turisti

No niin.

Ei täällä mitään nettiyhteyttä ole vieläkään.

Huomenna, jos kansallinen Leija- ja Lennokki OoYy suo, otamme pienen aikalisän.

Koskapa muutto, remontti ja parisuhdepaska on kiristänyt hermoja uudessa osoitteessa molemminpuolisesti aina sietokyvyn äärirajoille saakka, otamme lusikan kauniiseen käpäläämme ja lähdemme viettämään pitkää viikonloppua henkiseen kotikaupunkiini Budapestiin.

Ajattelimme lapioida naamaamme loputtomasti gulyasia, ryystää pálinkaa ja öhöttää kylpylässä. Ehkäpä myös keskustella aiheesta ja aiheen vierestä.

Jos tämä rotavirus ei minua tapa, niin krapula sitten ainakin.

(Älkääkä tulko kertomaan minulle, miten on vastuutonta matkustaa sairaana. Yks paskan lysti, amigos. En ole sairaslomalla.)

Haistakaa luomua siellä Saunalahdella!

(Eli olen siis hengissä, joskin otsassani on tappi, joka ulottuu vähintäänkin täältä kuuhun. Ei ole yhteytttä nettiin, remontti ei ole valmis ja jos ihan loppuun asti rehellisiä ollaan, niin juuri nyt ei voi vähempää kiinnostaa, sillä minulla on kuninkaallinen, virusperäinen vatsainfluenssa.)

Nettiyhteyteni katkeaa hetkenä minä hyvänsä.

Remonttihelvetti Nurmijärven maaseuturesidenssissä on käynnissä, Maununnevan residenssi on pahvilaatikoita tulvillaan.

Jännittää. Välillä koko projekti tuntuu kahden hullun onnettomalta räpellykseltä, välillä painetaan satanen lasissa ja ollaan innostuneita kuin ilmapallot.

Palaan astialle mahdollisimman pian.

Tai viimeistään sitten kun laajakaista saapuu pitäjään.

Oven kiinni laitan ja katson eteiseen,
naulakko sinne yksin jää
Laukku kainalossa hyppään aamuun ruuhkaiseen,
en vastaantulijoista tunne yhtäkään

Ei tästä kaupungista saa yhtään lähdön tunnelmaa
Ja vaikka kuinka yritän fiilistellä tyrin tän
Ja vaikka kaunis ajatus päässä soi,
se soi vain vähän aikaa ja haparoi

Suurlähettiläät - Kun tänään lähden

Potku kasvoihin piristää kenen tahansa optimistin torstaita.

On kerrassaan tyhmää juoda pullollinen viiniä, mikäli sattuu olemaan alle markkakuusikymmentä pitkä naishenkilö.

Siitä tulee paha, paha olo.

Siitä syystä olen tänään suorittanut katumusharjoituksena puuliiterin sisällön siirtämistä viisikymmentä kilometriä pohjoisemmaksi. Tyrä rytkyy ja välilevyt paukkuu. Ja koko ajan oksettaa.

Lähdön hetki lähestyy vääjäämättä. Viimeistään ensi keskiviikkona Maununnevan residenssin on oltava tyhjillään uusia asukkaita varten.

Näin krapulapäivänä ajatus ahdistaa.

Vasta nyt olen alkanut sisäistämään asian, että päiväni Helsingissä käyvät vähiin ja loppuvat. Jollain tasolla sekin vähän ahdistaa, vaikkei paljon kuitenkaan.

Älkää kuitenkaan kuvitelko, että pääsette minusta eroon lopullisesti.

Ehei.

Aion vastakin tulla kummittelemaan kaikkiin mahdollisiin sisäpiirikemuihin, mikäli kutsu käy. Ja toivottavasti käy.

Hulluksihan minä porvari siellä keskustalaisten kansoittamassa maalaispitäjässä tulen, jos en välillä pääse cityihmisten seuraan juomaan skumppaa ja geeteetä.

Työpaikalla tuli hakuun vuoromestarin virka.

Kaikki työkaverit usuttivat sitä hakemaan. Ja yksi keittiömestareistakin. Meillä on keittiömestareita kolme.

Vaan kun en nyt oikein tuosta tietäisi.

Paskahan tunnetusti valuu alaspäin ja vaikka titteli muuta antaakin ymmärtää, niin vuoromestari on sontakasan pohjimmainen sittiäinen; nakkikone, joka saa tuntea nahoissaan uraputken partaterillä vuoratut seinämät.

Kaikki mitä mestareilta jää tekemättä, ovat vuoromesun hommia. Kaikki mitä rivikokeilta jää tekemättä on vuoromesun ongelma. Kuormat ovat vuoromesun ongelma. Inventaario on vuoromestarin erityinen ongelma. Ja tyhjien vuorojen nakittaminen, mikäli ei itse huvita tehdä.

Kun työntekijöillä on ongelma, he kertovat siitä ensimmäiseksi vuoromestarille. Kun mestareilla on ongelmia, he siirtävät ne vuoromesun ratkaistavaksi. Tosin tältä osin tilanne ei kohdallani miksikään muuttuisi, sillä kaikki tiimimme jäsenet johdosta lähtien dumppaavat ongelmansa minulle jo nyt, koska tietävät, etten osaa olla auttamatta.

He tietävät myös sen, että pyydettäessä olen ensimmäinen aamulla, joka paikalle raahautuu ja tarvittaessa myös se, joka kääntää illalla viimeisenä lähtiessään päävirtakytkimen pois.

Mutta entäpä jos hakisin ja saisin paikan. Tulisiko minusta sitten virallisesti itseriittoinen fasistikusipää?

Osaisinko oikeasti olla tasapuolinen ja reilu kaikissa tilanteissa?

Vai toteaisinko kylmästi vain moniongelmaisille valittajille että “takaisin sorvin ääreen, sontiaiset.”

“Arbeit macht frei.”

Helena, Pni, Nikke, Pauliina, Saara, Mari, Veera, PA ja Justin sekä Mila, joka tosin tuli juuri kun olin tekemässä lähtöä rautakauppaan.

Kiitos.

Oli hauskaa, vaikkakin vain hetkellistä.

Anteeksi etten linkitä, on pakko mennä nukkumaan.

Äitilepakko käski.

Huomenna, kuten me kaikki tiedämme, on Alppipuiston Amfilla BlogiBiqniq.

Minä en valitettavasti taida kyseisiin karkeloihin ehtiä. En suinkaan siksi, että olisin töissä, vaan siksi, että uusi (oma)koti(talo) vaatii ehostamista. En kuitenkaan vielä lyö mitään suunnitelmia lukkoon, mutta parhaimmillaankin ehdin vain hyvin nopeasti piipahtamaan. Lauantaiaamuna nimittäin taksi poimii minut jälleen sorvin ääreen reilusti ennen viittä, enkä minä ole enää siinä iässä, että voisin ryömiä leipätöihin heti suoraan baarista valomerkin jälkeen. Ei vaan pysty kykenemään siihen enää.

Mutta kaikkien muiden kynnelle kykenevien kannattaa ehdottomasti rynniä sopulien tavoin bloggaajia tapaamaan.

Pitäkää äreät kinkerit, vaikkei allekirjoittanutta tapahtumassa nähtäisikään.

Vastoin turuilla ja toreilla liikkuvia huhupuheita, en suinkaan ole heittänyt liemikauhaani nurkkaan, saati lopettanut bloggaamista.

Olen ollut lievästi ilmaistuna kiireinen. Olen tehnyt niska limassa leipätöitä, suihkinut lentokoneella Pohjois-Savon ja Helsingin väliä, raatanut tukkimetsässä polttopuujahdissa ja suunnitellut remonttia. Ja harjoittanut sivubisnestä myymällä helvetilliset määärät valmistamiani koruja.

Lähipäivinä tuonne sivupalkkiin ilmestyy uusi korvamerkki “Remonttihelvetti”.

Sitten saatte nähdä mistä lähdettiin liikkeelle, miten edistyttiin ja mikä oli lopputulos.

Ellen sitten hajoa omaan mahdottomuuteeni ja kuolla kupsahda.