turisti

Ihan just kohta on olohuoneen nurkassa pöhisemässä akvaterraario.

Ja kunhan on aikansa saanut pöhistä, muuttaa lasikuutioon asumaan viisi kiinalaista kääpiötuliliskoa.

Jos olisin enemmän täpinöissäni, niin pää piippaisi.

Syntymäpäivälahjaksi saatu uusvanha akvaario tuottaa päänvaivaa.

Lähinnä siksi, että akvaario oli yllätys, jonka vanhempani ja Mies onnistuivat pimittämään minulta viimeiseen saakka ja siksi, etten tietenkään ole osannut huomioida moista lasikuutiota huushollin sisustuksessa.

Tänään on siis paloiteltu sohvaryhmä atomeiksi ja koottu siitä sitten ihan uudensorttinen kokonaisuus, joka ei kuitenkaan hyvästä yrityksestä huolimatta toimi. Täytyy siis purkaa ja koota vielä kertaalleen, vaihtaa television paikkaa ja toivoa että uusi järjestys toimii ja miellyttää silmää.

Päänvaivaa aiheuttaa runsain määrin myös akvaarion tulevat asukit. Kalojahan on jos jonkin sorttisia tullut aikoinaan kasvatettua, mutta iltapäivällä muistin vanhan haaveen elikosta jota en koskaan tullut hankkineeksi, koska siihen maailman aikaan tuppasivat olemaan perin tyyriitä.

Vesilisko. Tai vaikka useampikin, kun allas on niin suuri.

Sellaisia tahtoisin.

Kolme tai vaikka viisi.

Todellisuus on niin karu ja kylmä, että sielu särkyy.

Näin todennäköisesti kaikkien aikojen villeintä unta toffeella kuorrutetuista miesvartaloista ja asioista, joita alastomat aikuiset joskus keskenään tekevät.

Ja heräsin kuumissani kesken kaiken siihen, että sen sijaan, että kieltänsä kurkkuuni olisi ujuttanut eräs tuntemani kuumaakin kuumempi kaksilahkeinen, liukas ja lipova kieli kuuluikin Kakkelsonille ja se kirottu piski oli varmasti nuollut persettään vain hetkeä ennen kuin päätti järjestää emännälleen gargantuaalisen pettymyksen.

En taida vielä kärsiä krapulasta.

Saatan olla vieläkin kännissä.

Jaahas.

Tontilla on asunut jokusen kuukauden maamyyrä eli kontiainen. Alkuun olin hieman innostunut, eikä muutamat multakeot juuri häirinneet.

Mutta.

Nyt loppui jumalauta huumorintaju, kun koko vitun piha on vuorokaudessa myllätty ihan ruvelle. Ihan paskan hailee ollaanko sitä rauhoitettuja vai ei, mutta ihan justiin joutuu kirottu nisäkäs tuomiolle.

Torpan välipohjasta on kuulunut koko syksyn pienten jalkojen raivostuttavaa töminää.

Yleensä öisin.

Ja kun ne pienet jalat tömistelevät, niin Kakkelson saa aina poikkeuksetta raivarin.

Etenkin öisin.

Tänään aamupäivällä tömistelijöille vietiin yllätys. Muutamaa tuntia myöhemmin taloon laskeutui autuaallinen hiljaisuus.

Huomenna täytyy käydä siivoamassa raadot pois.

No, jotain sentään aikaiseksi sain.

Terrierimme Kakkelson on nimittäin ollut pari päivää kärttyinen ja pahansuopa narttu. Käyttäytynyt tuskaisesti ja ollut jotenkin jäykän oloinen takapäästään.

Minä sitten häntä tutkimaan ja kiitokseksi karvaperseen ronkkimisesta sain koko hammaskaluston kainalooni kiinni sen verran sutena, että veret vaan tirskuivat. Suivaantuneena paiskasin epaton auton takakonttiin ja sitten mentiin eläinlääkäriin hippulat vinkuen. Ajattelin, että anaalirauhaset ne varmaan vaivaavat ja että ne muuten hoidetaan justsilleen kuntoon, koska tuollaista skitsoilua en jumalauta lauman ylipäällikkönä katsele yhtään enempää.

Vaan eipä ollutkaan arka ahteri, vaan pitkällisen venkslaamisen, venyttelyn, tökkimisen ja puristelun jälkeen onnistui konitohtori koiran vatsaa tutkiessaan purskauttamaan tutkimuspöydälle mukillisen maitoa. Koiranmaitoa.

Valeraskaana se on!

Nyt se tunkkainen ja riitaa haastava narttu angstaa taas olohuoneen sohvalla ja auta armias, jos yritän katsoa telkkaria!

Uhkaa repiä jugulaarit auki!

Tänään on lähinnä tympinyt.

Tympii kun ei ole aikaa edes vapaapäivinä muulle kuin remontoinnille ja työhön tiiviisti liittyvälle opiskelulle. Vituttaa aivan silmittömästi, kun ystävät soittavat ja pyytävät kahville/lounaalle/elokuviin ja joka kerta joutuu kieltäytymään, kun ei vaan ehdi millään.

Tympii kaikki jeesustelijat, jotka edellisen postauksen innoittamana ovat lähetelleet kuka sähköpostia, kuka kommenttia siitä miten paha ja paska ja muutenkin huono ihminen olen, kun tahdon antaa hyväsukuiselle koiralle paremman kodin ja mielekkäämpää tekemistä. Sopiiko kysyä, että mitä tässä sitten olisi pitänyt tehdä? Viedä se eläin piikille, kun aikaa vain ei ollut riittävästi? Haistakaa nyt vittu, ihan oikeasti. Minua lämmittää kyllä kovasti se, että Pepi on ollut tänään ensimmäistä kertaa seisomassa lintuja. Minua lämmittää se, että tiedän tehneeni oikean ratkaisun, kun annoin koiran omistajalle, jonka ei tarvitse jättää koiraa koskaan yksin. Minua lämmittää se, että tiedän koiran olevan hyvissä käsissä ja saan jatkuvasti väliaikatietoja siitä miten Pepi sopeutuu.

Tympii tuo ulkona riehuva syysmyrsky.

Tympii, että Mies on yövuorossa.

Tympii, että huomenna joudun kuuraamaan koko päivän kylmiöitä kustannuspaikalla, vaikka niska on jumissa jo valmiiksi ja nenä vuotaa.

Saksanseisoskelijamme Von Mein Heim Belladonna eli Pepi teki tänään sen, minkä teini-ikäiset yleensä tekevät.

Muutti pois kotoa.

Ikiliikkuva sähköjänes jäi luonamme valitettavasti vaille kaikkia niitä seisoskelijamaisia aktiviteetteja, joita se olisi kaivannut ja joita meillä ei koulun, työn, remontin ja elämäntilanteen takia ollut sille antaa, joten katsoimme parhaaksi etsiä rakkaalle töttöhatullemme paremman elinpiirin ja energisemmän lauman.

Ja sellainen toki löytyikin, kun ensin otin vastaan yli neljäkymmentä puhelua ja selitin melkein yhtä monesti, että ei, seisoskelija ei ole sopiva nelijalkainen kerrostaloon ja joo, on sillä luppakorvat. Kennel Pihkapisaran Peppi kuitenkin tiesi ihan juurikin millaiset korvat seisoskelijalla on, kuten myös sen, että tuollaisen puuppaajan täytyy saada tuijotella pyitä ja fasaaneja pellon laidassa päivät pääksytysten, kantaa saalista metsästäjälle ja kirmata muiden töttöhattujen kanssa lakeuksilla. Ei maata sohvapotaattina kepulaisten piirittämässä provinssissa jalkalistoja järsimässä, kun on niin kerpeleen tylsää ja isäntäväki jatkuvasti kiinni Helsinki-Vantaalla.

Pepillä tulee takuulla olemaan lystiä, vaikka allekirjoittaneesta tulikin vollottava räkäturso heti kun Härmän Häjyjen farmarin perävalot hävisivät mutkan taakse.

Yö meni migreenikohtausta potiessa ja päätä puristaa vanne vieläkin. Ja väsyttää, mutta olo on niin nihkeä ja ikävä, että nukkumisesta voi vain haaveilla.

Stressaa. Koulussa painavat tehtäven palautuspäivät päälle, mutta kirjoitustyö takkuilee. Remontti seisoo. Seisoskelija kaipaa kipeästi aktiviteettejä, mutta aikaa ei tunnu löytyvän mistään. Töissäkin pitäisi ehtiä käymään.

En tiedä miten aikatauluni järjestäisin, että ehtisin tehdä edes ne välttämättömät asiat. Itselle ei aikaa riitä ikinä.

Olisi enemmän kuin mukavaa lähteä vaikka elokuviin joskus, tai helliä itseään olemalla tekemättä mitään.

Nyt rämmin eteenpäin vain minimiin supistetuilla yöunilla ja ainoa oma aika on nukkuessa.

Seisoskelijan kanssa kävimme eläinlääkärin konsultoitavana eilen. Sulavaliikkeinen hauvelimme kaatoi hermostuksissaan tutkimuspöydän ja sai tolkuttoman hepulin kun jäi pieneksi toviksi yksin vieraassa ympäristössä.

Tohtori myönsi kernaasti, että elikko on toden totta ahdistunut.

Lääkettä, feromonipantaa ja käytösterapiaa.

Kiitoksena hyväntahtoisuudestani ja eläinrakkaudestani Seisoskelija sitten kotiin palattuamme järsi olohuoneen sohvaan reiän.

Satasen lääkärikäynti poiki sitten näemmä useamman tonnin reissun huonekaluliikkeeseen.

Toisaalta voisihan sen reiän paikata kanakoiran nahkallakin.

Olen tässä tehnyt palkkatöitä ja vapaa-ajallani yrittänyt hypnotisoida tuota suurempaa koiranketaletta olemaan syömättä kaukosäätimiä, ovenkahvoja ja allekirjoittaneen alusvaatteita.

Ja sitten olen neulonut, kun on taas se aika vuodesta, että tekee mieli lämmintä ja pörröistä, eli siis joko uutta kaulaliinaa tai sitten kaulaliinan muotoisista kaitaleista askarreltua torkkupeitettä, sillä minähän en osaa muuta neuloa kuin suoraa kappaletta oikein sekä nurin.

Enkä aio opetella, koska näillä eväillä olen pärjännyt tähänkin saakka.

Reilun kuukauden päästä olemme Miehen, Äidin, Isin ja Mummin kanssa lähdössä reissuun ja sitäkin olen tässä suunnitellut. Yrittänyt löytää sijaa majatalossa ja keksiä järkeviä syitä sille, miksi Kiinan suurlähetystö on auki vain arkiaamuisin 09.00 - 11.30. Kuka helvetti nyt tuollaiseen vuorokaudenaikaan pystyy askareistaan irrottautumaan ja viisumihakemusta virkailijalle viemään?

Kerpeleen riisinpurijat. Lonkkaako ne siellä loppupäivän vetää, hä?

“Pelataanko Trivial Pursuitia, nyt kun Emäntäkin lähti?”, kysyi Terrieri Seisojalta, joka mölysi eteisessä.
“ÄÄÄÄÄÄÄÄRG! ÄIIITIIII! ÄLÄ JÄTÄÄÄÄÄÄ!”
“Lopeta se kiljuminen ja tule pelaamaan. Trivial on lysti peli.”
“No pelataan. Helppoja kysymyksiä sitten, jooko?” niiskutti Seisoja.
“Ilman muuta… Katsotaanpa… Mitä laitetta käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1877?”
“Kaulapantaa?”
“Ei. Yritä uudelleen.”
“Talutushihnaa?”
“Ei. Vihje. Sinä söit sellaisen kesällä.”
“RUOKAA!!!!”
“Ei.”
“Miten niin ei?”
“Vastaus on väärä.”
“Itse olet väärä!”
“En. Sinä olet vain hieman yksinkertainen.”
“Enpäs ole! Itse olet! Ja tämä peli on typerä!”
“Tässä laumassa on vain yksi typerä ja se ei tiedä mitä laitetta käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1877.”
“PERKELE MINÄ SYÖN SEN SINUN TRIVIAL PURSUITTISI JA PASKON SEN PÄÄLLE!”

Niin siinä varmaankin kävi.

Eihän kukaan muuten söisi hyvää lautapeliä ja sitten paskoisi sen päälle.

Eihän?

Tulet kotiin.

Kusetat koirat.

Heität vaatteet pois.

Kävelet kylpyhuoneeseen.

Toteat, että Seisoskelija on kietaissut käkättimeensä saunan voimavirtapistokkeen.

Seuraavan kerran lähtiessäsi käännät varmuuden vuoksi päävirtakytkimestä sähköt pois.

Kustannuspaikalle pitäisi suunnistaa.

Nukuin viime yönä hyvällä tuurilla ehkä kolme tuntia. Mies kuorsasi, minua aivastutti koko ajan ja eläintarha mekkaloi makuuhuoneen oven takana.

Seuraavaan kesälomaan on noin vuosi.

Fiilikset ovat sen mukaiset.

Petja etsii kotia koiralle.

Pirpana on 8-vuotias kaukaasianpaimenkoira (narttu) ja tarvitsisi uuden kodin entisen emännän joutuessa vanhainkotihoitoon. Koira on ilmeisestikin kaukaaseille tyypilliseen tapaan vierasarka ja hieman epäluuloinen, mutta kiltti ja kelpo eläin silti kaikin puolin.

Pirpanalle käy ohraisesti, jos uutta kotia ei löydy pian.

Jos siis kodissasi on tilaa isolle, mutta sympaattiselle eläimelle, ota yhteys yllä olevan linkin kautta Ihmiskunnan Petjaan.

Lisätietoa kaukaasian paimenkoirasta rotuna löytyy täältä.

Kävi sitten niin, että sillä aikaa kun illallistimme Miehen kanssa naapurikaupungin loistavassa kellariravintolassa, oli saksanseisoskelija kietonut naamariinsa allekirjoittaneen ehkäisypillerit.

Eipä sillä, etteikö Miehen kanssa olisi jo jonkin aikaa ollut puhetta noiden pillereiden jättäminen päivittäisestä ravintoympyrästä, mutta koiramme teki sitten lopullisen päätöksen puolestamme. Lopetetaan sitten, kun mitään varsinaista asiaa ei pimppatohtorille tässä vaiheessa olisikaan, kuin ehkä uuden reseptin hakeminen.

Päivystävä eläinlääkäri repeili puhelimessa, kun hätääntyneenä soitin ja kysyin että kuoleeko tuo rakki nyt sitten, kun ei evoluutio ole sille kovin kummoista aivokapasiteettia suonut.

Ei kuulemma kuole, korkeintaan kärsii jonkinmoisista PMS-oireista päivän tai pari.

Ah, jetlag, vanha ystäväni!

Sinällään hupaisaa, miten nopeasti totuin valoisien kesäöiden jälkeen siihen, että pimeä tulee heti iltakuuden jälkeen kertarykäisyllä ja että uusi päivä valkenee vastavuoroisesti heti aamukuuden jälkeen.

Mutta totutapa ruumis ja sielu takaisin vanhaan rytmiin.

Sisäinen kelloni väittää minulle, että nyt on aamu, vaikka ei kyllä tasan ole. Ei, sillä könysin jalkeille kahden tunnin yöunien jälkeen kahdeksantoista tuntia aikaisemmin ja järki sanoo, että nukuttaa, koska on aamuyön ensimmäinen tunti.

Onneksi sentään tänä yönä vieressä nukkuvat Miehen lisäksi Pilli ja Pulla, Seisoskelija ja Skotti; rakkaat karva-ahterit.

En tajunnutkaan miten ikävä minulla oli noita haisevia kakkiaisia.

(Loppui muuten valitettavasti huumorintaju. Banninappi nasahtaa jatkossa ihan just jokaiselle, joka vänkkää blogissani. Minä olen tämän saitin ainoa virallinen vänkkääjä, muut voivat painua hevonvittuun, omaan blogiinsa tai vaikkapa jonnekin foorumille itkemään Turistin fasistista pahuutta. Vittuakos huutelette vieraaseen pöytään.)

Mikaan ei liene huimempaa, kuin pulahtaa veteen koralliriutalla ja huomata tuijottelevansa maskin lapi kaikkia niita lystikkaita pallokaloja, merimakkaroita, napsijoita ja koralliahvenia, joita on nahnyt aikaisemmin vain luontodokumenteissa.

Huomenna otan taksin lahimpaan kaupunkiin ja ostan omat romppeet, ettei tarvitse lainavehkeilla rapikoida.

Samalla mahdollisesti ostan jonkun katevan puoliautomaattitussarin, jolla poksauttelen hengilta kaikki espanjalaiset, italialaiset ja brittilaiset turistit.

Saatanan koohkaajat! Vittuun mun saareltain!

Mikahan idea siinakin on, etta perhoset eivat ole perhosen kokoisia, vaan varpusen?

Ja etta sudenkorennot eivat ole sudenkorennon varisia, vaan vaaleanpunaisia?

Ihan vain tiedoksi kaikille lintuharrastajille, että minä vihaan luhtahuitteja.

Vihaan niitä ja niiden yöllistä viheltelyä siinä määrin, että jos ne perkeleet vielä ensi yönä tuolla rantaniityllä mekastavat, niin minä kaivan esiin haulikon ja sitten katsotaan kuka viimeiseksi viheltää.

Siinä minä olin, Espoon perämetsässä, Brobackantien varressa bussipysäkillä imemässä sauhuja tupakasta, kun samaiselle pysäkille autonsa kaarsi tuttu mies.

“No, mennäänpä sitten.”

Nuuksion puskassa rämpiessä tuttu mies onnistui useammin kuin kerran ikuistamaan minut muistikortille kessu hampaissa, yllyttämään juoksemaan kivikkoisia mäkiä ylös ja lopulta rakentamaan varsin miehekkään nuotion metrin mittaisista haloista. Tai siis hän rakensi. Minä vain keräsin sytykkeitä ja tuikkasin tulta perään.

Neljän kilometrin Haukankierros oli kyllä takuuvarmasti mittailtu päin helvettiä, sillä minun kinttuni ovat ainakin niin maitohapolla kyllästetyt ja titaanilla vahvistettu polvi huutaa siinä määrin hoosiannaa, että olen varmastikin kävellyt neljäkymmentä kilometriä. Seisojalla sen sijaan virtaa riittää vieläkin, mutta sepä söikin kilon koirien nötköttiä ja puoli kiloa bratwursteja ihan kylmiltään kävelyn päätteeksi.

Mutta kuten sanottua, luonto on kaikesta huolimatta hieman typerä, sillä mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä hölmömmältä olmit tosiaan vaikuttavat.

Minkä helvetin takia niiden piti luoliin ryömiä itsensä sokeaksi saattamaan?

Olisivat perkeleet tulleet ajoissa ulos.

Näin koko viime yön unta, että makoilimme Miehen kanssa valkoisella korallihiekkarannalla palmun alla. Oli lämmintä ja ihanaa ja palmut vain suhisivat kevyessä tuulessa. Daiquirilasi ei koskaan tyhjentynyt, eikä aurinko mennyt kertaakaan pilveen.

Uneen hiipi kuitenkin ummehtunut haju, joka pilasi tunnelmaa siinä määrin, että heräsin.

Silmät avauttuani oli ilo huomata, että Seisoskelija oli tuupannut ahterinsa tyynylleni. Toisesta päästä kun sen sisäänsä ilmaa veti, niin häntäpäästä sitä tuntui virtaavan pihalle vastaava määrä aromilla ryyditettynä.

Maanantaiaamu vailla vertaa, sano.

Mikähän siinä mahtanee olla, että nämä harvat vapaapäivät hujahtavat aina ohi.

Tänäänkin olisi kai teoriassa voinut viettää hyvinkin touhukkaan päivän, mutta ei sitten tullut kuitenkaan vietettyä.

Nukuttiin pitkään, katsottiin vuokraelokuvaa, grillattiin ja chillattiin. Elettiin päinvastoin kuin maanantain perinteet edellyttäisivät. No, trimmasin Seisoskelijalle ihan vittuilumielessä irokeesin.

Hööf… Jos tästä vaikka saunaan vääntäytyisi notkumaan. Ja sitten nukkumaan.

Ja huomenna taas sorvin ääreen.

Taas!

Eijumalautasaatana!

Miten vitussa tuo elikko tulee tuolta häkistä ulos?

Tällä kertaa Mies oli töihin lähtiessään laittanut Seisoskelijan omaan yksiöönsä oleilemaan siksi aikaa, kunnes allekirjoittanut pääsi töistä. Ja allekirjoittanuthan pääsi. Ja koira oli taas ovella vastassa.

Häkki on helvetin suuri, teräksestä ja kovamuovista tehty. Siinä on kiskoilla liukuvat luukut, joissa on jämerät salvat molemmin puolin. Ei tuolta helvetti soikoon tulla ulos ilman peukaloita ja aivoja!

Ja mikä vitun juttu tämä nyt sitten mukamas taas on, että tuolla nelikinttuisella kohelolla on taas suoli kuralla? Tässä on jo monta viikkoa soudettu ja huovattu. Milloin suoli on kunnossa, milloin paska lentää kuin varpusparvi. Ei kait tuolle nyt voi ripulilääkettäkään jatkuvasti syöttää!

Eläinlääkärin mukaan ruokakin on herkkävatsaiselle koiralle hyvin sopivaa ja lisäksi on keitelty kammottavaa liisteriä kauraleseistä, riisistä, jauhetusta naudan vatsasta ja kananmunista. Näyttää ja haisee ihan viikon vanhalle kuolemalle se tökötti, mutta kuulemma hellii vatsaa.

Vittu.

Minua on huijattu.

Koirat eivät ole kivoja lemmikkejä, eikä niistä ole ihmiselle harrastukseksi. Ne tappavat pitkässä juoksussa huumorintajun ja mielenterveyden.

Ihan varmasti laitoin tuon Seisoskelijan häkkiin aamulla, kun lähdin töihin.

Ihan varmasti laitoin.

Laitoin sille sinne häkkiin vielä pari puruluutakin ja tarkistin kahteen kertaan, että luukut ovat varmasti salvassa.

Hetki sitten, kun tulin kotiin, oli Seisoskelija ovella vastassa. Häkin luukut olivat kiinni. Molemmat puruluut keittiön lattialla.

Lienee aika tarkistaa lääkitys.

Jos ei tepsi, lienee parasta kutsua paikalle manaaja.

Saksalainen Seisoskelijamme mätänee.

Sisältä.

Se on nyt piereskellyt tauotta kutakuinkin kaksi vuorokautta.

Välillä kääntää lattialla maatessaan kylkeä ja töräyttelee kuin aikamies, välillä taas sniikkailee pitkin huushollia ja päästelee hiljaisia, mutta sitäkin haisukkaampia tuhnuja.

Tuolla koiralla voisi ryhtyä laatimaan itselleen bioenergiaa! Jonkin sortin polttimo kiinni vaan persuuksiin!

Riittäisi talvipakkasilla lämpöä talossa, eikä tarvitsisi kuunnella viherpiipertäjien narinaa puulämmityksen pienhiukkaspäästöistä.

Eikä pääsisi kaikki tuo metaanikaan ikävästi ilmakehää pilaamaan.

Sitten voisi patentoida rakin ja lyödä rahoiksi!

Näin teemme.

Kesä on kaikkinensa kiva, mutta ei hyttysinensä.

Siinähän könyät aamuvarhaisella ylös sängystä, kun koira rapistelee ovella siihen malliin, että pihalle on jo kiire, heität aamutakin päällesi ja ryysit ulos. Sytytät tupakin.

Ja sitten ne saatanat hyökkäävät.

En jumalauta voi käsittää mikä virka on hyttysillä. Mitä hyötyä niistä muka?

Eilen iski niin käsittämättömän valtava vitutus, että olin jo valmis jättämään kaiken ja pakenemaan maasta.

Tyydyin kuitenkin käymään yhdellä pussikaljalla Alppipuistossa ja menemään sitten kiltisti nukkumaan. Nukuinkin viisitoista tuntia, vaikka vanhasta tottumuksesta heräsin hetkeksi aamuyöllä, kun ruumis oli nähtävästi menossa töihin, vaikka aivoilla on viikkolepopäivä.

Yhdeksän pintaan olikin lysti herätä sitten lopullisesti siihen, että koko talo haisee koiranpaskalta.

Koirilla on ripuli.

Ne eivät osaa käyttää vessaa.

(sopiva kirosana tähän)

Pari päivää vapaata.

Eikä hetkeäkään liian myöhään, koska vitutus on sitä suuruusluokkaa, että jos huomenna pitäisi vielä töihin vääntäytyä, niin en tasan vääntäytyisi, vaan menisin lääkäriin.

Ei tämä tosin pelkästään töistä johdu, vaikka viikko onkin ollut silkkaa ruoskan viuhuntaa ja silmitöntä hässäkkää.

Ei vaan ole mennyt putkeen mikään. Kaikki pykii niin maan perkeleesti.

Huomenna kiskaisen kumarat. Joko Isolla Kirkolla hyvässä seurassa, tai velkatorpassa kera kahden koiran.

Terrierille ei tosin tarjoilla, koska se rupeaa heti rähisemään.

No niin.

Nyt se vitun rakki sitten söi minun puhelimenikin.

Voi hirmu mikä rupikonna istua pönötti keskellä pihatietä!

Aivan jumalaton vonkale!

Painoi päänsä alas ja nosti perseensä ilmaan, kun kumarruin katsomaan ja kun poimin kämmenelle, niin kurnutti nopeasti.

Kaveri vastasi ojasta.

Laitoin takaisin siihen mistä otin. Ja siihen se jäi pönöttämään.

Huuteli peräänkin vielä.

Ei ole maailmassa kyllin voimakasta kirousta, jonka voisi tähän saumaan lausua.

Neljä tuntia poissa kotoa ja mitäpä ovatkaan saaneet aikaiseksi nuo kaksi Perkeleen Kennelin kasvattia?

Keittiön kaapilla on käyty ja varastettu sieltä puruluut ja herkkuraksut. Kakkelson ei kaapin ovea itse auki saa, joten syyttävä sormi osoittaa Seisoskelijaa. Kakkelson on kyllä nautiskellut rosvoilevan Seisoskelijan työn tuloksista, sillä tuolla se makaa edelleen sohvalla maha pinkeänä, raksumuruja turpajouhissaan.

Seisoskelija sitä vastoin luimii keittiön pöydän alla. Sen samaisen pöydän alta kaivelin aikaisemmin pyjamani, jonka toinen hiha on syöty, Agent Provocateurin rintaliivit, jotka niin ikään oli käyttökelvottomiksi kalutut ja kirsikkana kakun päälle vielä Finavian iideen ja kulunvalvontakortin, jotka oli ratusteltu sen sortin murusiksi, että ei omistajan pärstää enää kuvasta tunnista.

Vittu.

VITTU.

Jos teen terrieristä jonain päivänä maton, niin seisojan hammaskalustosta teen itselleni tiaran.