turisti

Tyttö.

3450 grammaa ja 50 senttimetriä.

Lapsella on synttärit joka neljäs vuosi. Tulee halvaksi.

Vituttaa.

Työ ei juurikaan enää vituta, mutta kaikki muu sitten vituttaakin.

Googlettajat ovat kyselleet täältä yhtä sun toista.

Siispä vastaan.

“Saksanpaimenkoiran ravinto ehdotukset” Minulle saksapaimenkoirat eivät valitettavasti ole mitään ehdotelleet, enkä minäkään ehdota heille siksi mitään.

“Kesäkurpitsa pillussa” Hei ihan oikeasti, ruualla ei leikitä. Pervot…

“Turistin tissit” Huoooooh… 85D, eivätkä enää läheskään niin terhakat kuin tahtoisin.

“Viisaudenhammas humina” Odota vielä muutama päivä, niin se ottaa vastaan Ylen radiokanavia.

“Valkopippuri ripuli” WTF? Jos sitä ihan ylenpalttisesti tulee, niin ei muuta kun pussiin ja Meiran kanssa kilpasille markkinaosuuksista.

“Turhuuksia” No niitähän nämä.

Aamulla kun herää heti kuuden jälkeen, ehtii tehdä vaikka mitä.

Kuten nyt vaikka suhata kustannuspaikalle uutta kulkulupaa hakemaan, sitten Ison Kirkon Stockmannille Miehelle tummaa pukua hakemaan, sitten Vantaan Ikeaan Pikkuveljelle ja Isille ruotsalaista rompetta hakemaan, sitten Lempäälään syömään jäätelöä, sitten Iittalaan ostamaan limua ja makaroonia ja sitten vielä bensa-aseman kautta kotiin koiraa kusettamaan.

Tästä päivästä hyötyi eniten Neste Oil Finland ja Porvoon öljynjalostamo.

Terveisiä sinne.

Toisinaan tuntuu, ettei päivittäistavaramarkettien tuotevalikoimassa ole mitään herran järkeä.

Kävin tuossa ensimmäistä kertaa Klaukkalan K-Supermarketissa. Jo oli kokemus! Sen seitsemää sorttia eri tavoin täytettyja oliiveja, sushitarpeita mielin määrin, yhtä sun toista marinoitua tapasherkkua ja pakastealtaat pullollaan jokirapua, strutsia, kyyhkysiä ja fasaania.

Vaan oliko ihan tavallista smetanaa?

Ei.

Oliko kokonaista pakastebroileria?

Ei. Mutta paneroituja kanan “sisäfileitä” oli ja kolmea erisortin nugettia.

Ainoa asia, jolle hattua nostin, oli varsin kattava juustohylly, josta löytyi todella monipuolisesti erilaisia kotimaisia pienmeijereiden juustoja.

Kokemus ei kuitenkaan vakuuttanut siinä määrin, että vaihtaisin tutun ja turvallisen Nurmijärven S-Marketin hyvän peruselintarvikevalikoiman noihin eksoottisiin ja räikeästi ylihinnoiteltuihin erikoisuuksiin.

Meidän torpassa kun aika harvoin arkena nassutetaan fasaanipaistia. Kokonaista kanaa kylläkin.

Olen aina ollut sitä mieltä, että unkarilaisilla on aivan käsittämättömiä poppakonsteja vaivan kuin vaivan parantamiseen.

Opiskellessani aikoinani tuon veljeskansan tanhuvilla sain kiusakseni perkeleellisen flunssan, joka otti ja parani nautittuani ämpärillisen paikallisen ystäväni äitimuorin laatimaa kanakeittoa.

Eilen tuli vastustamaton kiusaus avata hartaasti vaalittu pullo vuoden 2000 Château Henyen viiden puttonyn aszua ja a vot!

Ei koske selkään enää!

Varmasti ovat rakkaat madjaarit ujuttaneet siihen puteliin jotain modernille lääketieteelle vielä tuntematonta troppia.

Taikavoimien lisäksi tuo juokseva kulta on myöskin aivan helvetillisen herkullista nautintoainetta ja tänään joutuu ehkäpä lipittämään sen pienen tiran, joka pullon pohjalle vielä jäi.

Rakkaassa kotimaassamme on asiat järjestetty niin, että täytyy olla tietyn ikäinen ja suorittaa tietty tutkinto, mikäli mielii ajaa vaikkapa autolla. Näille vaatimuksille on järkevät syyt, sillä kukapa tahtoisi nähdä teini-ikäistä höyrypäätä ratin takana, auto kun on pahimmillaan väärissä käsissä äärimmäisen vaarallinen ja tappava ase.

Mikäli taas mielii vaikkapa jahdata jäniksiä, niin siinäkin tapauksessa pitää olla riittävästi ikää ja yhden sortin tutkinto ja vieläpä luvat aseenkantoon ja maanomistajan siunaus pupujen tussaroinnille. Koska kukaan ei varmasti tahdo ketään höyrypäätä omalle takapihalleen paukuttelemaan. Haulikkokin on väärissä käsissä äärimmäisen vaarallinen ja kiistämättä hyvin tappava ase.

Jos tahtoo määräillä kansalaisille antibiootteja ja vähänkin vahvempaa ibuprofeenia, täytyy olla lääkärin tutkinto.

Jos tahtoo laatia sapuskaa taloudellisen hyödyn tavoittelu mielessä, täytyy olla vähintään hygieniatutkinto suorittettuna, mieluiten myös pätevä tutkinto ruokatuotannosta.

Idiotismien päästelyyn suustaan ei sen sijaan tutkintoja vaadita, eikä kyllä paljon maalaisjärkeäkään, mikäli on ministerin titteli plakkarissa ja kevyttä harrastaneisuutta politiikan saralla.

Ja vaikka poliisiltakin tutkinto vaaditaan, niin eipä siihen tutkintoon nähtävästi vaadita järin kattavaa lain ja asetuksen tuntemusta.

Asiaa esitellään ja siitä keskustellaan.

Kukkahattujen ja heitä komppaavien virkamiesten näkemys tuntuu kuitenkin olevan se, että jo silkka puhuminen on pahasta.

Ongelmathan pitäisi vaieta kuoliaiksi.

Tuskin kovinkaan moni on kanssani eri mieltä, kun sanon että lapsiporno ja kaikenlainen lapsen hyväksikäyttö on oksettavaa ja sairasta.

Näkisin kuitenkin, että asiasta täytyy puhua, sillä sen lakaiseminen maton alle on pahinta mitä voi tehdä, mikäli asialle jotakin tahdotaan tehdä. Se, että lyödään käsirautoihin ihmisiä, jotka ovat kritisoineet nykyisiä käytäntöjä lapsipornon levittämisen estämiseksi niiden osoittauduttua aivan nauretavan alkeellisiksi ja ennenkaikkea toimimattomiksi, on jo silkkaa vitun julkeutta valtiovallan edustajilta.

Kun ei onnistuttu peittämään kansalaisten silmiä, niin yritetään sitten tukkia varmuuden vuoksi niiden suut.

Sehän on mukavaa!

Vähän samalla viisiin mukavaa, kuin totalitarismi ja fasismi!

Sananvapaushan on ajatuksenakin nykypäivänä niin passé.

Hetkittäin sitä hämmentyy siitä, miten nopeasti aika menee.

Väänsin tuskissani apetta illalliseksi. Vorschmackia, nimittäin.

Mausteet saivat kyytiä vaskisessa morttelissa, jonka pohjassa lukee Made in USSR. Sen on joku sukulainen aikoinaan tuonut reissuiltansa ja minä sain sen Äidiltä, kun muutin pois kotoa. Lihat kulkivat läpi vanhan lihamyllyn, jonka kyljessä komeilee kohokirjaimin Made in Czechoslovakia. Sen sain ennakkoperintönä Mummulta viime syksynä. Se painaa kuin synti, mutta sepä onkin valurautaa.

Niin sitä vaan tässä, että vaikka niiden kommarihiippareiden valtiolliset viritykset jäivät maailmanhistorian mittakaavassa kovin lyhytkestoisiksi, niin kyllä ne jumalauta hyviä keittiövälineitä valmistivat fabriikeissaan.

Kestävät eittämättä kauemmin, kuin Rautaesirippu konsanaan.

Työpaikan parkkipaikka vastaan Turistin ahteri päättyi lukemiin 6-0 parkkipaikan hyväksi.

Saatana.

Hyvinhän se työpäivä alkaa, kun heti alkuunsa lentää pyrstölleen ja ruhjoo häntäluunsa siihen kuosiin, että ennen kuin on työvuoro puolessa, on pakko lyödä hanskat tiskiin ja lähteä tohtorille.

Mielenkiintoisena lisäinformaationa kerrottakoon, että appelsiini aunuksessa tuntuu varmaankin aika lähelle samankaltaiselta.

Kun aadeeäsäl-loodasta alkaa nousta sinertävä käry, niin se on ruukannut olemaan merkki siitä, että internetti ottaa ja lakkaa olemasta.

Näin kävi.

Kolme päivää offline ilman suurempaa ahdistusta on kyllä saavutus sinänsä.

Takana on viisi vittumaista päivää palkkatyössä. Kun vielä huomisen jaksaa, niin voi sitten olla uhraamatta ajatustakaan paikalle kolmeen päivään. Alunperin oli tarkoitus siirtää itsensä Isolle Kirkolle heti huomisiltana ja eheyttää hieman kiintolevyä seurassa, mutta päätinkin, että sen sijaan formatoin koko paskan kotioloissa.

Jääkaapissa on vorschmakkia ja viinikaappi on ladattu täyteen. Syön vatsani täyteen ja sitten vedän kalsarikännit.

Because I’m worth it.

Seisoinpa rappusella imemässä tupakkaa.

Puun oksalla siinä muutaman metrin päässä istui tintti.

Kaksi tuntia myöhemmin seisoin taas rappusella imemässä tupakkaa.

Tintti istui samalla oksalla vieläkin.

Tuntia myöhemmin seisoin jälleen rappusella imemässä tupakkaa ja miettimässä pitäisikö vähentää.

Tintti makasi maassa luiset koivet kohti taivasta.

Tuolla viisiin minäkin varmaan joskus lähden. Pitkällisen sinnittelyn jälkeen, yksinkertaisesti ja ilman suurempia seremonioita, tipahtamalla.

Ei vaan tunnu mikään luonnistuvan.

Ei siviilissä, eikä virassa.

Remontti seisoo torpassa, duunit kusee kentällä. Väsyttää, vituttaa. Mikään ei motivoi, puuduttaa vaan.

Raivostuttaa se, että eräille homeperseille tuntuu olevan elämässä ihan ei säännöstöt ja normistot, kuin muille. Niitä, jotka eivät kestä yhtä poikkitelaista sanaa itkemättä, säilytetään pumpulissa ja niitä, jotka osaavat ottaa paskaa niskaan tavallista enemmän siihen tukehtumatta, saavatkin sitten joka päivä lapioitavakseen oikein aimo lastin.

Tuntuu hiukkasen epäreilulta, että itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään, kun en osaa vollottaa aina, kun mennään kyvyn ja sietokyvyn äärirajoilla. Teen vaan entistä kovemmin.

Pitäisi varmaan ihan oikeasti ryhtyä yhdeksi vitun primadonnaksi ja alahuuli väpättäen kerätä säälipisteitä aina ja kaikkialta, sillä metodilla kun näköjään saa anteeksi niin oman täydellisen kädettömyytensä, että silkan homeperseisen laiskuuden. Ja ennenkaikkea voi siten siirtää paskaduunit jonossa seuraavalle.

Tai sitä seuraavalle.

Tai sitä seuraavalle.

Siinä vaiheessa ne paskaduunit nykyjärjestelmässä yleensä viimeistään nakitetaan allekirjoittaneelle ja allekirjoittanuthan tekee, kun ei aikuisena ihmisenä kehtaa esittää hiekkalaatikkoikäistä pikku hellanduudelia.

Vaan löytyy se pohja tästäkin kaivosta.

Ja yleensä varoittamatta ja yllättäen.

Kauhistuttava skotilantilainen tappajaterrierini on latvasta laho.

Kokeilin lääkkeeksi vitutukseen hankkimaani nitkuttajaa ja siitäkös tuo suuri sudensukuinen riemastui.

Muki nurin justiinsa ja saatanallinen vimma ja rähinä.

Nitkuta siinä sitten, kun on kidallinen isoja hampaita milloin kiinni nilkassa, milloin vauhtipyörän suojakotelossa. Ei auta, vaikka miten kiljuisi eitä ja muita komentoja. Vähäpää skotti ei ymmärrä, kun vauhtipyörän vihellys ja rytmikäs, elliptinen askellus jumittaa pähkinän kokoiset aivot.

En tiedä oliko puolen tunnin kevyen flunssatreenin jälkeen punaisin laikka laitteessa, koiralla vai emännällä.

Olipa nimittäin erittäin lähellä, etten sanonut itseäni irti silkasta vitutuksesta.

Koko perkeleen paletti oli levällään heti aamu neljästä lähtien ja paska valui sitä vikkelämmin alas, mitä lähemmäs puoltapäivää päästiin.

On se jumalauta kumma, että jos ollaan niin anaalisen tarkkoja siitä, että annoskortteja noudatetaan just eikä melkein ja että sovittuina päivinä tarjoillaan ennalta määriteltyjä eväitä, niin ei siltikään vittu tilata sitä annoskortin määrittämää materiaalia ja jätetään ihminen yksin junan alle.

Vittu, en varmaankaan ole riittävän pätevä, kun en keksi miten kolmesta tusinasta kananmunia tehdään kymmenen kiloa kokkelia ja millä korvataan pekoni, kun talossa ei ole mitään sianlihaan viittaavaakaan.

Puhumattakaan, että mitä marjaa laitetaan mansikkaleivokseen, kun ei löydy mansikoita koko vitun Vantaalta!

Lisää vaan tätä paskaa ja useammin vittumaisia vaihtoja suoraan iltavuorosta aikaiseen aamuun, niin tiputan puukot ja lähden läpsimään.

Yksi elämän raivostuttavia pikkuasioita on ehdottomasti se, että kun voisi rauhassa vielä nukkua tunnin tai pari, niin siltikin hyppää tikkana pystyyn, vain todetakseen, että hetki ennen töihin lähtöä väsyttää aivan saatanasti.

Pitäisiköhän siitä huolestua, jos joku hihhuli on ottanut taannoisesta maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivasta postauksestani itseensä ja kiskaissut kourallisen pakasteherneitä ylähengitysteihinsä ymmärtämättä oikeasti mitä ja ketä kritisoin?

Pitäisikö olla huolissaan, jos kehoitetaan olemaan “hiljaa pyhistä asioista, jotka eivät vääräuskoisille kuulu”?

Pitäisikö pelätä, kun minulle sanotaan että olen “islaminvastainen rienaaja, joka ansaitsee jumalan lain mukaisen rangaistuksen”?

Pitäisikö oikeasti sulkea suunsa, kun nimeni ja kotiosoitteenikin on kuulemma tiedossa.

Jaa-a. Nimenihän on tuossa sivupalkissa ja sen perusteellahan sen osoitteekin helposti selvittää, ei tarvitse olla mikään salapoliisi. Puhelinnumeroni selvittäminen onkin sitten ihan toinen show.

Minä olisin kuitenkin näin vääräuskoisena Suomen kansalaisena sitä mieltä, että Suomen asiat kuuluvat minulle ihan siinä missä kenelle tahansa muullekin tämän maan kansalaiselle. Minun ei myöskään tarvitse olla lain mukaan hiljaa mistään asiasta, niin kauan, kun en loukkaa ketään tai kiihota puheillani tai kirjoituksillani muita kääntymään jotain kansanryhmää tai uskontokuntaa vastaan.

Kuten kirjoitin jo aikaisemmin, minulle on aivan yksi lysti, mihin itse kukin uskoo, olkoon sitten Jumala, Allah, Joulupukki tai Pääsiäspupu. Minä uskon nopeisiin autoihin ja korkeaan omavalmistusasteeseen, mutten koe olevani yhtään enempää oikeassa, kuin kuka hyvänsä kadulta kiskaistu kristitty tai muslimi. Ja koskapa korkein laki tässä yhteiskunnassa on Suomen perustuslaki, on minun uskoni tasan yhtä validi lain silmissä, kuin kenen tahansa muunkin. Ilmeisesti jotkut tahot kokevat, että heillä on tässä tapauksessa parempaa tietoa ja kaiken lisäksi jotain erioikeuksia.

Asia, joka tässä oikeasti hieman pelottaa on se, että saamani viestin kieliasun perusteella lähettäjä on erittäin suurella todennäköisyydellä syntyperäinen suomalainen. Jos epäilyni on totta, niin pistää miettimään millaisia hiippareita tässä maassa oikeasti asuu, koska jos sivistystaso on niinkin korkea, että pystyy tuottamaan jopa pilkkuvirheetöntä tekstiä, luulisi myös maan lakien olevan edes jokseenkin tuttuja.

Siihen lienee syynsä, miksi tässä maassa on jo kauan pyritty erottamaan politiikka ja lait uskonnosta. Uskonto kun tuntuu pilaavan monta hyvää asiaa.

Aina vaan tuntuu silti löytyvän joku vinopää fundamentalisti pakkaa sekoittamaan.

Periaatteellisista syistä tekisi mieleni mennä heti huomenissa poliisin pakeille ja tehdä asiasta tutkintapyyntö, koska saamani viestin voi hyvinkin tulkita uhkaukseksi. Minä en todellakaan suostu uhkailun kohteeksi, enkä etenkään hyväksy sitä, että jonkin epädemokraattisen uskonnollisen lain perusteella sananvapauttani yritetään rajoittaa yksityishenkilöden toimesta.

Tässä maassa on Suomen laki ja virkavalta sitä varten.

Mekan suuntaan kumartelevat Sharian kannattajat voivat jatkossa siis hoitaa valituksensa virkateitse.

Tämä oli aika hupaisa.

Varsinkin, koska se on totta.

Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että miehen ja koiran koulutuksella ei ole juurikaan eroa, vaikka toisinaan tuntuu kyllä siltä, että koira ymmärtää asioiden kausaalisuuden miestä etevämmin.

Koira oppii yleensä kerrasta, että jos omaan sänkyyn paskoo, niin siitä seuraa kivulias rangaistus ja lauman johtaja on hyvin, hyvin vittuuntunut pitkän aikaa. Kaikki miehet eivät tätä valitettavasti opi välttämättä ikinä. Jotkut kyllä. Sopivalla palkitsemisella johdonmukaisesti rohkaistu koira oppii myös, että kun tekee tempun, joka lauman johtajaa miellyttää ja huvittaa, niin elämä on mukavaa ja täynnä herkkuja ja rapsutuksia aina, kun kyseisen tempun tekee. Myös valtaosa miehistä oppii tämän hyvin nopeasti.

Ja jotta nyt ei kamalasti pilkattaisi miehiä, niin heidän puolustuksekseen on kyllä todettava sekin, että kaikki naiset eivät suinkaan ole päteviä kouluttamaan koiraa, saati sitten miestä.

Kaikenlaiset lemmikit kun vaativat aikaa, rakkautta ja sitoutumista.

Olen tuijottanut uutta crosstraineriä kohta tunnin.

Tekisi niin mieleni nitkuttaa, mutta lääkäri kielsi kaikenlaisen rääkin siihen saakka, että antibiootit on syöty tunnollisesti loppuun ja keuhkojen rohina ja vinkuna loppunut. Ettei tule tulehdusta pumppuun ja keuhkoon.

Siis aikaisintaan ensi viikolla lääkärintarkastuksen jälkeen.

Kirosana.

Olisi pitänyt antaa nitkuttimen maata postin varastossa siihen saakka, sillä se suorastaan vaatii että hyppään kyytiin, poljen kuin perkele ja vispaan käsivarsia eestaas-eestaas.

Vaan ei saa vielä.

Muuten päivä onkin mennyt loistavasti, vaikka ainakaan vielä ei tauti osoita laantumisen merkkejä.

Suunnittelu hääpuvun suhteen oli hauskempaa kuin odotin, sillä tuo siunattu nainen, joka sen minulle lupautui laatimaan, oli oivaltanut täysin sen mitä haluan jo pelkästään sähköpostitse käymämme ajatustenvaihdon pohjalta. Kaiken lisäksi kyseinen ihminen on ehkäpä kenties kyvykkäin koskaan tapaamani asiakaspalvelija ja yllätyksekseni myös harrastanut aikoinaan metsissä hillumista liveroolipelaamisen muodossa. Kävi myös ilmi, että meillä on joitakin yhteisiä tuttuja.

Maailma on hyvin, hyvin pieni. Mutta silti ihan mukava paikka.

Lisää tällaisia päiviä, mutta vähemmän tautia, jos sopii.

Kiits.

Ahdistaa.

Huomenna potkaistaan käyntiin hääkretongin suunnittelu. Ja otetaan mitat.

Mutta kun minä olen antibiootikuurin takia turpea possu, jonka maha pömpöttää kuin ilmapallo! Muutenkin olen päässyt vähän löystymään, kun ei ole ollut viime aikoina inspiraatiota paljon eviään liikutella työpäivien jälkeen. Persii on kuin pullataikinaa ja hauisten vastapainoiksi ovat hiipineet allit.

Kuvottavaa.

Toisaalta pelastus saapui tänään, kun joitakin viikkoja sitten tilaamani crosstrainer saapui pitäjän postitoimistoon. Muutamaan vuoteen en olekaan päässyt nitkuttelemaan, kun entinen romu otti ja laukesi. Vaan nytpä onkin oikein viimeisen päälle. Tai on ja on. Nitkuttelen varmaan senkin loppuun, niin kuin entisenkin. En tiedä mikä noissa vimpaimissa on, mutta jumalauta, että tekee mieli vaan nitkuttaa.

Vielä kun ihmeparantuisin tästä flunssasta, että uskaltaisi rehkiä.

Tällä hetkellä pelkkä hengittäminenkin uhkaa aiheuttaa hjärtslagin.

Kakkelsonissa on hyvinä päivinä varsin äidillisiä piirteitä.

Se selkeästikin tietää, että emäntä toimii puolella teholla.

Aamulla se herätteli tuuppimalla poskea nenällä. Lyhyeksi jääneellä aamukävelyllä se ei vetänyt tai riehunut. Kun koomasin olohuoneen sohvalla, se kiipesi masun päälle köllimään ja nuoli sormet ja korvat ja silmät ja tuuppi taas kuonolla poskea.

Nytkin se istua nakottaa vieressä ja tapittaa katsoa herkeämättä. Normaalisti se hyppisi tuossa tasajalkaa, sillä keittiössä odottaa ruokakuppi ja Kakkelson tietää. Ja sillä on nälkä.

Aina.

Myydään keuhkoputki.

Kohtuullisesti käytetty, pientä laittoa vaativa.

Kaupan päälle paketti antibioottia ja tärykalvo (vain vähän tulehtunut).

Ne taisivat olla niitä muinaisia roomalaisia, jotka jo ammoin totesivat, että kansalla pitää olla leipää ja sirkushuveja.

Kohta ei Suomen kansalla ole kumpaakaan, kun leivän hintakin taas vuoden vaihteessa otti ja nousi. Ja sirkushuvien myös.

Oikeusministeri on älähtänyt.

Alkoholi täyttää Suomen vankilat ja oikeussalit, kuulemma. Minä olen jostain syystä elänyt siinä uskossa, että ihmiset ne täyttävät. Perseilevät, ongelmaiset ihmiset.

On varmasti totta, että henkirikoksia tehtaillaan tässä maassa nimenomaan miestä väkevämmän avustuksella, mutta ihan oikeastiko nuo laatikoissaan lapsesta asti lymyilleet kukkahatut kuvittelevat, etteivät viinan makuun päässeet kansalaiset sitä tulilientä jostakin hanki, vaikka perjantaipullo maksaisi viikon palkan? Tasan hankkivat, eikä holhousyhteiskunta pysy siinä rallissa perässä, vaikka miten kukkahatut jalkaa polkisivat ja verokarhulla uhkailisivat.

Nyt kysymys kukkahatuille.

Mikä helvetin vimma teillä on kiivetä persii edellä Karjalan mäntyyn?

Onko kellään käynyt mielessä, että sen sijaan, että yrittäisitte turhaan hillitä jo retkahtaneen kansanosan janoa hintoja nostamalla, panostaisitte siihen, mistä olette vuosikaudet leikanneet. Muistatteko vielä? Mielenterveystyö ja psykiatrinen hoito? Se juttu, joka joskus jeesasi, kun naapurin Erkillä paloi talo, vaimo jätti ja Esson baarissa turpaan sai?

Nykyiset Erkit eivät leikkauksienne ansiosta enää saa muuta lääkettä kuin sitä kirkasta pullotavaraa. Ja se pullotavarahan ei ahdistusta ja vitutusta poista, päin vastoin. Ja kun Erkki on sitten sopivasti maistissaan, eikä enää ollenkaan estoinen, niin helppohan sitä on mennä ja tuikata moralla sitä petturiakkaa ja sitä Jormaa, joka turpaan leipoi ja perkele varmaan sen akankin vokotteli ja talon poltti ihan vittuillessaan.

Ei minua henkilökohtaisesti liikauta, jos satunnainen illallisviini maksaisi vaikka tuplaten. Juon sitä niin vähän, enkä koskaan vitutukseen.

Hyysääminen ja holhoaminen sen sijaan vituttaa, sillä te hyysääjät ja holhoajat ette valitettavasti ole siihen(kään) virkaan päteviä. Mikäs siinä on veroja nostellessa, kun voi sitten omaa palkkaansakin nostella huutoäänestyksellä aina kun alkaa inflaatio ja elinkustannusindeksit tilipussia uhkaamaan.

Se ei naapurin Erkkejä lohduta, ruokkii vain vitutusta ja loppuviimein se perjantaipullo tislataan vaikka itse, jos ei sekatyömiehen tili anna enää myöten.

Ja sitten pääsee jälleen kulloinkin vallassa oleva kukkahattu siunailemaan, että herrimunjee, viina täyttää taas vankilat ja oikeussalit.

Kas kun se perskohtainen tislaaminen on ihan yhtä tuhmaa lain silmissä, kuin on se moran heiluttelukin.

Hah!

Olen aina sanonut, että hyvin suuri osa ihmisistä on kädettömiä, sivistymättömiä idiootteja, joilla ei vain yksinkertaisesti ole edellytyksiä pärjätä tässä todellisuudessa.

Jokikinen kerta olen saanut kuulla, että olen itse tunnekylmä ja asennevammainen ihmisvihaaja.

But I’ve been right all along.

Tylsänä flunssapäivänä voi mielensä mukaan piinata vaikkapa koiraa käyttämällä sitä kuvausalustana omin pikku kätösin näperretyille jutuille.

Pörrölle kiitoksia.

Mies on kohta jo neljä vuotta julistanut minulle, että maksaa ei syödä, vaikka olisi uhkana nälkään kuolla.

Tänään se vielä muuten maksaa syö.

Ja mummo ja pari muuta sukulaista vetoa, että tykkää ja satsaakin vielä.

(Edit: Söi ja tykkäsi. Resepti löytyy sivupalkista ja täältä.)

Yleensä yritän välttää marketeissa asioimista lauantaisin. Lähinnä siksi, että helposti voisin kuvitella nauttivani jopa palleatyrästä vähän enempi.

Mutta kun jääkaappi on tyhjä, niin jääkaappi on tyhjä ja kun on nälkä, niin nälkä on.

Työpäivän jälkeinen maitokauppareissu oli juuri niin syvältä, kuin pelkäsinkin.

Kirkuvat ihmisen lapset ovat järkyttäviä, mutta vielä järkyttävämpää on kirkuva varhaisteini-ikäinen pojannulikka, joka vetää sataprosenttiset skitsot, kun ei saakaan äidiltä lupaa ostaa japanilaista tusinamangaa kaupan lehtiosastolta.

Olisin tahtonut lyödä.

Tyydyin mulkaisemaan paheksuvasti.

Kani kirjoitti hyvin aiheesta, jota pyörittelin tuossa työpäivän aikana päässäni itsekin.

Ennen kuin kirjoitan mielipiteeni, kerron faktat.

Minulle on ihan yksi lysti uskooko henkilö Jumalaan, Allahiin vai Joulupukkiin. Minä itse uskon korkeaan omavalmistusasteeseen ja nopeisiin autoihin, vaikka toistaiseksi/jälleen kerran kuulun myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon, koska Mies haluaa kirkkohäät.

Kansalaisuus on minulle myös yhdentekevää. Olen itse oleskellut pitkiä aikoja muukalaisena vieraassa maassa, tiedän kyllä mitä se on kulttuurieroineen ja muine koukeroineen. Tuttavapiirissäni ja työpaikallani karkeasti arvioiden kolmannes on siirtolaistaustaisia ja arvostan heitä ystävinä ja työtovereina erittäin paljon. Ilman heitä elämä olisi paljon harmaampaa ja työpaikallakin olisin kusessa harva se päivä.

Minulla ei ole siis varsinaisesti mitään järkevää syytä olla maahanmuuttajavastainen, enkä sitä mielestäni olekaan. En siitäkään huolimatta, että olen omassa maassani joutunut heidän toimestaan ryöstetyksi keskellä kirkasta päivää. (Ja ei, asialla eivät olleet kaikki maahanmuuttajat, vaikka joku kukkahattuinen besserwisser mielellään minua varmaan siitä tähän väliin informoisi). Vaikka tekijää ei koskaan saatu kiinni, sain suloisen pienen kostoni ryöstösaaliin välityksellä. Kauppakassi, jonka arabitaustainen mieshenkilö minulta riisti tuupattuaan minut ensin kumoon, sisälsi tamponeja, kokonaisen porsaanfileen, keittokinkkua ja näkkileipää. Jätkä sai siis vaivanpalkaksi näkkileipää, koskapa muille tuotteille hänellä tuskin käyttöä oli. Taloudellinen menetys oli pieni, rapaiset lapaset sai pestyä, paha mielikin haihtui muutamassa viikossa.

Mutta sen sijaan, että minulla olisi jotain hampaankolossa maahanmuuttajia tai muslimeja vastaan, minulla on kyllä runsain mitoin hampaankolossa näitä vasemman siiven kukkahattuja vastaan, jotka hyysäävät ja hyssyttelevät ja yrittävät sen lisäksi vielä toimia ajatuspoliiseinakin. Kaikkia muita vähemmistöjä saa kyllä rauhassa kritoisoida tai olla kritisoimatta, mutta auta armias, jos erehdyt sanomaan maahanmuuttajista mitään muuta, kuin “monikulttuurinen Suomi on maailman ihanin idea”, niin jo ollaan raivelissa kiinni ja vaaditaan päitä vadille ja verta kadulle.

Koko yhteiskunnallinen keskustelu aiheesta on kuivunut järkevästä vuoropuhelusta yhdeksi vitun myhistelyksi, eikä nämä kukkahatut ole saaneet sillä aikaiseksi muuta kuin sen, että maahanmuuttajilla on edelleen samat ongelmat kuin aina ennenkin, mutta ainakin ne ongelmat on onnistuttu virallisesti vaikenemaan kuoliaiksi monikulttuurisuuden ylistyslaululla.

Jos kyseenalaistat, olet natsi, ihmisvihaaja ja rasisti.

Eikö se ole pahempaa syrjintää ja rasismia, että toivotetaan hymy perseessä uudetkin siirtolaiset tervetulleiksi Pohjolan Paratiisiin, vaikka entisetkin tallautuvat pikkuhiljaa paskaan, kun porukkaa ei ole kotoutettu selviämään sisäänpäin lämpenevässä yhteiskunnassa ja ilmastossa, joka on suotuisa hyvällä tuurilla vain neljänneksen vuodesta? Yhtä hyvin voisi toivottaa tervetulleeksi helvettiin, sillä sitä tämä maa varmasti useimmalle maahanmuuttajalle on, ainakin niiden todellisten asenteidensa puolesta, mitä nämä kukkahatut eivät tietenkään tahdo nähdä, sillä monikulttuurisuus on ihanaa. Täällä kun ei päteväkään maahanmuuttaja saa kunnollisia töitä, vaan korkeintaan pienipalkkasia paskahommia.

Vai miltä teidän mielestänne kuulostaa entinen hävittäjälentäjä, nykyinen astiahuoltaja, kotoisemmin tiskari? Hieman parempipalkkaista päivätyötä tuo jumalattoman älykäs ja sivistynyt, viittä eurooppalaista (täydellinen suomi mukaanlukien) ja kolmea afrikkalaista kieltä puhuva mies on saanut suomalaisen lääketehtaan koekaniinina. Kielen on joutunut opiskelemaan itse ja kaikki suomalaiset tavat on joutunut kantapään kautta oppimaan, kun eivät kukkahatut aikoinaan ehtineet neuvoa. Työpaikalla kyllä arvostetaan, mutta työpaikan ulkopuolella ei, kun on valtaväestön silmissä väärän värinen ja uskookin ihan vääriin jumaliin.

En tiedä missä helvetin utopiassa nämä hyysäjät ja hyssyttelijät asuvat, kun kieltävät sen tosiasian, että tämän valtion maahanmuuttopolitiikka on yhtä loistavassa kuosissa, kuin rauha on Lähi-Idässä. Tai kun väittävät, että maahanmuuttajista tulee täällä onnellisia, ei missään tapauksessa syrjäytyneitä tai syrjittyjä.

Vitut, sanon minä.

Ei yksi saatanan rukouskoppi työpaikalla tee siitä porukasta kotoutettua ja tyytyväistä. Se tekee korkeintaan muun porukan katkeraksi, kun joutuu enemmistönä itse syrjityksi.

Ja kas, siinäpä meillä sitten onkin ihana monikulttuurinen noidankehä.

Täynnä onnellisia ihmisiä ja hyvää fiilistä.

Edellisen postauksen perusteella eräs kiukkupussi lähetti minulle sähköpostia ja haukkui sovinistiksi, oman sukupuolen selkäänpuukottajaksi ja misantroopiksi.

Tämän postauksen perusteella saan varmaankin sitten vielä haukut rasismista, mutta olkoot.

Tänään on vain tavallista enemmän paskaa hampaankolossa suomalaista yhteiskuntaa vastaan.

Kuulin juuri, että eräällä työpaikalla on ihan varta vasten järjestetty oma erillinen tila muslimityöntekijöille, jotta heillä on mahdollisuus toimittaa päivittäiset rukoukset rauhassa.

No, tulipahan vain mieleeni tuosta, että mitenkähän mahtaisi olla työnantaja myötämielinen, jos kaikki kyseisen firman kristityt vaatisivat sunnuntait vapaaksi, koskapa pyhäpäivä pitää pyhittää ja sitä rataa ja pitäähän sitä saarnaakin päästä kuulemaan. Mitenkähän kävisi tuolle suurelle yhtiölle, jonka liikevaihto on kiinni siitä, että tavara ja ihmiset liikkuvat vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri?

Ei minulla ole mitään palvontamenoja vastaan.

Siitä vaan.

Mutta ei nyt saatana olla maksullisella työajalla, eikä varsinkaan, jos se etuoikeus ei sitten kaikille kuulu.

Kyllä on tämän maan johtaminen hyvissä käsissä, kun lukee uutisointia seksuaalisesta ahdistelusta ja uutisoinnin aiheuttamasta ahdingosta. Perkele. Joka helvetin lehti on täynnänsä samaa tuubaa siitä, miten yksi on kannellut, yksi jäänyt sairauslomalle ja sitten yhden sun toisen kansanedustajasutturan mietelmät siitä, kuka teki, mitä teki ja mitä se porsastelija siitä hyvästä olisi ansainnut.

Jos on Arkadianmäki täynnänsä rasvaisia vanhoja setiä, niin on siellä jumalauta tyhmiä nautoja ihan samanmoinen kööri.

Luulisi aikuisten akkojen tajuavan, että mieskansanedustajalla on aivot ihan samalla viisiin siellä haaravälissä, kuin kenellä tahansa muullakin kadunmiehellä. Jos sellainen kohtaa tissiparin, ei se muuta näe. Kyrpä seisoo, järki jäätyy ja sitä myöden unohtuvat kohteliaisuussäännöt silmiin katsomisesta ja muusta pikkusievästä hienostelusta. Jokainen heteromies käyttäytyy ihan samalla tavalla ja ainoa keino tuijottelulta välttyä on jäädä kotiin tai pukeutua puolijoukkuetelttaan. Ei siihen ole muuta lääkettä.

Enkä ylipäätään edes pidä pelkkää katsomista seksuaalisena häirintänä. Koskeminen onkin sitten eri juttu, jos se tapahtuu kosketeltavan niin tahtomatta. Tottahan tuijottaminen on hieman kiusallista, varsinkin jos pitäisi töitä tehdä tai saada vastapuoli keskittymään vaikkapa siihen mitä sanotaan, mutta ei se ärsyttävyydestään huolimatta vielä häirintää tai ahdistelua ole. Koskeminen ja kommentointi on.

Eräällä kollegalla oli muinoin tapana ohikulkiessaan joko nipistää tai taputtaa minua perskannikoille ja kommentoidakin joskus joko daisareita tai peräsintä, vaikka työasu peittää kaiken leuasta varpaisiin, eikä todellakaan naisvartaloa imartele, saati ole provosoiva muutenkaan.

Se oli seksuaalista häirintää.

Käpälöiminen loppui, kun se sai erään kerran taputettuaan roiman läväytyksen perkaamattomasta kampelasta takaraivoonsa.

Suosittelen oman perkaamattoman kampelan hankkimista jokaiselle naiskansanedustajalle, joka kokee että rasvaiset sedät ahdistelevat.

Se todistetusti toimii kuin tauti.

Työpäivä olisi ollut läpeensä perseestä, ellen vuoron lopuksi olisi saanut varmistusta minulle luvatusta, firman kustantamasta koulutuksesta.

Se alkaa kuukauden päästä. Koulupäivät ovat maksullista työaikaa. Saan mentoriksi epäilemättä mutkattomimman firman keittiömestareista.

Ja sitten minusta tulee erikoiskoulutettu kokki, joka tietää piiruntarkkaan mitä voi syödä, jos on sappivaivoja, krooninen suolistotulehdus ja muutama lääkekuuri vielä kaupan päälle. Tai jos on allerginen suurinpiirtein kaikelle.

Ja ehdottomasti parasta tässä on se, että lienen sitten firman ainoa sellainen kokki.

Dieettikokki kuulostaa kerrassaan karsealta ammattinimikkeeltä, mutta voi juutas että sellaiselle on nykypäivänä kysyntää! Eikä työnkuvaan todellakaan kuulu pelkän jäniksenruuan kanssa näpertely, vaan erikoisruokavalioiden asiantuntemus, joka on ainakin minun mielestäni aivan jumalattoman mielenkiintoista ja jänskää, sillä kuka hyvänsä voi tehdä voista ja kermasta herkkua, mutta onnistuuko herkun tekeminen ilman niitä miten monelta, hä?

Olen innosta pinkeä! Poksahdan!

Loistavaa!

Olen lopultakin saavuttanut ammattitaidon lakipisteen. Tämän korkeammalle keittiöhierarkiassa ei kuolevainen voi päästä.

Tämä kertoo täydellisestä omistautumisesta hyvälle ruoalle. Se kertoo palavasta rakkaudesta sataprosenttista omavalmistusastetta kohtaan. Se kielii pitkästä ja kivisestä tiestä läpi hikisten ammattikeittiöiden. Se kertoo tuhansista kiloista käsin kuorittuja juureksia. Se kertoo kymmenistä tuhansista luukulle heitetyistä annoksista. Se kertoo viiltohaavoista ja palovammoista.

EN OSAA PAISTAA ENÄÄ KALAPUIKKOJA!

Sain vatsan täyteen perhosia, kun maksoin talletusmaksun merenrantahuvilasta palmun katveessa.

Sain samaten aivan kammottavan moraalisen krapulan, koska maksaakseni maksun, oli minun soitettava Luottokuntaan ja pyydettävä heitä ystävällisesti hilaamaan luottorajaani reilulla kädellä ylöspäin.

Mutta nyt on häämatka reilassa ainakin majoituksen suhteen. Lennot ovat vielä auki, mutta Mies saa luvan ottaa ne hoitaakseen.

Puolen vuoden päästä huomenna saamme herätä valtameren kohinaan ja upottaa varpaat valkoiseen korallihiekkaan heti aamusta.

Parhautta!

Saatanan Yleisradio haistvittu digipelleilyineen.

Kiinnostaisi kyllä tietää, että mitä te kädettömät suhraajat siellä teette? Raha teille kyllä kelpaa, joo, mutta ei sillä rahalla kyllä paskaakaan saa, paitsi oikein kauniilla kesäkelillä, kun ei vähempää voisi television katselu kiinnostaa. Joka vitun kerta, kun sataa räntää, pakkastaa tai tuulee, teidän kusinen signaalinne kuolee. Ja ei, vika ei ole täällä vastaanottajapuolella vaan teidän rupisissa lähettimissänne. Se on tarkastettu isolla rahalla jo useaan otteeseen.

Valitettavasti tuli maksettua lähettämänne lupamaksu koko vuodeksi eteenpäin.

Seuraava laskua ei tasan makseta, ellei ala sitä signaalia tippumaan tähänkin talouteen kakskytneljäseitsemän.

Makuuhuone oli täynnä psykedeelisiä elefantteja ja hirmuliskoja koko yön. Kauhuefektejä loi lisää pätkivät sähköt ja hälytysjärjestelmän jatkuva piippaus. Yritin soittaa Securitaksen päivystykseen, mutta eipä toiminut puhelinkaan, kun myskyn takia oli läheinen linkkikin sanonut itsensä irti. Manuaaliin tutustuttuani selvisi, että laitteisto ilmoittaa, jos jännite laskee liikaa. No kai se jumalauta ilmoittaa sitten myös, jos sähköt ovat poikki. Kiva kun ilmoittaa. Kiva kun sitä piippausta ei saa kytkettyä pois päältä.

Olen raato. Kuume on laskenut, mutta kipeä olen silti. Ja niin on koirakin.

Onneksi sentään suihkuun pääsin, kun sähköt palasivat. Täällä sivistyksen ulkopuolella kun tarvitaan sähköä siihenkin lystiin.

Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, minulla on nälkä ja mikään kauppahan ei tietenkään sunnuntaina ole auki täällä periferiassa. Työhuoneen ikkunaan lensi juuri punatulkku, jotta tuoretta lihaa nyt ainakin olisi.

Eihän punatulkut myrkyllisiä ole?

Hyi helvetti, että osaakin olla huono olo.

Väsyttää, mutta on niin kuuma ja kylmä yhtä aikaa, ettei voi nukkua. Pää on kipeä ja korvat ja kurkku ja keuhko ja aivo. Ja masu. Koirakin on kipeä. Ja Mies on yötöissä ja minun pitäisi tässä vielä jaksaa juoksuttaa tuota kakkivaa kauhua ulkona.

Huomenna pitäisi ja pitäisi.

Pahoin pelkään etten pysty kykenemään.

No, eipä ole ainakaan krapula.

Maha on kyllä kipeä ja vähän pääkin, mutta sillä ei ole juhlimisen kanssa mitään tekemistä, koskapa en ole missään vaiheessa ollut hutikassa.

Se, ettei ole hutikassa firman kekkereissä, maksaa itsensä usein takaisin viimeistään seuraavana arkipäivänä, kun on taasen koko joukko sorvin ääressä. Silloin nimittäin se, joka on vähiten hutikassa ollut (lue: allekirjoittanut) saa yleensä revittyä loputonta riemua vittuillessaan työpaikan sonneille, porsaille ja apinoille.

Ja niitähän kemuissa riitti runsain määrin.

Firman pikkujoulut. Helmikuussa. Tänään.

Pisteet tosin siitä, että järjestetään ihan oikeat karkelot ja ostetaan ne karkelopalvelut vielä ulkopuoliselta, että koko talon väki pääsee kemuihin mukaan.

Mutta helmikuussa?

Sitäpaitsi minulla ei ole mitään päällepantavaa, tänä aamuna kyhäämäni kaulakoru ei onnistunut ollenkaan niin kuin piti, päätä särkee ja on hienoinen ärsäri eilisestä työpäivästä.

Väkisinkö tässä pitää naamansa maalata ja liikauttaa persettään viitisenkymmentä kilometriä lähemmäs rantaa?