistuneet saamaan tulosta aikaiseksi.

Töölössä ei sentään tarvinnut viipyä varttia kauempaa.

Niin ja mistä kaikki alkoi?

Haukottelusta.

Tänään oli ensimmäinen Kamala Työpäivä uudessa työpaikassa.

Toivottavasti myös viimeinen.

Sitä herää aamulla virkistyneenä vapaiden jälkeen ja suuntaa kulkunsa kohti leipätyötä. Vain todetakseen ovella, että kulkukortti ja ID ovat unohtuneet kotiin. Juoksee takaisin autolle, puikkelehtii aamuruuhkassa kotiin ennätysajassa, nappaa muoviläpyskät ja puikkelehtii takaisin. Leimaa kortin just eikä melkein seitsemältä ja on onnellinen ettei myöhästynytkään.

Ja sitten toivookin myöhästyneensä. Tai vaikkapa kuolleensa.

Aamun Voileipätyöläinen no.1 ei ole saapunut töihin sovittuun aikaan, eikä vastaa puheluihin. Pian soittaa kylmäkkö no.1 ja ilmoittaa lastensa olevan kipeitä, eikä näin ollen pääse töihin. Sitten Voileipätyöläinen no.2 alkaa valittaa huonoa oloa ja lähtee lääkäriin. Tässä vaiheessa aamun leipomovuoroon arvottu liemenlämmittäjä on siirretty paistamaan pizzaa ja allekirjoittanut, jolle tänään siis oli napsautettu Kylmäkkö no.2 -nakki, saa kuulla ilouutisen.

Pitää hoitaa omat hommat, toisen hommat, sen toisen hommat ja vielä auttaa neljättä misoissa.

“Mutta sä varmasti klaaraat tän, eiks jeh?”

Jeh.

“Voisitsä tulla huomenna ennen koulutuspäivää tulla tekemään brekuvuoron?”

Jeh.

“Viitsisitkö jäädä vielä koulutuksen jälkeen iltaan?”

Jeh.

Vittuakos sitä velallinen vapaa-ajalla tekee.

Mikä perkeleen helluntai?

Mitä vittua?

Miksi minulle ei ole kerrottu?

Saatana!

Mistä helvetistä minä nyt saan capriksia ja kesäkurpitsaa?

Jumantsuikka!

Tarjous on tehty taasen.

Omakotitalosta. Nurmijärvellä. Omalla tontilla.

Maununnevan residenssi laitetaan myyntiin heti alkuviikolla, mikäli myyjät vastaavat tehtyyn tarjoukseen. Tosin, Maununnevan residenssi on hiljaisessa myynnissä jo nyt.

Mikäli joku on kiinnostunut paritalokaksiosta, voi minulle jättää myös sähköpostia.

Hyväkuntoinen, 1990 rakennettu residenssi käsittää 2 h, keittiö, kylpyhuone (uusittu 2003), 54m2. Olohuoneessa varaava kaakelitakka, jolla asunto pysyy lämpinä talven ilman sähköpattereita. Keittiössä vaaleat kaapistot, astianpesukone (2005) ja jääkaappipakastin. Korkkilattiat. Säilytystilana kaapistot makuuhuoneessa ja eteisessä, sekä lämmin varastotila n.3m2.

Aidatulla takapihalla uusi, 15m2 kestopuuterassi, sekä runsaasti istutuksia. Pieni puutarhavaja ja puuliiteri, johon mahtuu kahden vuoden polttopuut kerralla. Autopaikka asunnon edessä.

Rauhallinen pientaloyhtiö käsittää neljä osaketta. Yhtiövastike 54 euroa/kk. Vesi käytön mukaan.

Loistavat kulkuyhteydet. Bussilla Helsingin keskustaan vartissa.

Hintapyyntö 170 000 euroa.

Jos tänään joku sattui kuulemaan Helsinki-Vantaan lentokentällä keittiöstä kantautunutta muhevaa naurunremakkaa, niin voi syyttää siitäkin allekirjoittanutta.

Kas, oli tilattu voisilmäpullia joihinkin Kansallisen Leija- ja Lennokkihallinnon kinkereihin. No, allekirjoittanut oli tänäänkin arvottu leipomovuoroon, joten työtä käskettyä. Laadin pellillisen pullaa.

Tiedätte varmaan voisilmäpullan perusmetodin, eikö? Pyöritetään taikinasta pullia, kohotetaan ja keskelle painetaan natunen meijerivoita ja ripotellaan roimasti hienosokeria päälle. Uunissa voi uppoaa pullan sisään ja sokerin ja voin seos karamellisoituu kauniiksi “silmäksi” siihen pullan päälle.

Yksi pullista kohosi hieman hassusti, eikä sokerikaan uunissa karamellisoitunut ihan perinteiseen tapaan. Tuloksena pulla, joka imitoi varsin tarkasti naisihmisen genitaalia… josta näytti valuvan ulos jotain vaaleaa.

Kamalan rivo pulla. Niin rivo, että koko henkilökunta kerääntyi sitä katsomaan. Otettiin kuvia ja hirnuttiin hysteerisinä.

Ja tietenkin pulla sai kunniapaikan vadin päällimmäisenä.

Terveisiä vaan sinne Isoherrojen kahvikekkereihin.

Toivottavasti maistui.

Juuri kun luulin onnistuneeni ansiokkaasti välttelemään tänä keväänä kaiken maailman valmistujaiskissanristiäisiä, päätti Miehen Velipoika ottaa loppukirin lukio-opinnoissaan ja tentti viimeiset puuttuvat kurssit. Lauantaina joutuu kuin joutuukin osallistumaan ylioppilasjuhliin.

Hö.

Juuri kun tarkoituksena oli tehdä kesän ensimmäinen veneretki saaristoon!

Ja jotta vitutus ei pääsisi vain laantumaan, niin dippasinpa ohimennen puhelimenikin vadelmacoulissa. Paseerattu marja ja runsas sula sokeri ei tehnyt luurille nannaa.

Jotta turha soitella.