July 28, 2006

NORMAALI RUOKA

Korvamerkitty: Kirottua, Aikuisten maailma

Mitä helvettiä?

Tämän päivän Ilta-Sanomien yleisönosastolla ihminen päästi sammakon suustaan.

Mikä hämmästytti vielä enemmän oli se, ettei lapsille kelvannut “normaali” ruoka. Esimerkiksi nakit, makkarat ja ranskalaiset olivat pannassa, koska “niissä on rasvaa ja se lihottaa”. Terveellistä ruokaa piti olla.

Mistä lähtien nakit, makkarat ja ranskalaiset ovat olleet normaalia ruokaa? Mistä lähtien on ollut paheksuttavaa, että lapset haluavat syödä terveellisesti?

On totta, että varsinkin teini-ikäisistä tytöistä löytyy pelottavan laihoja ja ruokailutottumuksiltaan vinoutuneita yksilöitä. Mutta niin löytyy niitä McTyttöjäkin, jotka ovat kaikesta suuhunsa tungetusta roskasta muodottamaksi pöhöttyneitä, enkä todellakaan suostu uskomaan, että kaksitoistavuotiaan, normaalipituisen tyttölapsen kaikki kahdeksankymmentä kiloa ovat pelkkää “lapsen pyöreyttä”.

Ylipäänsä en näe mitään herran järkeä siinä, mihin suuntaan ihmisten ruokailutottumukset ovat viime vuosina luisuneet. Samaan aikaan, kun ravintoloiden ruuanmyynti kasvaa tasaista tahtia ja ihmiset hakeutuvat vapaa-aikanaan hyvän ruuan äärelle, on arkiruoka yhä useammassa taloudessa likipitäen vain ja ainoastaan eineksistä ja puolivalmisteistä koostuvaa teollista mössöä ja valitettavasti ravintoarvoiltaan vielä tänäkin päivänä ala-arvoista.

Myös ruokaan liittyvä, räikeä tietämättömyys riepoo. Mitä helvettiä on tapahtunut, kun marketissä myydään possun kyljyksiä nimikkeellä “pihvi”.

Opettelisitteko minun mielikseni edes sen, että pihvi on nautaeläimen lihaa.

Se tulee ranskan kielen sanasta boeuf.

Englanniksi beef.

Jos haluatte brassailla syöneenne jotain kyljyksiä juhlavampaa, kertokaa kaverillenne syöneenne noisetteja.

July 27, 2006

IDIOOTTEJA RAJAN MOLEMMIN PUOLIN

Korvamerkitty: Kirottua, Aikuisten maailma

Toisinaan, kun lukee uutisia, niin alkaa miedosti keljuttamaan.

Tänään keljutti lukea uutisia Israelin pommituksissa kuolleesta suomalaisesta sotilastarkkailijasta.

Keljutti varsinkin, kun uutisissa luki, että tarkkailijat olivat useita kertoja pyytäneet Israelin armeijaa lopettamaan pommituksen niin lähellä tukikohtaa, mutta pyyntöä ei ollut noteerattu mitenkään.

Ihan rehellisesti sanoen en historian oppitunneilla aktiivisesti mukana olleena ja juutalaisten historia lyhyen oppimäärän osaavana enää osaa tuntea vähääkään myötätuntoa Israelin valtiota kohtaan.

Mielestäni on lähinnä makaaberia, että kun vuosiakausia on nyt jahdattu itsemurhapommittavia rättipäitä, niin yhä edelleenkin vaan ummistetaan silmät maailman parhaiten varusteltua terroristijärjestöä, Israelin valtiota kohtaan. Ja unohdetaan, että sen suurin tukija on se sama saatanan Apinoiden Valtakunta Atlantin länsirannalla, joka myös Yhdysvaltoina tunnetaan ja joka aikoinaan myös Bin Ladenia terrorismin alkeisiin koulutti.

Vitut Israel mitään rauhaa Lähi-Itään tahdo. Elintilaa se tahtoo keinotekoiselle olemassaololleen.

Ihan niinkuin natsit aikoinaan.

Ei löydy ymmärrystä, eikä sympatiaa minulta.

July 23, 2006

DUDE

Repesin.

Kävimme kaveriporukalla radalla testaamassa kaksi vuotta pajalla maannutta nelipyöräistä.

Parhautta! Paljon kiiltävää metallinhohtoa ja häikäisevää kromia. V8-hemiä ja duunarin leipää leveämpää rengasta.

Vieressäni kartturin paikalla nopealla kierroksella istunut rapakontakainen kanadalainen totesi varikolla autosta noustessaan:

“Holy Mother of God, girl! You drive like a dude.”

Nauratti.

July 22, 2006

FIRE IN THE BELLY

Korvamerkitty: Kirottua, Aikuisten maailma

Geezuz!

Nuo ravihevosille ja jalkapuolille tarkoitetut kipulääkkeet osaavat ainakin närästää.

Jos ei koipi enää niin vihoittelekaan, niin vatsa siitäkin edestä.

Tahtoisinkin tietää paljonko Samarinia on liikaa?

July 21, 2006

KOKKI MAALAA

Korvamerkitty: Kirottua, Aikuisten maailma

Kylmiltään kun tarttuu pensseliin, telaan ja lastaan, niin siinä on kaikki pintakäsittelykatastrofin ainekset.

Kävin siis ostamassa pienen valikoiman sisustusmaaleja, kevytpinnoitetta, sekä suteja ja teloja joka lähtöön.

Varastosta kaivelin vanhoja lastulevyn ja venerin palasia, puin ylleni vanhat farkut ja kulahtaneen t-paidan ja painelin pihalle sutimaan.

Perinteinen maalaaminen pensselillä ja telalla muistui mieleen vähän liiankin nopeasti. Tasaista pintaa syntyi käden käänteessä. Kevytpinnoitteen kanssa suhraaminen olikin sitten ihan oma shownsa. Teknoksen esite mainosti tuotetta helppokäyttöiseksi.

Paskanmarjat.

Mahdotonta jankkia levitettäväksi, varsinkin jos mielii saada pinnoitekerroksesta tasapaksun. Kuviointi lankatelalla näytti hyvältä ensimmäisen puolen metrin matkalta, mutta sitten tela olikin jo niin täynnä itse pinnoitetta, että puhdistus oli tarpeen. Ja kun telan sai puhtaaksi, jankki olikin jo ehtinyt sen verran kuivahtaa, että kuviointi ei enää onnistunutkaan.

Joten, jos suunnalta Maununneva/Hakuninmaa kuului tunti sitten vertahyytävää kirkumista, niin se oli allekirjoittanut raivohalvauksen kourissa.

Haistakaa huilu siellä maalitehtaalla.

July 20, 2006

KESKEN UNIEN

Korvamerkitty: Kirottua, Eläintarha

(…jalkoja lämmittää hassusti…)

…jalkoja lämmittää hassusti…

Kylläpä jalkoja lämmittääkin hassusti.

JALKOJA LÄMMITTÄÄ HASSUSTI JA KOSTEASTI!

Koira kusi sänkyyn.

Se perkeleen kävelevä takkunaama kusi sänkyyn.

July 19, 2006

ANTEEKSI, MIKÄ LIHASAITIO?

Korvamerkitty: Kirottua, Aikuisten maailma

Päh.

Tohtori otti ja vihelsi pelin poikki.

Penikkataudista leivottiin lihasaitiosyndrooma tökkimällä, puristelemalla ja napsimalla röntgenkuvia. Sitten pisteltiin piikillä ja käskettiin syömään todellakin luultavimmin ravihevosten kivunlievitykseen tarkoitettuja nappeja. Lähtiessä vielä sidottiin kinttu kireään siteeseen ja ojennettiin sairaslomalappu. Toivotettiin pikaista paranemista, vaikkei se todennäköistä olekaan.

Per-ke-le.

Tosin, Tohtori on omien sanojensa mukaan urheilulääkäri, joten tietää ilmeisesti mistä puhuu, vaikka intinkin vastaan, kun en mielestäni ole nuori, enkä urheilija ja yleensä tämä vaiva kai riivaa teini-ikäisiä sporttihörhöjä.

TURHAUTTAA!

Ei ole mitään mielekästä tekemistä, kun ei saisi nyt tepsutella pikku jaloilla koko päivää joka päivä.

EN OSAA ISTUA!

Istuskelu ja makoilu on epiä ja mälsää.

Edit: Katos vaa! Tämä oli sitten 500. postaus tähän blogiin. Taidanpa ottaa sen kunniaksi tömpsyn. Tai sitten en otakaan, kun olen täynnä kolmiolääkettä. Kerpele.

July 18, 2006

FALLINEN. JA GENITAALINEN.

Korvamerkitty: Meemit ja testit
Freudian Inventory Results
Oral (30%) you appear to be stubbornly and irrationally against receiving help even when it might be the more intelligent option.
Anal (50%) you appear to have a good balance of self control and spontaneity, order and chaos, variety and selectivity.
Phallic (86%) you appear to have issues with controlling your sexual desires and possibly fidelity.
Latency (50%) you appear to have a good balance of abstract knowledge seeking and practicality, dealing with real world responsibilities while still cultivating your abstract and creative faculties and interests.
Genital (76%) you appear to have a progressive and openminded outlook on life unbeholden to regressive forces like traditional authority and convention.
Take Free Freudian Inventory Test
personality tests by similarminds.com

VAMMAISTYÖTÄ

Töissä olisi ollut tänään kerrankin oikein lystiä ja miellyttävää, ellei kinttu olisi vihoitellut heti aamusta alkaen.

Huomenna on pakko klenkata lääkärille vaatimaan vahvempia troppeja. Vaikkapa jotain ravihevosille tarkoitettuja myrkkyjä, kun ei tuo liki grammainen Burana kolmesti päivässä ole saanut kinttua asettumaan.

Pelkään vain kuollakseni että lääkäri hyllyttää minut leipätöistä määräajaksi. Se ei olisi yhtään lystiä. Ainakaan työkavereille. Yksi on vielä lomalla ja kesän turistisesonki kuumimmillaan, joten asiakkaita ahtaa sisään kaikista luukuista ja kaikki tuntuvat olevan helvetin nälissään.

Nyt en tahtoisi jättää tiimiä pulaan.

Ylipäätään hämmästyttää, miten loistavasti viihdyn uudessa työpaikassa. Neljä kuukautta tulee pian täyteen, eikä kertaakaan ole aamulla herätessä syljettänyt ajatus työpäivästä. Ei edes silloin, kun tiedossa on ollut rankka ja ylipitkä vuoro.

Tässähän alkaa jo pelottamaan, että tuonne voisi jäädä puurtamaan pidemmäksikin aikaa.

Se on paljon se, kun puhutaan ihmisestä joka on keittiötiimin ja työolojen suhteen jumalattoman ronkeli.

July 16, 2006

KINTTU

Aiaiaiaiai.

Kinttu on ollut kipeä jo muutaman viikon. Säärestä.

Tänään yksi puoliammattilaismaratoonari totesi, että penikkatautia taitaa pukata neidille. Sehän tästä jumalauta vielä puuttuisikin. Pelotteli vielä, että jos sitä ei hoida kuntoon, niin saattaa tulla rasitusmurtumia.

Minkä tälle nyt ihmislapsi voi? Natustelen buranaa ja lepuutan aina kun seisomiselta ja juoksemiselta ehdin, mutta niin vaan juilii ja pakottaa.

Tohtorilleko tässä pitää lähteä kinttasemaan?

Mitä se tekee?

Määrää lisää buranaa?

July 15, 2006

MUUTTOA

Olenko jo kertonut teille miten paljon vihaan muuttamista? Siis en ole?

Nyt kerron.

Minä vihaan muuttamista aivan perkeleesti.

Sitten vuoden 1998 olen muuttanut neljätoista kertaa. Milloin vaihtanut asuntoa, milloin muuttanut ulkomaille työn tai opintojen perässä, milloin miesten kanssa yhteen ja sitten taas erilleen.

Neljätoista kertaa on kahdeksassa vuodessa aika helvetin tiukka tahti. Muutto miltei puolen vuoden välein.

Nurmijärvelle muutto lähestyy kuin tavarajuna. Kellot soiden ja rytinällä. Arvatkaapa olenko jo aloittanut pakkaamisen? Arvasitte oikein. Mutta harkinnut olen useaan otteeseen.

Tämän muuton pelastaa Miehen isovanhempien pari vuotta sitten pakettiin laittama muuttofirma. Löytyy nimittäin pahvilaatikoissa, ilman että tarvitsee mennä paikalliseen supermarkettiin ruinaamaan tahmaisia banaanilaatikoita. On monen kokoisia. Kirjakartonkeja, pukukartonkeja ja makulatuuripaperia rullatolkulla.

Että jos ottaisin nyt päiväunet ja aloittaisin sitten…

…huomenna.

P.S. Kuukauden sisään tarvitaan varmaankin talkooapua tavaran kantamiseen autoon ja autosta ulos. Meillä on kymmenen keissiä kaljaa ja loputtomasti gt-tarpeita. Tarjoan huttua myös.

July 14, 2006

MYYJÄT

Huonekaluliikkeen kevyengay setä onnistui myymään meille sohvaryhmän nojatuoleineen.

Ja rautakaupan haalarimacho olohuoneeseen lattiatarpeet.

July 13, 2006

LYSTIÄ!

Kun olin viisivuotias, pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni Linnanmäelle.

Varpusparvi kakki päälleni ja kun putsausoperaation jälkeen sain lohdutukseksi hattaran, se maistui ällölle ja sotkeentui pitkiin vaaleisiin kutreihini. Keljutti ja itketti. Olin myöskin liian lyhyt kaikkiin huimiin laitteisiin, paitsi silloiseen Helsinki-pyörään.

Kun minulta seuraavana kesänä kysyttiin, tahtoisinko lähteä Linnanmäelle, vastasin kieltävästi. Itseasiassa kieltäydyin lähtemästä edes Helsinkiin. Mummilassa oli nastempaa, kun pystyi uimaan ja rakentamaan majoja puihin ja patoja jokeen.

Tänään palasin Linnanmäelle kahdenkymmenenkahden vuoden jälkeen.

Pääsin vihdoin Vuoristorataan ja olin tarpeeksi pitkä, jotta Lintsin setä pystyi ampumaan minut Raketilla taivaalle ja kieputtamaan pyörryksiin muissakin laitteissa. Vahingosta viisastuneena söin hattaran sijaan pehmiksen, eikä varpusetkaan vaivanneet. Mitä nyt lokit vähäsen. Ja sitten vielä päivän päätteeksi pääsin pelottelemaan SeaLifen tursaan oranssista mustaksi ja pelkäämään suuria haikaloja. Ja katsomaan miten piraija syö silakan.

Oli lystiä!

Edit 21.35: Syötyään pihvi-illallisen ihmisen on hyvä paneutua mahansa viereen nukkumaan.

JA MEILLÄ KAIKILLA OLI NIIN MUKAVAA

Terveisiä merten takaa.

Kolme päivää chillausta, shoppailua, snapseja ja herkkuruokia. Runsaasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Hirmusti tuliaisia. Rahat meni.

Krapula jäi.

July 8, 2006

RIEMUA KAHDESSA VUOROSSA

Korvamerkitty: Leipätyö, Kirottua

Avautuisinko siitä, miten kahdenkymmenen kuutiometrin kylmiö sanoi työsopimuksen irti? Vai kenties siitä, miten oppisopimuskokkimme on patalaiska, lässyttävä draamakuningatar? Kertoisinko puhelinkeskustelusta paskantärkeän minkäliepikkukahvilan vuoropäällikön kanssa aiheesta minne katosi kuusikymmentä mansikkaviineriä, vai siitä, kun iskin kiireessä sääriluuni keskelle tavaran vastaanottoa jätettyyn skeittiin ja pariinkymmeneen leivonnaislaatikkoon ja miten koko paska kaatui lastauslaiturille.

Ei. Pidän tämänpäiväiset pienet vastoinkäymiset omana tietonani, käyn suihkussa, otan yömyssyn ja menen nukkumaan, jotta voisin jälleen huomenna tehdä viisitoistatuntisen työpäivän keittiössä, jonka ilmastointia Kansallinen Leija- ja Lennokkiklubi ei jumalauta saa toimimaan.

Maanantaina alkaa vapaa. Suljen puhelimen ja poistun maasta neljäksi päiväksi.

Heippa.

July 7, 2006

TUOKAA ISOMPI VIILA

Korvamerkitty: Leipätyö, Kirottua

Kuusisataa savuporocanapeeta.

Kuusiperkeleensataa helvetinsavuporocanapeeta.

Ja kolme pakastekarpaloa joka ainoan canapeen päälle.

T-a-p-a-n.

July 4, 2006

…I’M STUPID

Korvamerkitty: Leipätyö, Kirottua

EI OLE PAKKO! EI OLE PAKKO!

EIEIEIEIEIEIEIEIEIEI!

En perkele millään opi, ettei ole pakko rohmuta itselleen ylitöitä, vaikka neljä kokkia olisikin lomalla ja kaksi vielä saikulla.

Seitsemän vuoroa auki, hymyssä suin otin niistä hoitaakseni kolme. Olisin voinut ottaa viisi, vaikka on tällä viikolla jo seitsemän vuoroa itsellä ennestään ja duuniin on raahauduttava joka helvetin päivä helteestä huolimatta, mutta ajattelin olla reilu, enkä rohmuta liikaa. Että muillekin jäisi. Tunteja kertyy vaatimattomat seitsemänkymmentä ja puoli.

Jos minusta ei tällä viikolla kuulu, ei kannata ihmetellä.

Jos ei kuulu vielä ensi viikollakaan, lienen heittänyt lusikan nurkkaan.

Ei saa muistella pahalla.

July 3, 2006

I’M WITH STUPID

Korvamerkitty: Leipätyö

Jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.

Millainen ihminen tulee ruokalistan luettuaan kysymään kokilta, minkä eläimen lihasta “pippurihärkä” on tehty?

Millainen ihminen ei ymmärrä, kun kommentoin kysymystä kertomalla etten tuntenut kyseistä sorkkaeläintä henkilökohtaisesti.

July 2, 2006

ENSIN MENNÄÄN SAUNAAN JA SITTEN SYÖDÄÄN VASTA

Voe tokkiinsa.

En toki tiedä mitään parempaa, kuin auringon viimeisissä kultaisissa säteissä kylpevän järvimaiseman, savusaunan ja tuoreen saunavastan.

Savossa ei ole saunavihtoja. Ne vihdat ovat mitään mistään ymmärtämättömien hämäläisten ja varsinaissuomalaisten kuukuuksia. Vasta se on.

Vesikin oli kuin linnun maitoa ja uskaltauduin nakupulahdukselle.

Oli parhautta.

Toisin kuin Nelostien paluuruuhka.