Minua vituttaa.
Vituttaa, koska minunkin verorahoillani sponsoroidaan julkista palvelua liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla harjoittavaa osakeyhtiötä, jonka luonteensa vuoksi tulisi olla erityisen tarkka siitä, mitä eetteriin lipsauttelee.
Puhun Yleisradiosta.
Ja Jussi Halla-ahosta.
7.2.2009 Yle1:n illan pääuutislähetyksessä toimittaja Jyri Rantalan sammakko on jokseenkin pöyristyttävintä mitä vähään aikaan on yleläisen suusta päässyt.
Ulkomaalaisvastaisen Halla-ahon ehdokkuus tuskin riemastuttaisi Kristillisdemokraatteja, mutta antaisi Perussuomalaisten johdolle mahdollisuuden passittaa kiusallinen rotutohtori turvallisen välimatkan päähän.
Rotutohtori ilmauksena tuo ainakin minulle mieleen hyvin vahvasti Josef Mengelen. Ja sitä kautta natsi-Saksan.
Ja se, että toimittaja päästää tuollaista suustaan valtakunnan virallisessa mediassa ja kutakuinkin seuratuimmassa uutislähetyksessä on niin massiivinen kupru, ettei paremmasta väliä. Halla-aho on ihan oikeutetusti tehnyt toimittajan lausunnosta tutkintapyynnön, niin läheltä liippaa jo törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistö.
Mutta mitä tekee Yle?
Voisiko tässä tapauksessa kenties odottaa potkuja toimittajalle?
Passittihan Yle 90-luvun puolivälissä kilometritehtaalle kuuluttaja Tutteli Hammermannin, koska hänen esittelynsä ennen Francis Ford Coppolan ohjaamaa Ilmestyskirja. Nyt. -elokuvaa katsottiin olevan liian vasemmistolainen ja amerikkalaisvastainen.
Luulisi toimittajalta vaadittavan vielä tiukempaa objektiivisuutta, kuin kuuluttajalta.
Mutta vielä enemmän minua kiinnostaa se, mitä poliisi tekee. Jos suomalainen oikeusvaltio antaa valtakunnansyyttäjällekin vapaat kädet jahdata oman kriittisen mielipiteensä ilmaisevaa kunnallispoliitikkoa, niin samalla logiikalla luulisi tahtoa ja resursseja löytyvän heilauttaa ruoskaa objektiivikseksi jo lainkin perusteella määriteltyä mediaa kohtaan, kun se noin räikeästi uutisoinnissaan tyrii.
Halla-ahohan voittaa joka tapauksessa.
Jos tutkintapyyntö ei johda mihinkään, osoittaa se todeksi vain sen, että sananvapaus on vain lainsäätäjien sanahelinää ja että Suomen perustuslailla voi itse kukin pyyhkiä persettään, sillä se on vain sisällötöntä paperia. Halla-ahosta tulee marttyyri. Jos taas tutkintapyyntö johtaa syytteeseen ja tuomioon, vahvistuu Halla-ahon ja hänen kannattajiensa asema entisestään, kun punavihervasemmisto ottaa pää-äänenkannattajineen turpaansa oikein kunnolla.
Täytyy vain ihmetellä näiden hellanduudeleiden kykyä ja vimmaa kusta omiin muroihinsa.

Rotutohtori tuo mulle mieleen Tatu Vanhasen, arvon pääministerimme isän.
Mengele toki hyvänä kakkosena.
Comment by Veera — February 10, 2009 @ 3:29 pm
Suomessa kaikki ovat tasa-arvoisia keskenään. Toiset van on tasa-arvoisempia kuin muut. Jotenkin tuntuu suomenkielen raiskaukselta kutsua suvaitsevaiseksi ihmistä joka suvaitsee kaiken muun paitsi eri mielipiteet…
Pelkään vain, että Halla-Aho on oikeassa mietteissään miten tämän jutun käy. Toimittajan sanavapaus taitaa tällä kertaa olla Halla-Ahon kunniaa painavampi…
Comment by Santeri Kyröhonka — February 10, 2009 @ 3:39 pm
No olipa pahasti sanottu. -not. Rotutohtori ja maailmanparantajahörhö ovat minusta ihan samaa luokkaa nimityksinä, eivät mitään asiallisia, mutta eivät myöskään mitään karmeita ja pöyristyttäviä valheita.
Voihan kunnianloukkaus. Onhan se kauheeta, kun ihmiset ei arvosta ja antavat sen puheistaan kuulua. Ihan sama kohtalo se on muillakin poliitikoilla. Tuollaisesta voi antaa toimittajalle huomautuksen, että pitäisi mielipiteensä omana tietonaan, kun tekee töitä, mutta että potkut.. hohhoi. Kunnallispoliitikko on vain kunnallispoliitikko, ei mikään keisari.
Comment by Annikki — February 10, 2009 @ 3:49 pm
Kutsuuko Yle punavihervasureita maailmanparantajahörhöiksi? -Ei.
Kyse ei ole siitä onko Halla-aho “rotutohtori”, vaan siitä, että voiko riippumattomaksi tituleerattu Yle uutisoinnissaan esittää noin selkeästi subjektiivisia näkemyksiä.
Ja siitä, miten Yle on aikaisemmin reagoinut toimittajiensa selkeästi poliittisiin kannanottoihin ja lausuntoihin.
Comment by turisti — February 10, 2009 @ 3:58 pm
Annikki, jos Halla-Ahoa saa nimitellä, niin miksi Halla-Ahoa vaaditaan vastuuseen sanoistaan? Ja kuten Turisti toi esille, niin juontaja on saanut Ylestä potkut kerrottuaan juonnossaan omia mielipiteitään. Saako uutistenlukija tehdä saman? Tai toimittaja?
Comment by Santeri Kyröhonka — February 10, 2009 @ 4:05 pm
Halla-aho nyt on sellainen pelle, että siinä voi vähän riippumaton valtakunnanmediakin vähän hypätä syrjään.
Nämä Halla-ahot ja muut isänmaantoivot ovat sellaista sakkia, että ovat omilla mielenhäiriöillään omasta elämästä tehneet tuollaista, joten meidän normaalien ihmisten on velvollisuus heitä välillä näpäyttää ja polkea suohon.
Comment by Kilmo — February 10, 2009 @ 4:54 pm
Väärin.
Riippumaton valtakunnanmedia, joka on kuitenkin täysin riippuvainen yhteiskunnan sille osoittamista tuloista, on se viimeinen journalismin saareke, jonka tulee pitää huoli, että uutisointi on asiallista. Yleisradion tehtävä ei ole esittää uutisina toimittajien omia, puolueellisia näkemyksiä tai tulkintoja, vaan välittää uutisia ja informaatiota objektiivisessa muodossa. Tämä siksi, että Yleisradio edustaa luonteensa vuoksi Suomen kansaa, eikä Suomen kansa ole mikään homogeeninen joukko punavihervasureita, vaan mielipiteiltään ja aatteiltaan hyvinkin erilaisia ihmisiä. Jos Yle kumartaa yhteen suuntaan, se näyttää persettä toiseen suuntaan ja siellä toisessa suunnassa on väistämättä joukko ihmisiä, jotka verovaroin ja tv-maksuin kyseistä instanssia rahoittavat.
Jännä miten juurikin kaltaisesi vasurispedet olette täysin kykenemättömiä lukemaan ja ymmärtämään tekstiä ja myös kyvyttömiä perustelemaan kantaanne muutoin kuin repimällä suutanne ja heittelemällä paskaa.
Comment by turisti — February 10, 2009 @ 5:24 pm
YLE ei oikeastaan koskaan ole ollut täysin puolueeton, aiemmin se oli punertava ja nykyisin se alkaa olla viher-sininen.
Tuo juonto oli typerä ja toimittajan tulisi saada siitä jonkinlaiset rapsut, mutta erottaminen — olkoonkin että se on usein ollut yLEssä tapana — on liioittelua.
On muuten mielenkiintoista kuinka “maailmanparantajahörhöt” vastustaessaan Halla-ahoa ovat, tahtomattaan tai tarkoituksellisesti, luomassa H-a:sta varteenotettavaa populistipoliitikkoa ilman että H-a:n tarvitsee itse tehdä yhtään mitään.
Maailmanparantajahörhöjen toilailut vain lisäävät H-a:n mainetta ja esim. Pressiklubissa H-a pärjäsi erittäin hyvin vanhaa jäärää (Salmén) vastaan ja antoi itsestään, paria hermostumista lukuunottamatta, hyvän kuvan. (Minua huvitti H-a:n punainen niska ko. ohjelmassa, moisen jättäminen näkyviin oli maskeeraajalta paha moka)
Minä olen useimmasta asiasta erimieltä Halla-ahon kanssa, mutta IMHO häntäkin tulisi julkisuudessa kohdella samoin kuin muitakin kunnallispoliitikkoja, sillä nykyinen tapa, joka on hivenen epäoikeudenmukainen, vain nostaa hänen mainettaan.
Comment by johannesknektman — February 10, 2009 @ 5:52 pm
Turisti, minä kun luulin sinun pitävän hmm…. mehevästä kielenkäytöstä. Mutta se taitaakin koskea vain omia inhokkejasi, vasemmistospedejä ja viherpiiperöitä ja sossuämmiä ja femakoita.
Mitä Pressiklubiin tulee, olivat nuo Halla-ahon kanssa keskustelleet ohjelmassa vieraina, kuten “mestari” itsekin. Ei ylellä ole vastuuta heidän sanomisistaan.
Jännää muuten, että nainen puolustaa ihmistä, joka fantasioi raiskauksilla… Annikki btw puhuu asiaa.
Comment by miramare — February 10, 2009 @ 5:53 pm
Nyt ei ole kysse Pressiklubista, miramare. Nyt on kyse uutislähetyksestä.
Ja kyllä, minä pidän mehevästä kielenkäytöstä, koski aihe mitä hyvänsä. Yleisradiota valitettavasti koskee hieman eri säännöt kuin muuta mediaa.
Jo Ylen oma ohjelmatoiminnan säännöstö sanoo seuraavaa:
Ja edelleen samaisessa säännöstössä todetaan:
Tässä postauksessa ei puhuta Pressiklubista, johon en edes tahdo ottaa kantaa, vaan illan uutislähetyksestä viime lauantaina.
Miramare, sä todistat vain oikeaksi sen mitä sanoin tuossa ylempänä punavihervasureiden lukutaidottomuudesta. Lisäksi säälittävä yrityksesi leimata minut raiskauksista fantasioivien miesten puolustajaksi on täysin tuulesta temmattu. Pitäisihän sinunkin jo tietää, ettei femakoiden tekemä tutkintapyyntö Halla-ahon oletetuista “raiskausfantasioista” johtanut yhtään mihinkään. Siinä, että eräiden etnisten ryhmien suorittamien raiskausten kohteiksi olisi suotavaa joutua nimenomaan ne, jotka tätä “kulttuurien monimuotoisuutta” Suomessa tahtovat lisätä, olen kyllä Halla-ahon kanssa täysin samaa mieltä.
Comment by turisti — February 10, 2009 @ 6:26 pm
Sisar todistaa väkevästi. Go Turisti!
Comment by Anatsu — February 10, 2009 @ 7:14 pm
Niin, siis kyse ei ole siitä, saako Halla-ahoa kutsua rotutohtoriksi tai Lapintietä punaviherspedeksi. Vaan kyse on siitä, saako YLE kutsua Halla-ahoa rotutohtoriksi tai Lapintietä punaviherspedeksi ja samalla väittää olevansa puolueeton.
Aika kummallista, ettei tätä nyt ymmärretä.
Comment by Paha Kani — February 11, 2009 @ 9:50 am
Miramare, sekä muut luettua ymmärtämättömät.
Katsokaa kuvaa, kuunnelkaa ja yrittäkää ymmärtää. Katsokaa ja kuunnelkaa Yle Areenasta ko. Pressiklubi 22 minuutin kohdalta eteenpäin.
Raiskausfantasioita oli Pressiklubi-ohjelmassa AINOASTAAN Saskalla, Leiffillä ja Rubenilla. Halla-aho sanoi että hänen tekstinsä EIVÄT ole raiskausfantasioita. Eli muut sanoivat niiden olevan fantasioita, Halla-aho sanoi että EIVÄT ole. Kuka tietää parhaiten Halla-ahon tekstien oikean tarkoituksen? Kyllä se on niiden kirjoittaja Halla-aho. Vihervasurit kuvittelevat omia kuvitelmiaan Halla-ahon teksteistä, ja valehtelevat niiden olevan totta.
Halla-aholle ei ole toistaiseksi kukaan hänen kantojaan vastaan oleva pärjännyt asia- ja faktaperusteisessa maahanmuuttokeskustelussa. Tunneperäisesti noihin asioihin suhtautuvia ja KUVITTELEVIA leiffejä ja saskoja on kyllä ollut mediassa kuvitelmiensa kanssa avautumassa ja Halla-ahoa negatiivisesti leimaamassa. Jopa hänen kannoistaan valehtelemassa. Yle ei saa sellaiseen lähteä uutisoinnissaan.
Ylen uutistoimittaja Jyri Rantala liittyi tähän leimaajaporukkaan “rotutohtori” nimittelyllään. Ylen pitää olla puolueeton uutisoija, mikäli verovaroin ja (pakko)tvlupamaksuin aikoo täällä toimia ja uutisoida.
Comment by isomies — February 11, 2009 @ 11:32 am
Sattuuhan näitä sammakoita paremmissakin piireissä… Entäs sitten Kataisen kolumni tai Virkkusen puheet, niistä ei täällä ole ollut puhetta? “Oman” porukan hölmöt tokaisut on helppo vaieta kuoliaaksi..?
Mutta sitten positiivista palautetta. Onpas mukava lukea Suolinkaisesta, kun oma raskaus etenee suht samaa tahtia (tosin hiukkasen pidemmällä, joten voi mukavasti muistella noita varhaisempia vaiheita)
Toivottavasti kaikki menee hyvin, pidetään peukkuja!
Comment by Vakivierailija — February 11, 2009 @ 9:06 pm
Edelleen, onko se nyt vaikea tajuta, mitä eroa seuraavilla tilanteilla on:
1) YLE kutsuu ihmistä rotutohtoriksi tai punaviherääliöksi
2) Katainen (tai mitä näitä nyt on) kutsuu ihmistä rotutohtoriksi tai punaviherääliöksi?
Ihanko te ette nyt oikeasti ymmärrä tuota eroa?
Comment by Paha Kani — February 11, 2009 @ 10:19 pm
“Edelleen, onko se nyt vaikea tajuta, mitä eroa seuraavilla tilanteilla on:
1) YLE kutsuu ihmistä rotutohtoriksi tai punaviherääliöksi
2) Katainen (tai mitä näitä nyt on) kutsuu ihmistä rotutohtoriksi tai punaviherääliöksi?”
“Sattuuhan näitä sammakoita paremmissakin piireissä… Entäs sitten Kataisen kolumni tai Virkkusen puheet, niistä ei täällä ole ollut puhetta?”
Kyllä se näemmä joillekin on vaikeaa tuo ero ymmärtää.
Toivottavasti ei kovin monelle.
Comment by isomies — February 12, 2009 @ 3:10 pm
Saihan Ruben Stillerkin aikoinaan potkut käytettyään kuuluisaa termiään Kökkötraktori. Nykyaikana se on vielä lievää enkä jaksa uskoa että enää moisesta mielipiteestä kenkä heilahtaisi. Sananvapaus/kunnianloukkaus-nahina jatkuu.
Comment by Hippu — February 21, 2009 @ 11:56 am