Muistan hyvin elävästi sen valkoisen, polttavan tuskan, kun polvilumpioni viisitoista sitten murskaantui.
Mieluusti vaihtaisin tämän märkivän haavan sielussani siihen kipuun ja jääkylmänä aaltona silmille iskeytyvään kipushokkiin.
Vihaan sitä putoamisen tunnetta, joka tulee päivittäin. Jos radiossa soi joku tietty kappale. Kun katson ikkunasta ulos ja näen ne vuorimännyt, joita itku kurkussa karsin sinä iltana, kun Mies oli veneellä nussimassa sitä kapista huoraansa ja kehtasi väittää, että oli ollut poikien kanssa kaljalla. Kun katson olohuoneen seinää, jota pinnoitin ja maalasin, kun se petturi ajoi varta vasten Lahteen nussimaan sitä kapista huoraansa ja valehteli päin naamaa, kun ihmettelin miksi autolla on yhden ainoan päivän aikana suhattu yli viisisataa kilometriä, vaikka herran piti olla töissä.
Minä vihaan tätä taloa. Ja vihaan sitä kusipäätä, sen vanhempia, sen isovanhempia ja sitä vitun huoraa.
Ja vihaan itseäni.