turisti

On kyllä niin rankasti ylimainostettua tämä odottamisen ihanuus, ettei ole tosikaan.

Mitä hienoa tässä mukamas on, kun oksettaa ihan koko ajan? Mitä hienoa on siinä, että nännit ovat kuin pingispalloa? Mitä hienoa on siinä, että vituttaa niin rankasti, että on valmis nyrkkitappeluun pienistäkin asioista? Mitä hienoa siinä on, että naama kukkii kuin 14-vuotiaalla teinipojalla?

Voin vain kuvitella miten hienoa se sitten on, kun ei enää mahdu vaatteisiin, kun kusettaa vartin välein, ja jos selälleen kellahtaa, niin ei pääsekään enää omin avuin ylös vaan jää sätkimään avuttomana kuin sittisontiainen.

Rahat takaisin, tämä on paskaa.

Esteettinen silmäni vuotaa verta.

Meillä on residenssimme pohjoissiivessä vierashuone. Vierashuoneessa on iso sininen sohva. Kalusteet ovat kotimaista koivua. Lattia on kanadankuusilaminaattia. Seinät ovat hyvin kalpean siniharmaat ja katto valkolakattu.

Saimme ennakkoperinnöksi fantastisen käsinsidotun persialaismaton. Se sopii sohvan kanssa yhteen loistavasti. Vaan ei kalusteiden ja lattian. Miehellä on lisäksi iso öljyvärimaalaus, jonka on sukumme erään taidehullun mukaan maalannut joku kuuluisa suomalainen taiteilija, jonka nimi ei sano minulle yhtään mitään. Maalauksessa on kaksi hevosta.

Minä vihaan sitä taulua kuollakseni, koska se on tylsä, siinä on rumat kehykset, enkä erityisemmin välitä hevosista muutoin kuin leivän päällä. Mutta taulu sopii kyllä kieltämättä yhteen persialaisen maton ja sinisen sohvan kanssa. Mutta ei seinän, katon, eikä lattian kanssa.

Ja nyt tuohon sillisalaattiin pitäisi sitten laittaa mukaan vielä verhotkin! Vaan mitäpä laitat, kun et hyvällä tahdollakaan saa kursittua kasaan mitään yhtenäistä linjaa sisustuksessa!

Sohvaa ei voi siirtää minnekään muualle. Kalusteita ei ole varaa, eikä mitään järkeä vaihtaa, sillä ne ovat kotimaisia laatukalusteita ja tällä vuosituhannella hankittuja. Mies ei luovu taulusta vaikka uhkaisin pihdata hautaan saakka. Ja ennakkoperinnöksi saatu matto on pakko pitää näkyvillä, mutta kuitenkin sen verran rauhallisissa tiloissa, ettei se kulu puhki ennen aikojaan.

Ja minä tulen hulluksi ilman verhoja!

(Edit: Voi pershelvetti! Pakko vaihtaa huonejärjestystä ja tehdä nykyisestä makuuhuoneesta vierashuone. En jumalauta maalaa seiniä uudelleen!)

Toistaiseksi kaikki kommentit menevät kirjoittajasta ja kommentin sisällöstä riippumatta esimoderointiin.

Tässä blogissa ei heitellä paskaa minun silmilleni ja koska osa kommentoijista ei tätä asiaa ole vieläkään saanut painettua läpi luisen kallonsa, niin rankaistaan sitten kaikkia.

Elokuvien sijaan suuntasimme sittenkin koirapuistoon.

Ensin syvään, hyiseen ojaan pulahti puolivahingossa terrieri ja varttia myöhemmin sinne molskahti seisoja, joka teki sen koska a) ei toheloidessaan katsonut minne loikkasi, b) halusi lutaamaan kuravelliin.

Yhtäkaikki meillä oli käsissämme kaksi hytisevää, läpimärkää ja märältä koiralta haisevaa märkää koiraa, jotka piti vielä lastata autoon ja ajaa takaisin kotiin.

Ja sitten kauhealla tappelulla suihkuun.

Suihku on kammottavin kidutusväline, mitä koiramme tietävät. Ja emäntä on vastenmielinen natsi, jolle pitää luimia aina, kun kylpyhuoneen ovi aukeaa. Suihkuun mennessä täytyy harata vastaan kuin perkele ja shampoota vaahdottaessa täytyy pärskiä ja haukkoa henkeänsä, vaikka kyseessä olisi pelkkä tassujen pesu.

Vitun ylidramaattiset nartut…

Koskapa en liene milloinkaan kokeillut todella pitää päiväkirjaa niin kokeilen sitä nyt.

Tänään kirjaan ylös mitä puuhaan ja koskapa minulla on vapaapäivä, voin kirjata asiat hyvinkin tarkasti. Kirjaan ylös myös hetkittäiset tuntemukset.

Nyt on torstai, tammikuun 3. päivä 2008.

Klo 10.17 Heräsin hetki sitten, puin päälleni, join tilkan vettä ja käytin koiran ulkona. Tultuani takaisin sisälle laitoin takkaan tulet, koska lämpötila torpassa oli päässyt nyrjähtämään kahdenkymmenen huonommalle puolen. Nenä on tukossa ja luulen sen johtuvan käyttämästäni nenäsuihkeesta. Sitä ei saisi nähtävästi käyttää yli viikkoa kerrallaan ja minä olen suihkinut menemään jo pari kuukautta. Nenä ei pysy auki ilman. Ei oikeastaan keljuta mikään.

Klo 11.05 Imuroin pintapuolisesti huushollin ja petasin sängyn. Koiralla on juoksuaika ja se tiputtelee verta. Toissapäivänä vaihdetut harmaaruutuiset puuvillalakanat ovat nyt vähemmän nätisti myös punapilkulliset. Samoin olohuoneen sohva. Puhdistin sohvan ja laitoin suojaksi viltin. Pomo soitti ja tiedusteli voinko vaihtaa yhden vuoron toiseen perjantaina 11. päivä. Suostuin, koska hänen tarjoamansa vuoro oli parempi kuin alun perin listaan merkitty. Koiran juoksuaika aiheuttaa ärtymystä.

Klo 11.19 Ruokin koiran. Soitin Miehelle ja tiedustelin päivän ruokailupolitiikkaa. Tulimme siihen tulokseen, että hän ei syö töissä, vaan minä kokkaan jotain illaksi. Harkitsen vakaasti kauppareissun tekemistä Klaukkalaan. Koiralle täytyy saada kalsarit, koska minua ei huvita kulkea sen perässä luuttu kädessäni. Pullo viiniä voisi olla myös kiva. Ja ehkä joku elokuva. Herkkujakin tekisi mieli, mutta niitä ei nyt syödä ennen syntymäpäiviäni. Perse on tarpeeksi leveä jo muutenkin. Nenä on tosi tukossa. Ärsyttää, mutta olo on päättäväinen.

Klo 11.50 Hain lisää takkapuita ja poltin tupakin. Lostis soitti. Sovittiin lauantaiksi lounastreffit. Nyt ei keljuta enää mikään.

Klo 13.57 Päivitin Viikon herkku -osion sivupalkissani ja samalla Hellapoliisin (sen omani siis). Pinnoitin yhden valmisteilla olevan makuuhuoneemme seinistä Teknoksen Kolibrilla. Töpöttelin siihen kuvioita rutatulla muovipussilla. Seinästä tuli kivan näköinen ja olen tyytyväinen lopputulokseen, kunhan saan muutkin seinät käsiteltyä ja lopulta maalattua. Poltin myös kaksi tupakkaa ja käytin koiraa pihalla. Nenä on vieläkin tukossa. Talo alkaa olla mukavan lämmin, kohta voi hormin pellin laittaa kiinni. Ei juurikaan vituta.

Klo 14.33 Kävin tupakalla ja laitoin auton samalla lämpeämään. Kävin suihkussa. Söin kaksi kuivattua aprikoosia ja yhden viipaleen pippurihärkää. Join lasin vettä. Ei vituta.

Klo 14.51 Pukeuduin ja laadin ostoslistan. Otin pakastimesta sulamaan lampaan ulkofilettä illallistarpeiksi. Söin kaksi oliivia ja yhden kuivatun aprikoosin. Join taas lasin vettä. Ei vituta edelleenkään.

Klo 16.52 Kävin Klaukkalassa asioilla. Vuokrasin elokuvan ja hankin Kakkelsonille ruokaa ja pikkupöksyt. Kävin myös kaupassa, mutta tietenkin unohdin lähtiessäni ostoslistan kotiin. Ostin sienipiirastarpeet, hedelmiä ja muita evästarpeita. Alkosta hain pullon Alsacen valkoviiniä. Kotimatkalla Kakkelsonin kasvattaja soitti ja ilmoitteli, ettei koiraa astuteta vielä tästä juoksusta. Soitin Miehelle ja ilmoitin ettei koiraa astuteta vielä tästä juoksusta. Kotona purin kauppakassit ja käytin koiran pihalla. Poltin tupakin. Lievää ärtymystä.

Klo 18.01 Kakkelson ei tykkää pikkuhousuista. Kävelee ympäriinsä luimien ja katsoo syyttävästi. Tai sitten makaa lattialla ja huokailee kuuluvasti. Minä en ole draamakuningatar. Koirani on. Punaviini-viikunakastike kiehuu hellalla, sienipiiras on uunissa ja lampaan ulkofileet odottavat maustettuina vadilla paistamista. Nenä on edelleen tukossa, mutta olen onnistunut sinnittelemään ilman sumutetta koko päivän. Söin äsken voileivän ja tajusin, että unohdin kauppareisullani sen kaikkein tärkeimmän. Suolakurkut. Helvetti. Vitutuskäyrä nousujohdanteinen.

Klo 20.26 Mies tuli kotiin. Syötiin pariloitua lammasta ja korkattiin viinipullo. Nyt ehkäpä elokuva, ehkäpä jälkiruokaa. Myöhemmin ehkäpä “jälkiruokaa”. Ei vituta.

Klo 21.59 Katsoimme Housen sohvalla röhnöttäen. Nyt on väsy. Tämä oli tällainen päivä. Täynnä glamouria, nopeita autoja ja kiinteitä vartaloita. Normisettiä. Ei vituta, nukuttaa.

Nythän on niin, että muutaman päivän vaivannut akillesjänteen rasitusvamma on pistänyt allekirjoittaneen unirymin täysin vituralleen. Juilii niin jumalattomasti, ettei tule nukkumisesta lasta tahi paskaa.

Ja nyt tietenkin joku kyselee, että mistäs se sellainen rasitusvamma on peräisin?

Sen jos tietäisin. En ole tehnyt mitään sen erikoisempaa, kuin seisoskellut keskimäärin viitenä päivänä viikossa aina keskimäärin kahdeksan tuntia kerrallaan. Eli siis tehnyt sitä, mitä olen tehnyt rahallista korvausta vastaan puoli vuosikymmentä. Nyt vaan päätti jänne ettei hälle sovi moinen.

Nuppi on jumissa. Kinttu on jumissa. Elämä on jumissa.

Ainoa asia, joka edistyy, on loputon savottani torkkupeitteen kanssa. Sen torkkupeitteen, jota olen hartaasti neulonut jo ainakin vuoden. Se valmistuu ehkä viiden vuoden sisään. Tai sitten ei. Helpommalla pääsisin, jos ostaisin kaupasta.

Ei minulla mitään asiaa ollut.

Kunhan rupattelin aikani kuluksi.

Eipä ole tässä ollut mitään sanottavaa helvetin pitkään aikaan.

Heippa.

Myydään 16-metrinen kolmiomasto.

Maston mukana tietokoneohjattu sääasema, kaapelit ja kaapeleiden paineistukseen tarkoitettu kompressori ja pari harava-antennia.

Odotan sitä hetkeä, kun tämä tuska ja ahdistus muuttuu vihaksi.

Minun on aina ollut helppoa olla vihainen. Todellisuus tuntuu silloin siedettävämmältä, selkeältä. Silloin pystyn tekemään vaikeitakin päätöksiä vaivattomasti.

Vielä en ole vihainen. Vielä en vihaa Miestä. Enkä toista naista.

En tosin ymmärräkään, enkä viitsi edes yrittää ymmärtää.

En väitä että olisin itse puhtoinen. Olen minäkin väärin tehnyt. Mutten koskaan ole tuhonnut toisen ihmisen elämää. En ole vetänyt mattoa jalkojen alta. En ole saastuttanut omaa pesää.

Hiljaa mielessäni toivon, että voisin kääntää kelloa takaisin.

Ja jos en voi, niin toivoisin ainakin, että pääsisin pois.

Viimeiseksi olisin odottanut iltapäivän alkavassa ruuhkassa mustasukkaisuuden pistoa ruhjotussa ruumiissani.

Viime viikkoina visusti niellyt raivon kyyneleet kihosivat silmiin. Oli pakko pysäyttää auto kehätien laitaan.

Saatana, että voikin ihmisestä tuntua huonolle. Istuin siinä ja kiroilin hiljaa.

Radiossa soi Tavaramarkkinoiden Kevät.

On siis kevät
Uskoin vakavaan valaan
No, pojat on poikia ne lupaa, muttei palaa
Kevät - kaiketi taivas vielä kestää,
pilvet ja lumi, ei sadetta voi estää
Kevät - sinua, ihmistä pelkään
Minä oli hölmö, otin turpiin ja selkään,
Kevät - Tosiaan ihmistä pelkään

Mä kuulen eteisestä askeleet
sä viereen kaadut, tilaa siihen teet.
Et sano sanaakaan
tuijotat mun niskaa vaan
samalla kun mä leikin nukkuvaa

Irina - Hiljaisuus

Aina kovaa ei ikinä pehmeää
enkeleitä ei meille riitäkään
Mene vaan, mä voin kääntää pään
Vaikeaa selittää ja ymmärtää
miten toisesta aina jälki jää
Mene vaan

Lumi on syönyt kaiken
Routa raiskaa tämän maan
Joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan
Unelmat vaihtuu toisiin
valuen vuosiin vihaisiin
Lähtisin, mut se vaan ei mee enää niin
Ei mee enää niin
Se ei mee enää niin
Ei mee enää niin
Ei mikään mee enää niin

PMMP - Joutsenet

Mitäihm? Uusi ruokablogi!

Olen tuttujen luona juomassa olutta.

Pelkäänp että auto jääpi Kallion kaduille odottelemaan.

Nyt se sitten tapahtui.

Kadotin lapaset. Ne olivat valkaisemattomasta suomenlampaanvillasta kudotut. Uniikit. Lämpimät.

Voi suru! Kiertelin kaupungilla kaksi tuntia, mutta en löytänyt mieleisiä tilalle.

En ymmärrä neulomisesta mitään. Kun täällä Blogistaniassa on paljon neulomiskykyisiä yksilöitä, niin väsäisikö joku minulle uudet? Maksan mieluusti materiaalista ja vaivannäöstä. Värillä ei väliä, mutta tykkään pinkistä. Kämmenen leveys 8 senttiä ja pituus 17 senttiä. Peukalon mitta 6 senttiä. Mieluusti vähän pidemmät, kuin lyhyemmät varret.

Arvostaisin, tykkäisin ja rakastaisin.

Pääsitte minusta melkein eroon. Lopullisesti.

Naapurin akkaan ja tämän vaatimuksiin taloyhtiön kattotalkoista vittuuntuneena päätin itsetehostuksen nimissä kiivetä oksalle ylimmälle ja putsata omat aaltotiilineliöni ihan omakätisesti.

Kinttu lipesi keittiön kulmalla ja olin kepsahtaa kukkapenkkiin. Siinähän olisin puskenut japaninhanhikkia elämäni viimeiset minuutit, mutta onnistuin kuin onnistuinkin hilaamaan maitohappoisen varteni pergolan tukirakenteita apuna käyttäen takaisin räystäälle.

Omituisinta koko tapahtumassa olivat kuitenkin irrationaaliset ajatukset hädän hetkellä. Ainoa asia mielessä oli, että jos nyt heitän lusikan nurkkaan, niin makaronilaatikko palaa uunissa.

Näin työpaikkaristeilyn jälkimainingeissa olen pohdiskellut suomalaista kekkerikulttuuria. Ja suomalaista matkailukulttuuria.

Molemmat ovat hiukkasen vinoutuneita ja rahtusen hanurista.

Leikitäänpä tällainen ajatusleikki.

Kuukausisotalla töitä paiskinut nuorehko naishenkilö saapuu yökerhoon. Ilta on nuori, eikä paikalla ole vielä liiemmälti ihmisiä muutamia pikkujouluja juhlivia miehiä ja naisen omia työtovereita lukuunottamatta. Nainen on pukeutunut ruudullisiin, lantiomallisiin housuihin, valkoiseen ihonmyötäiseen kauluspaitaan ja korkokenkiin ja on lisäksi pitkästä aikaa tuhlannut kolme tuntia meikkiin ja frisyyriin. Nainen nauttii gintonicin, polttaa savukkeen ja kun deejii soittaa naisen pyytämän kappaleen, nainen ryntää typötyhjälle tanssilattialle. Nainen tanssii ja vauhtiin päästyään ei malta lopettaa kuin hakeakseen baaritiskiltä jäävettä. Hän ei ole moksiskaan siitä, että seuralaisensa eivät uskalla tulla tanssimaan, koska ovat nauttineet vasta kaksi tuoppia ja tanssilattia on enimmäkseen hyvinkin tyhjä.

Pikkujouluja viettävän miesryhmän yksi jäsenistä lähestyy naista tanssilaittialla ja kysyy saako liittyä seuraan. Nainen vastaa myöntävästi, koska ei omista tanssilattiaa. Deejii soittaa salsaa, jota nainen osaa tanssia. Mies, joka on nauttinut illan kuluessa runsaasti alkoholia, innostuu salsaa tanssivasta naisesta siinä määrin että käy kähmimään tätä. Ottaa naista kiinni takapuolesta ja yrittää suudella tätä. Nainen lopettaa tanssimisen välittömästi, työntää miehen kauemmas ja ilmoittaa ettei häneen saa koskea.

Nainen siirtyy tanssilattialla kauemmas ja jatkaa tanssimista. Hetkisen kuluttua mies hakeutuu jälleen naisen läheisyyteen ja yrittää jälleen kähmiä. Nainen suivaantuu ja poistuu tanssilattialta kavereidensa seuraan ja palaa tanssilattialle vasta myöhemmin heidän seurassaan vain todetakseen että kähmijä liimautuu jälleen häneen kiinni, tällä kertaa tarttuen takaapäin lantioon kiinni ja hieroen haarojaan naisen takapuolta vasten. Nainen irrottautuu miehen otteesta nopealla kiertoliikkeellä, ohjaa miehen käsivarresta ja kyynärpäästä vasten tanssilattian parkettipintaa ja rannelukon ohella tiedustelee eikö mies ymmärtänyt aikaisempia ohjeita naisen koskettelemisesta.

Naisen irroitettua otteensa mies poistuu tanssilattialta järjestysmiehen saattelemana. Miehen ystävä tulee naisen luo ja kysyy naiselta mikä tätä vaivaa, tämähän on risteily ja mies tahtoi pitää vain hauskaa? Nainen toteaa ettei antanut miehelle lupaa koskea ja mies jätti ohjeen huomioimatta. Miehen ystävä haukkuu naista nartuksi ja huoraksi.

Kuka teki väärin ja kuka oli epäreilu? Mistä lähtien “risteily” on oikeuttanut seksuaalisen ahdistelun?

Toinen ajatusleikki.

Nainen herää aamulla väsyneenä. Laiva on saapunut Tallinnan satamaan ja matkustajilla on mahdollisuus vierailla kaupungissa. Naisen työkaverit ovat massiivisesta krapulasta huolimatta päättäneet lähteä kaupungille ostoksille, vaikka aikaa on vain muutama tunti. Tiedustellessa selviää, että työkavereiden ostosmatka kohtistuu jossain vanhan Mustamäen torin liepeillä sijaitsevaan Prismaan, josta saa halvalla kaljaa. Nainen päättää olla lähtemättä. Hän perustelee päätöstään sillä, ettei juo juurikaan olutta tai alkoholia muutenkaan ja että tarvitsemansa alkoholit hän ostaa mieluummin maista joitakin erikoistuotteita lukuunottamatta, mutta nekin hän saa laivalta varsin huokeaan hintaan. Ystävät kertovat naiselle että tämä saisi kaipaamansa erikoistuotteet ainakin euron halvemmalla. Nainen toteaa ettei hän viitsi itkeä vaivaisen euron takia.

Työkaverit eivät ymmärrä naisen asennetta.

Nauttiessaan ylellistä lounasta laivalla nainen tuntee hiljaista myötätuntoa työtovereitaan kohtaan. He ovat vasta kaksikymppisiä.

Lounaan nautittuaan nainen käy hakemassa laivan myymälästä kaipaamansa ginipullon ja uuden parfyymin. Hän ostaa lisäksi Miehelleen tämän toivomia suklaamakeisia ja ison pullon vaaleaa rommia.

Osa työtovereista myöhästyy laivasta ja laivaan selviytyneet painelevat hytteihinsä nauttimaan hankkimiaan tuliaisoluita. Nainen menee hierojalle ja saunomaan.

Olisiko naisen pitänyt solidaarisuuden nimissä luopua lounaasta ja rentoutumisesta lipittääkseen väkisin alekaljaa työtovereidensa kanssa, joihin hän ei ikäerosta johtuen osaa samaistua? Miksi alekalja on suomalaiselle kuluttajalle niin tärkeää, että sitä täytyy hakea Virosta mukaedullisesti (risteilykustannukset, ruoka, juoma, taksikuljetus Tallinnassa) viidentoista euron säästöllä?

(Edit 01.26)

Mua itketti kun olin vauva
lapsena keljutti
sitten musta tuli nuori
ja alkoi vituttaa

Mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
Älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Älä loihe mulle lausumaan
kauniita sanoja
Älä saatana tule antamaan
mitään vitun tukea

Anna olla kun poikaa vituttaa
anna olla aamusta iltaan
vitutus on otettava kokonaan
silloin kun vituttaa

Tyonnä positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
Älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
Älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Ismo Alanko Säätiö - Vittu kun vituttaa

(Tsori, Turistin Managerina oli pakko puuttua edelliseen kännipostaukseen ja valita tilalle imagoystävällisempi lyriikka.)

Koska te epatot tietenkin odotatte minun haukkuvan Blogsomen lyttyyn, niin teen sen nyt.

“Hei te vitun tissiposket siellä jossain hikisellä saarella. Hankkikaa perkele palomuurit ja rensselit ettei hakkerit kaada alimitoitettuja servereitänne. Kiide. Terveisin Turisti.”

No joo. Oli sen verran kiva päivä, etten jaksa kiukutella.

Tai siis oikeastaan voisin kiukutella siitä, että Mies lähti töihin tänään yhdeltä ja palaa takaisin astialle huomenna kello kuusi. Terveisiä vaan taas sinne työnjohtoon. Reiluja olette, kun riistätte minulta unikaverin ja käpylullukan. Tosi reiluja. Niin reiluja että tekisi mieleni tappaa.

Äh… Eipä ole oikeastaan mitään sanomista tällä hetkellä. Sähköpostini on edelleen täynnä hatemailia ja sitä on alkanut tulvia ihan uusilta tahoilta edellisen postauksen jälkeen. Kalasteletteko te kutsua gourmetgrillikekkereihin? Jumankekka. En ole vielä päättänyt kuka voittaa kutsun, joten aikaa on vielä osallistua kilpailuun. Voittajalle/voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Lue sähköpostisi Cityssä.