October 9, 2008

BIG SISTER

Korvamerkitty: Päähänpistot

Sillä välin kun puolet tuttavapiiristäni käy kuumana Big Brotherin suhteen, minä vaihdan yleensä kanavaa.

Viime yönä, kun en oikein saanut unta, mietiskelin millaista beebeetä minä voisin televisiosta katsella. Sain loistavan idean. Tuotanto olisi kyllä massiivinen, mutta tilatkin ovat jo valmiina!

Laitetaan istuva eduskunta ja hallitus Arkadianmäellä neljän seinän sisään, otetaan niiltä tittelit ja avustajat pois. Annetaan niille viikkobudjetti ruokaan ynnä muuhun (16€/asukas/viikko) ja sopivia viikkotehtäviä. Jos haluavat, saavat lyödä viikkotehtävän onnistumisesta vetoa viikkobudjetillaan. Viikkotehtävät voisivat muodostua niistä samoista asioista mitä ne muutenkin joutuvat siellä virkansa puolesta tekemään; säätämään lakia ja asetusta, puimaan valtion budjettia ja sitä rataa. Poikkeuksena se, että kansa saisi päättää sitten kännykkä-äänestyksellä onnistuiko tehtävä ja saavatko asukkaat perjantai-iltana palkkioksi saunaillan ja keppanaa ja hervottomat massit rahaa, vai joutuvatko kärvistelemään kaurapuurolla ja vedellä seuraavan viikon.

Säännöt tietenkin prikulleen samat kuin beebeessä, mutta ehdottoman tiukat. Ei juonittelua, ei tuotannosta ja Suomen kansasta jaarittelua. Tuntuvat sanktiot, jos ei turpa rullalla pysy kielletyistä aiheista. Viikkonimeämiset kuten normaalistikin. Ja varaehdokkaita sitten sisään taloon sitä mukaa kun jengiä tippuu. Ja kun sitten kerran tippuu, niin ei enää ikinä saa asettua ehdolle, mutta jos voittaa koko shown, niin pääsee sitten vaikka puhemieheksi tai pääministeriksi.

Ja kirsikkana kakun päällä Tarja Halonen “Isosiskon” ääneksi päiväkirjahuoneeseen!

Jos edes yhdet valtiopäivät vedettäisiin tällä viisiin?

Aivan takuulla nousisi kiinnostus politiikkaa kohtaan ja äänestysprosentit ampuisivat läpi katon!

6 kommenttia »

The URI to TrackBack this entry is: http://turisti.blogsome.com/2008/10/09/big-sister/trackback/

  1. Setä arvostaa ajatusta… TODELLA!

    Comment by setämies — October 9, 2008 @ 1:50 pm

  2. Mahtava konsepti, pakko myöntää. Aivan varmasti katoisin, vaikken edes omista telsua.

    Comment by seeds — October 9, 2008 @ 3:38 pm

  3. Todella mielenkiintoinen idea! Tätä voisi viedä eduskunnalle ehdotettavaksi. Eivät varmana suostuisi ;)

    Comment by Jonna — October 9, 2008 @ 6:43 pm

  4. No mutta eihän niiltä tarvitse kysyä! Eihän nekään meidän mielipidettä koskaan kysy! Ja sitäpaitsi mehän ne sinne on äänestetty! Me päätämme!

    Comment by turisti — October 9, 2008 @ 7:56 pm

  5. Kekkosen aikaan oli vitsi jonka mukaan presidentti valitaan laittamalla ehdokkaat suureen tynnyriin, joka pyöritettään alas Arkadian mäkeä, ja sitten ehkokkaita nostetaan hiuksista yksi kerrallaan.
    Se joka jää tynnyriin on presidentti.
    Tätä voitaisiin soveltaa niin, että eduskuntavaalit alkaa aina sillä, että edustajat laitetaan tynnyriin ja jätetään sinne.

    Comment by Petja Jäppinen — October 9, 2008 @ 8:44 pm

  6. Luin otteen blogikirjoituksestasi Yleisradion kansalaismediakatsauksen viikon #41 jaksoon. Olen

    antanutkaiken kunnian sinulle kirjoittajana ja olen linkittänyt sivulla suoraan kyseiseen

    kirjoitukseen.

    Ohjelma on vapaasti kuunneltavissa internetissä:
    http://blogit.yle.fi/node/2365

    henrik

    Comment by henrik — October 13, 2008 @ 8:26 pm

RSS feed

Jätä kommentti

Sallittu HTML <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>