Olin tietämättäni joutunut eiliseen iltapäivälehteen.
Artikkeli käsitteli blogeja ja bloggaamista.
Olisin varmaankin ollut asiasta autuaan tietämätön maailman tappiin saakka, ellen olisi saanut ystävältäni puhelua kesken illanvieton, että etsipä jostain Iltalehti ja vilkaise. Jotenkin näin hieman pidemmän linjan bloggaajana tahtoisin kuvitella, että bloggaaminen olisi jo mediankin silmissä “so last season”, mutta niinpä vain näyttää tämänkin kaltainen räpeltäminen nousevan aina aika ajoin lehtienkin palstoille.
Eihän siinä tosin mitään. Aivan kuin täällä bittihelvetissä, niin IRL itse kukin kirjoitelkoon puolestani mitä lystää.
Aivan samaa mieltä en tosin jutussa haastatellun yhteiskuntatieteilijä Timo Kopomaan kanssa olisi siitä, että blogien kautta ihmiset hakisivat joko keinotekoista tai todellista julkisuutta.
Varmaan sellaisiakin yksilöitä on varsinkin näiden keltanokkabloggaajien keskuudessa, jotka lopettavat kirjoittamisen jo alkuunsa, jos sijoitus Blogilistalla ei nouse toivottuuun tahtiin, mutta uskaltaisin väittää, että harvemmat vanhan liiton bloggaajista julkisuuden vuoksi tätä tekevät.
Itse en välttämättä olisi toivonut näkeväni nimeäni iltapäivälehden sivulla, vaikka julkisesti omalla nimelläni ja naamallani bloggaankin ja olen siksi näemmä vapaata riistaa.

Vittu, taaskaan meitä ei huomioitu.
Comment by P. Kani — January 31, 2009 @ 12:44 pm
Hyvin vaikea kuvitella, että moni yritysblogi olisi jonkun henkilön keinotekoista julkisuuden hakua. Tietysti jos käsitys blogeista pysähtyy blogilistalle, niin sitten tälläisen kuvan voi saada…
Comment by Janne — January 31, 2009 @ 1:15 pm
Niin, tai niiden tuhansien, jotka bloggaavat anonyymeinä!
Onko anonyymi julkisuus julkisuutta?
Comment by turisti — January 31, 2009 @ 1:28 pm
Mä en ala! Kertaakaan en ole päässyt lehtiin/julkisuuteen!
Melkein kolme vuotta ihan turhaan!
*itkupotkuitkupotku*
Comment by Mymskä — January 31, 2009 @ 1:32 pm
Voi itku, kaikkea ne yhteiskuntatieteilijät keksii. Minulle ei ole kyllä ikinä käynyt mielessäkään blogata siksi, että tulisin joksikin semijulkkikseksi. Sitä paitsi meidän sukupolvemme ihanneammatti ei ole julkkis. Tiedä sitten noista nuoremmista bloggaajista, mutta siltikin tuntuisi vähän tylyltä tuommoinen yleistys.
Tässä on tainnut mennä nyt yhteisöllisyys ja julkisuus sekaisin?
Comment by Tiina — January 31, 2009 @ 1:37 pm
Ylipäänsä tuntuu jotenkin huvittavalta, että joku hakisi julkisuutta nimenomaan bloginsa kautta. Luulisi että nykyään homma hoituisi nopeammin ja tehokkaammin ihan perinteisen median kautta.
Tai no, ainakin juorulehtien kautta. Onhan näitä johannatukiaisia ja bb-hennoja ojat ja puskat pullollaan.
Comment by turisti — January 31, 2009 @ 2:02 pm
Julkisuus on ns. perseestä ja sinällään yliarvostettua. Jos vielä joku simplex-sosiologi/kukkahattu siitä rahansa saa, että toisten (itselleen tuntemattomien) ihmisten avauksia yhteiskunnallistaa saati analyseeraa huvittaa vain enempi.
Comment by JP — January 31, 2009 @ 3:15 pm
Siinä saa olla aikamoinen bloggaaja jos onnistuu tuhansien blogien joukosta olemaan se joka nousee julkisuuteen.
Miksi muuten edes ilmoiteta, että olemme liittäneet blogisi urlin lehteen? Lupaa ne tuskin kysyy, mutta ilmoittaminen nyt ei ole vaikeaa.
Comment by sea — January 31, 2009 @ 4:07 pm
Vaikea uskoa, että blogimaailmassa ihmiset hakisivat ainakaan henkilöjulkisuutta. Sen sijaan voin kyllä uskoa, että ainakin kantaaottavammissa blogeissa haetaan mielipidejulkisuutta.
Comment by Kriisi — January 31, 2009 @ 4:20 pm
Sea, hyvään netikettiin olisikin tosiaan kuulunut edes ilmoittaa jos urlin ja varsinkin nimeni lehteen lykkää, mutta toisaalta kun kyse on sellaisesta journalismin “helmestä” kuin Iltalehti, niin en oikeastaan yllättynyt tippaakaan, ettei toimittaja vaivautunut jättämään edes viestiä kommenttilootaani, saati sitten että olisi sähköpostilla lähestynyt.
Varmaan mielipidejulkisuuttakin Blogoslaviassa haetaan, mutta voisin kuvitella, että mielipiteensäkin saisi kuuluvammin esille huutamalla sitä yleisönosastoilla tai vaikka lehtien keskustelupalstoilla.
Minähän en loppuviimein ota edes kovin usein mihinkään kantaa.
Comment by turisti — January 31, 2009 @ 4:45 pm
Joo, kukas tätä julkisuuden vuoksi. Mutta maine ja kunnia olisivat tervetulleita
Että soittaakohan joku kaveri mulle, jos laittavat mut sinne iltapäiväläpyskään?
Comment by Katja — January 31, 2009 @ 7:12 pm
Mä ainakin *niin* tahdon julkisuutta ja mainetta ja ilmaisen kaljan kerran vuodessa Sedun piikkiin.
Ei vain tipu, perkele.
Comment by Junakohtaus — January 31, 2009 @ 7:15 pm
Julkisuuden hakuisuutta? Näkemys se kai tuokin, ja varmaan osaan pätee. Itsellä kirjoittaminen loppui liian usean silmäparin havaitsemiseen statistiikkalaskurissa.
Comment by destina — February 1, 2009 @ 9:09 am
Vähän erikoista että eivät edes ilmoittaneet. Ehkä se on Iltalehden tyyli. Meikäläisen blogia kun siteerattiin joskus Aamulehdessä, niin ne kysyivät ensin sähköpostilla onko se OK.
Comment by Antti J. — February 2, 2009 @ 8:49 am