turisti

Muistan hyvin elävästi sen valkoisen, polttavan tuskan, kun polvilumpioni viisitoista sitten murskaantui.

Mieluusti vaihtaisin tämän märkivän haavan sielussani siihen kipuun ja jääkylmänä aaltona silmille iskeytyvään kipushokkiin.

Vihaan sitä putoamisen tunnetta, joka tulee päivittäin. Jos radiossa soi joku tietty kappale. Kun katson ikkunasta ulos ja näen ne vuorimännyt, joita itku kurkussa karsin sinä iltana, kun Mies oli veneellä nussimassa sitä kapista huoraansa ja kehtasi väittää, että oli ollut poikien kanssa kaljalla. Kun katson olohuoneen seinää, jota pinnoitin ja maalasin, kun se petturi ajoi varta vasten Lahteen nussimaan sitä kapista huoraansa ja valehteli päin naamaa, kun ihmettelin miksi autolla on yhden ainoan päivän aikana suhattu yli viisisataa kilometriä, vaikka herran piti olla töissä.

Minä vihaan tätä taloa. Ja vihaan sitä kusipäätä, sen vanhempia, sen isovanhempia ja sitä vitun huoraa.

Ja vihaan itseäni.

Montakohan tuntia pitäisi valvoa, ennen kuin kroppa sanoisi työsopimuksen lopullisesti irti.

Meinaan vaan, etten ole noin kuukauteen nukkunut enempää kuin keskimäärin kolme tuntia yössä. Kaiken järjen mukaan minua pitäisi ainakin hiukkasen väsyttää, ottaen huomioon, että riehuin eilen pihalla koko päivän, nukuin viime yönä kokonaista kaksi ja puoli tuntia ja riehuin tänäänkin koko päivän pihalla ja iltapuhteiksi käsittelin vielä saunan paneelit unikkoöljyllä. Sitten kuuma suihku ja yömyssy. Ja paskat.

Ei nukuta.

Harkitsen vakavasti rekan alle kävelemistä.

Tammikuussa tuli pistettyä tontilta nurin muutama suuri koivu. Nyt ilmojen lämmettyä kannot puskevat mahlaa aivan käsittämätöntä tahtia ja siitäkös pienet önniäiset tykkäävät. Mehubaari on auki aamusta iltaan.

Itse tajusin tämän kiehtovan ilmiön aamulla, kun silmät ristissä raahauduin pihalle kiskomaan aamun ensimmäistä savuketta ja onnistuin säikäyttämään parisataa nokkosperhosta ja sitruunaperhosta lentoon ohikulkiessani ja säikähdin kuoliaaksi.

Varmaankin yksi maailmankaikkeuden hurmaavimmista paskahalvauksista.

Ai että olikin onnistunut päivä.

Aluksi Piski otti ja karkasi. Ei ollut karkuteillä minuuttia kauempaa, kun luikki naapurin pihamaalta omalle häntä koipien välissä. En ajatellut asiaa yhtään sen pidemmälle, kunnes kuulin pari tuntia myöhemmin Naapurin Äijän selittävän ilmeisestikin vaimolleen heidän takapihallaan, miten oli monottanut “niiden yksien” koiraa, kun oli eksynyt heidän pihaansa.

Vitun pyhistelevä mulkku. Äijä antaa oman vanhuudenhöperön pointterinsa juoksennella naapurustossa vapaana ja arvatkaapa kenen takapihalla kyseinen pointteri käy paskalla? Loppui nimittäin allekirjoittaneen huumorintaju juurikin siihen pisteeseen. Kyseinen paskantärkeilijä sattuu olemaan vielä Nurmijärven suurimman liikennöintifirman toimitusjohtaja.

Sitten Appivanhemmat alkavat naukumaan muuttolaatikoita. Ovat itseasiassa naukuneet niitä viimeviikosta lähtien. Kun kyllästyin kuuntelemaan Miehen välityksellä kyseistä naukumista, otin ja dumppasin kaikki vielä purkamatta olevat tavarat olohuoneen lattialle, taittelin laatikot sievään nippuun ja kyyditsin Helsinkiin. Sitten ihmeteltiin, että mitenkäs te nyt tällä tavalla nämä laatikot yhtäkkiä?

Olisiko mahdollista, että kyllästyin kuuntelemaan jatkuvaa jankkaamista niistä saatanan laatikoista?

Voisin tyystin jättää mainitsematta alati pahenevan allergian; kampaajan, joka onnistui tuhoamaan hiukseni totaalisesti; Miehen, joka mieluummin vahasi autoa kuin auttoi sellaisissa yhdentekevissä pikkuaskareissa kuten omakotitalon remontointi; muutamat ämpylät, jotka nillittävät sähköpostitse kun olen bannannut heidän haistvittu-kommenttinsa blogistani ja sen typerän, ylipainoisen lehmän, joka väittää olevansa terapeuttini ja näinollen vastuussa hoitosuhteesta, muttei tee sen eteen paskaakaan.

Vittuun tämä kaikki.

Piti sitten nähtävästi melkein kolmikymppiseksi elää, ennen kuin onnistui kehittämään itselleen oikein mojovan siitepölyallergian.

Koko päivän möyrin pihamaalla siistien entisten asukkaiden taakseen jättämää sotkua ja sitten ihan ykskaks. Ba-Wham! Silmät muuttuivat tomaateiksi, aivastelin vartin yhtä soittoa ja lopulta nokka muurautui umpeen siinä määrin, että on pakko hengittää suun kautta.

Vitutusta maksimoi kaikki se paska, mitä tontilta pitäisi raivata pois ja raahata kaatopaikalle. Jumalautasaatana, alle kymmenen neliön alueelta, umpeenkasvaneesta pusikosta kaivoin esille kolme tennispalloa, kaksi golfpalloa, kuusitoista reikätiiltä, mustekynän, barbin jalan, kaksi tyhjää muovikassia ja tietokoneen näppäimistön.

Lisäksi punnersin muutaman sata kiloa kivenmurikoita yhteen kasaan, Entinen Rouva kun on nähtävästi pääasiallisesti keskittynyt kylvämään niitä ympäri tiluksia.

Pakko se on myöntää, etten ihan parhaassa iskussa ole, jos kahdeksan ihmisen ruokkiminen vetää mehut samalla tavalla, kuin parhaimpina päivinä kahdeksansadan ihmisen ruokkiminen.

Lämmitti kuitenkin aikalailla väsynyttä mieltä, kun pata oli aterian päätteeksi kaavittu tyhjäksi ja viisi jäljelle jäänyttä evästelijää, kokki mukaan lukien, rönsyili isossa kasassa sohvalla, hihitellen kimppakivajutuille.

Njuuh… Suihkun kautta sänkyyn kierimään tästä.

Kokeilkaapa joskus istahtaa tyhmälaatikon eteen arkena kello 13.00. Säätäkää vastaanotin SubTVlle.

Ohjelman nimi on Päiväkahvit.

Yrittäkää katsoa ohjelmaa ja sen maanista juontajaa puoli tuntia.

Ensin alkaa persaus puutua. Sitten tulee kamalan rauhaton olo. Rytmihäiriöitä. Iho menee kananlihalle.

Lopulta tekee mieli hirttäytyä antennijohtoon.

Miksi, voi miksi, pitää väkipakolla yrittää täyttää eetteriaikaa tuollaisella paskalla? Mitä tapahtui vanhalle perinteiselle virityskuvalle? Sitäkin mulkoilisi mieluummin kuin tuollaista vähäpäistä räpätystä.

Fisting-pornokin on korkeampaa kulttuuria.

Alkaa olla huumorintaju siinämäärin koetuksella, etten tiedä itkeäkö vai nauraa.

Ensin terapeuttini peruu sovitun ajan kolmen tunnin varoitusajalla vedoten lapsen sairastumiseen. No, eihän siinä mitään. Muksuilla on räkätautia liikkeellä. Lupaa kuitenkin soittaa a.s.a.p. sillä psykiatrin pitäisi arvioida lääkitykseni uudelleen vaikeiden nukahtamisongelmieni takia.

Konsultointi ja arviointi olisi pitänyt olla menneenä maanantaina.

Tänään, virka-ajan jälkeen, minulle ilmoitetaan, että “tsori ny, menee kolmen viikon päähän”.

Entä sitten sairausloman jatkuminen, koskapa en voi töitä tehdä, kun en nuku edes ukrainalaisille kuulantyöntäjille tarkoitetuilla rauhoittavilla? No can do, kun konsultointi siirtyi kolmen viikon päähän.

Vittu, nyt riitti. Ihan sama, vaikka olen persaukisempi kuin koskaan. Ihan sama, vaika minulla on ns. hoitosuhde kunnallisella puolella, jota pakkoveroin sponsoroin.

MENEN YKSITYISELLE PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRILLE JA VIILAAN TILINI MIINUKSELLE, JOTTA SAAN ASIANMUKAISTA HOITOA JO KUUSI VUOTTA KESTÄNEESEEN TOISTUVAAN MASENNUKSEEN JA VIIDENTOISTA VUODEN AIKANA PAHASTI KROONISTUNEISIIN NUKKUMISONGELMIIN, JOTTA VALTIOLLE LAHJOITTAMANI KOLMANNES TULOISTANI SAATAISIIN JOHONKIN HYÖDYLLISEMPÄÄN KÄYTTÖÖN.

Porvaria hymyilyttää.

Turussa on kivempaa.

Vai oliko se kännissä?

Kiitos Lostis, Oola, Marikki, Duussi, Eeva ja kaikki muut paikalla olleet. Erityisesti kaikki animaattorit, jotka piirtelivät tuhmia kuvia.

Seuraavaksi vuorossa Kuopio, Lahti ja Tampere.

I come home in the morning light
My mother says “When you gonna live your life right?”
Oh, mother dear!
We’re not the fortunate ones!
And girls, they wanna have fun
Oh, girls just wanna have fun.

The phone rings in the middle of the night,
My father yells “What you gonna do with your life?”
Oh, daddy dear!
You know you’re still number one!
But girls they wanna have fun
Oh, girls just wanna have
That’s all they really want
Some fun

When the working day is done
Oh, girls they wanna have fun
Oh, girls just wanna have fun

Girls
They want
Wanna have fun
Girls
Wanna have

Some boys take a beautiful girl
And hide her away from the rest of the world
I wanna be the one to walk in the sun
Oh, girls they wanna have fun
Oh, girls just wanna have
That’s all they really want
Some fun

When the working day is done
Oh, girls they wanna have fun
Oh, girls, just wanna have fun

Girls
They want
Wanna have fun
Girls
Wanna have

They just wanna
They just wanna
They just wanna

Cyndi Lauper - Girls Just Wanna Have Fun

Todella toivoisin, että kaikenmaailman kurahaaroilla, jotka paiskovat kiviä pusikoistaan; halvoilla pyrkyrinartuilla, jotka katkeroituessaan tuhoavat toisten omaisuutta ja niillä surullisenkuuluisilla vasemmistohipeillä olisi oikeasti edes kerran elämässään uskallusta tulla sanomaan sanottavansa päin naamaa.

Vaan taitaapa olla, että sitä päivää on turha odottaa.

On se jumantsuikka hienoa, että alle markkakuuskyt pitkä naisihminen voikin olla niin pelottava, että näiden paskanaamojen häntä livahtaa samantien kinttujen väliin. Räksytetään sitten aidan takaa, niin kuin parhaatkin vahtikoirat.

Sitä tuntee itsensä tällaisina hetkinä mahdottomaksi korstoksi.

Vitun pellet.

Lauantaina, 17. päivä kuluvaa kuuta, kannattaa jokaisen kynnelle kykenevän bloggaajan tai blogeista kiinnostuneen rynnistää hyvällä jee-jee-meiningillä Turun Cosmic Comic Café’en (Kauppiaskatu 4) alkaen klo 19.00.

Tämä koskee siis ihan kaikkia.

(Omasta puolestani en voi luvata muuta kuin mahdollisuuden nähdä itsensä hassuksi juonut Turisti, joka jatkoilla mitä suurimmalla todennäköisyydellä kepsahtaa Aurajokeen. Paikalle saapunee myös parempaakin seuraa.)

Hei, te turkulaiset piirrustelijat, veljekset kuin ilvekset!

Mulla on varmaan vanhentunut puhelinnumero! Olen tulossa lauantaina Turkuun ystäväni kanssa.

Tärskyt Cosmicissa?

Sitä luulisi, että kuusikymppinen anestesialääkäri tietäisi, miten tainnutetaan kuutisenkymmentä kiloa savolaisakkaa kahdeksaksi tunniksi.

Ei tiennyt.

Nukuin tosin paremmin kuin aikoihin, mutta heräsin silti kolme kertaa yön aikana.

Ihan perseestä tämä meininki. Se selittäisi paljon, jos napostelisin rauhoittavia ja nukahtamislääkkeitä päivittäin tai edes viikoittain. Eihän sitä toki nuku, jos on itselleen riippuvuuden nappuloihin onnistunut kehittämään. Vaan kun ei. Viimeksi on ollut käytössä lokakuussa ja silloinkin vain pari viikkoa.

Ja oikeasti tahtoisin uskoa, että jos vastaavalla myrkkymäärällä laitetaan satakiloinen psykoosipotilas aisoihin, niin nukkuisi tällainen riisitautinen kääpiökin vähintään vuorokauden.

Kuusi tuntia.

Jo on markkinat.

Lienee pakko hakea sairauslomaa.

Pää ei kestä, koska en nuku. En kirveelläkään.

Enkä jaksa muutenkaan, koska lääkkeet eivät toimi. En ole vihainen, olen lamaantunut ja ahdistunut. Ovesta ulos käveleminen tuntuu maailmanlopulta.

Tätä soutamista ja huopaamista on kestänyt viime heinäkuusta asti, viimeiset puoli vuotta ovat olleet silkkaa helvettiä. Alkavat keinot loppua allekirjoittaneelta kesken.

Ihan ykskaks olohuoneen nurkassa nököttävää tyhmälootaa tuijottaessa tuli rokkitähtiolo.

Sellainen rokkitähtiolo, että olisi voinut ottaa sen telkkarin ja nakata ikkunan läpi alapihan asvaltille. Ja vielä nojatuolin perään.

Onneksi televisio on niin painava, etten jaksa sitä yksin nostaa. Ja nojatuoli niin iso, ettei se mahdu tuosta ikkunasta läpi.

Säästyi taas monta rahaa.

Piti työpäivän jälkeen mennä ihan vain käymään.

Lopulta lähdimme vasta pari tuntia sitten. Minä ja Mies. Kallion kirkon kupeesta.

Oli ihana ilta hyvässä seurassa. Hyvää siideriä, kallista tokaijia, omenakaakkusia, herkullista kebabbia. Loistavaa musiikkia. Lostis ja Minh.

Tällaiset spontaanit hullutukset tekevät elämästä parempaa, kun uni ei viivy silmissä paria tuntia kauempaa, kun ihmiset lyövät kapuloita rattaisiin ja maailma on muutenkin paskaa pullollaan.

Kiitos. Myös närästyslääkkeistä.

No voe helevettiläenen!

Serkkutyttökin löytyy Blogilistalta nykyään.

Perkele.

Ei se siellä tunnelin päässä loistava valo ole mikään taivas.

Se on saatana pikajuna.

Tulisi nyt oikeasti se sota ja tappaisi.

Kaikki.

On se jumalauta, kun heti herätessä vituttaa jo niin ettei veri päässä kierrä.

Nouset siinä ylös, syöt aamupalaksi keksin ja kipulääkkeen. Koira kerjää. Menet ulos tupakalle, eikä yksikään kolmesta sytkäristäsi toimi. Kiroilet, haet sisältä tulitikut ja nappaat koiran mukaan ulos. Sytytät tupakan. Koira saa raivarin, koska lintulaudalla on orava. Ei suostu tekemään tarpeitaan, vaan raivoaa.

Nakkaat piskin sisälle ja poltat toisen tupakan. Palattuasi sisälle koira kerjää päästä ulos.

Laitat takkaan tulen, koska lämpötila on yön aikana päässyt nyrjähtämään alle kahdenkymmenen. Hormi ei vedä, olohuone on täynnä savua. Kiroten tunget takan poskikanaviin paperia ja tuikkaat tuleen. Nyt vetää, mutta olohuone on silti täynnä savua. Avaat ikkunat saadaksesi savun hälvenemään, otat koiran ja painut takaisin pihalle.

Koira kusee portaalle.

Ja raivoaa oravalle.

Menet takaisin sisälle. Koira kerjää ja kulkee perässäsi seuraavat kuusi tuntia. Pyrkii syliin. Imuroit. Koira roikkuu kiinni imurin suulakkeessa. Luuttuat lattiat. Koira roikkuu kiinni mopissa. Suljet koiran kylpyhuoneeseen, jotta saat tehtyä askareet rauhassa. Koira saa raivohalvauksen, kun tajuaa jääneensä yksin.

Saatuasi asunnon järjestykseen, vaihdettuasi petivaatteet, pyyhittyäsi pölyt, pestyäsi vessan, pyykkiä ja tiskiä menet tupakalle. Sisälle palattuasi päätät päästää koiran kylpyhuoneesta. Koiran suu on vaahdossa ja lattialle on nysä ranskalaista ylellisyyspalasaippuaa, jossa on hampaanjälkiä. Kiroilet. Annat koiralle lääkehiiltä ja vettä. Koira vinkuu ja kulkee perässäsi seuraavat kolme tuntia. Pyrkii syliin ja haisee laventelille.

Illan hiipiessä päätät värjätä kuontalostasi pois kammottavan juurikasvun.

Suihkussa kuontaloasi huuhdellessa Mies tulee töistä kotiin, rynnii kylpyhuoneeseen ulkovaatteet päällä ja loskaiset kengät jalassa ja alkaa vaahtoamaan Geneven autonäyttelystä.

Hymyilet ja teeskentelet olevasi kiinnostunut.

Vallan ällistyttää, kanssaihmiset, vallan ällistyttää.

Olen vuosikaudet joutunut aina aika ajoin muistuttamaan vakiolukijoita ja ohikulkijoita blogini päiväkirjamaisuudesta ja perskohtaisuudesta ja nähtävästi tähän aiheeseen täytyy palata taas kerran, koska viesti ei tunnu edelleenkään painuneen läpi paksun otsaluun.

Tämä on siis henkilökohtainen päiväkirjani, johon vuodatan passiivis-aggressiivisen luonteenlaatuni johdosta pahaa oloani, jota en voi tai pysty purkamaan jokapäiväisessä kanssakäymisessä ihmisten ja tapahtumien keskellä. Tämä päiväkirja on julkinen, koska erehdyin sen muinoin Blogilistalle ilmoittamaan ja jostain minulle edelleenkin tuntemattomasta syystä se saavutti nopeasti suosiota ja sai paljon lukijoita. En ymmärrä miksi, koska kirjoitukseni eivät koskaan ole olleet järin asiapitoisia, saati sisältäneet juuri muuta kuin omia kärkeviä mielipiteitäni ja pieniä tuokiokuvia jokapäiväisestä elämästäni, aivan kuten mikä tahansa pöytälaatikkossa majaileva fyysisesti käsinkosketeltava päiväkirja.

Maistelkaapa sitä sanaa suussanne.

P-Ä-I-V-Ä-K-I-R-J-A

Tämä ei ole tarkoitettu ensisijaisesti, eikä edes toissijaisesti, tyydyttämään tavisten tahtoa tosi-teeveeseen. Tämä ei ole viihdettä.

Tämä on minun pieni, mutta avoin virtuaalireviirini internetissä.

Minun pieni, mutta varsin avoin fyysinen reviirini sijaitsee Nurmijärven Rajamäellä. Kuka tahansa teistä voi tulla soittamaan ovikelloani virka-aikana, tai sen ulkopuolella, esittäytyä ja pyytää päästä kyläilemään. Mikäli päästän teidät sisään, odotan teidän käyttäytyvän siivosti, en räkivän ja paskovan lattialle, mikäli ette pidä olohuoneen sohvaryhmästä tai kusevan sänkyyni, mikäli kylpyhuoneen kaakelit eivät miellytä.

En odota teidän pitävän sohvaryhmästäni tai kylpyhuoneeni kaakeleista tai haluavan sellaisia omaan kotiinne. En myöskään loukkaannu, mikäli ilmaisette mielipiteenne niistä asiallisesti. Tarjoan mielelläni kahvit ja pullat, jopa jäätelöä, jos sitä sattuu pakastimessa olemaan.

Mutta mikäli huudatte mielipiteenne sohvistani ja kaakeleistani minulle päin naamaa räkä roiskuen ja yritätte vielä jumalauta tehostaa sanomaanne lyömällä, voitte olla varmoja että pieksän teidät niska-perse -matkallanne kohti ulko-ovea sairaalakuntoon ja toivotan tervemenoa helvettiin. Saatanpa soittaa peräänne vielä poliisitkin, jos oikein äidyn.

Jokainen on tervetullut lukemaan blogiani. Jokainen sosiaalipornoa harrastava hyypiö voi puolestani runkata sen tahtiin aivan niin paljon kuin huvittaa, kunhan ei sotke paikkoja tai oleta, että minä tai muut lukijat haluavat katsella. Viittaan tällä siis kommentointiin, mikäli se joltakulta metaforia ymmärtämättömältä ohi pääsi livahtamaan. Mikäli joltakulta on metafora hukassa, niin kerrottakoon vielä, että se on vertauskuva.

Tämä saattaa joistakuista tuntua epiltä. Joku varmastikin mielellään haukkuu minua fasistiksi. Siitäpä vain, mutta mikäli haluatte varmistua, että negatiivinen käsityksenne minusta on ja pysyy muiden luettavana, suosittelen kirjaamaan sen omaan blogiinne. Täällä mielipiteenne saattaa joutua armottoman sensuurikirveen siviiliuhriksi. Suosittelen myös harkitsemaan tarkkaan millaisia mielipiteitä esimerkiksi henkilöstäni julkistatte, sillä minä teen tätä rehellisesti omalla nimelläni, enkä katsele suopein silmin, mikäli kunniaani loukataan ja nimeni yritetään vetää lokaan.

Edelleen tahtoisin muistuttaa, että tämän blogin perusteella muodostamanne mielikuva minusta on väärä ja vaikka kuinka vänkkäisitte sen olevan validi, koska tämä on julkinen blogi tai koska olen sammakoita täällä näppäimistöltäni vapauttanut virtuaalimaailmaan kurnuttamaan tai mitä säälittäviä pikku selityksiä nyt milloinkin satutte keksimään, on mielikuvanne väärä kuitenkin.

Sillä jos erehdytte muodostamaan mielikuvan ihmisestä vain tämän satunnaisten kirjoitusten pohjalta ihmistä koskaan tapaamatta, olette sosiaalista pelisilmää omaamattomia, yhdentekeviä imbesillejä. Ja kaiken lisäksi edelleenkin väärässä.

Ja aivan turha tulla itkemään, että “nii-mutku-sä-et-kerro-kaikkea-nii-ei-sitte-voi-niinku-tietääkään”.

Aivan, en kerrokaan kaikkea.

Tämä on minun perskohtainen päiväkirjani, ei 7Päivää, ei BigBrother, ei mitään helvetin tositeeveetä.

Tiättexteniinku, olen löytänyt itsestäni teinin.

Enkä ole asiasta moksiskaan.

Ja miksipä olisin? Se virallisen puberteettini kun vietin koulukirjojen parissa, kartsalla pussikaljaa juomatta ja muutenkin siivosti. Kai tässä kolmenkympin kynnyksellä, korkeakoulu- ja ammattitutkintoja aimo määrän kasattuaan on ihmisen aika jo teini-ikäkin kokea. Ettei vain jäisi mistään paitsi.

Ihan ymmärrettävää, jos joku keski-ikäistyvä henkilö ei koe elämääni omakseen ja ei koe tarvetta miellyttää. Mutta enpä minäkään koe tarvetta miellyttää. En kertakaikkiaan. Eikä minun onneksi ole tarvinnut vielä edes keski-ikäistyä ymmärtääkseni miellyttämisen tarpeettomuus.

Sen sijaan koen tarvetta korostaa varsin laajastikin aikaisemmissa kirjoituksissani käyttämän sanan “huora” merkitystä. Sehän perinteisesti suomenkielessä on tarkoittanut naista, joka antaa pillua saadakseen rahaa. Mielestäni käyttämäni sana on täysin validi, ottaen huomioon, että se “huora” itsekin myönsi hätäpäissään olleensa asialla makeamman elämän toivossa. Jäi vain harmittavasti ilman, kun ei ottanut huomioon, että puolet kaikesta on minun ja minä en ole niin pahasti pillun perään, että siitä maksaisin. Kun sitä tavaraa löytyy ihan omastakin takaa.

Mutta on se vaan hyvä, että jotkut meistä kuvittelevat olevansa niin pyhiä ja niin paljon parempia, että korvien välistä löytyy imaginaarista kapasiteettia sormen heristelyyn.

Pata kattilaa, sanon minä.

Itse vilkaisisin ensin omaan pöytälaatikkoon, ennen kuin syyttelisin muita teineilystä ja angstailusta.